Kirjoitustehtävä Gettysburgin taistelusta

Alla on Tillie Piercen muistelmat gettysburgin taistelusta. Kirjoita uutinen Gettysburgin taistelusta alla olevan kirjoituksen avulla. Voit käyttää myös oppikirjaa apuna.

Uutisen pitää anta hyvä kokonaiskuva asiasta, mutta samalla siihen tarvitaan yksityiskohtia, jotka kiinnostavat lukijaa. Uutinen pitää myös otsiokoida kiinnostavasti. Uutisen alkuun tulee mielellään laittaa lyhyt ingressi, eli johdanto, joka keroo mistä uutisessa on kysymys.

Palauta uutinen palautuskansioon, joka löytyy tekstin alapuolelta tai vaihtoehtoisesti jaa google drivella sähköpostiini, jos palautuskansion käyttö ei onnistu.


Muistiinpanoja Gettysburgin taistelun ajalta

Tillie Pierce oli lihakauppiaan tytär, joka joutui 15-vuotiaana Gettysburgin taistelun silminnäkijäksi. Kaksikymmentäkuusi vuotta myöhemmin hän julkaisi muistiinpanonsa tapahtumasta: Tillie Pierce oli asunut koko ikänsä pohjoisvaltioihin kuuluvassa Gettysburgissa, Pennsylvaniassa. Kesällä 1863 etelävaltioiden armeija eteni maineikkaan kenraalinsa Leen johtamana Pennsylvaniaan valloittaakseen Pohjoisen pääkaupungin Washingtonin. Gettysburg oli tienristeys, josta tiet haarautuivat Pennsylvanian ja Marylandin eri kolkkiin. Sen eteläpuolella oli Cemetery Hill-kukkula, johon sijoitettu tykistö saattoi hallita tienristeystä.

Tillie Pierce oli koulussa 26.6.1863, kun pitkin kaupunkia kuului huutoja: "Kapinalliset tulevat!"
Opettajamme rouva Eyster sanoi heti: "Lapset, juoskaa kotiin niin nopeasti kuin voitte." olin juuri kotini ovella, kun ensimmäiset ratsumiehet tulivat kadulle. Ryntäsin sisään ja lukitsin oven. Kurkistelin miehiä olohuoneen verhojen raosta. Kuinka hirvittävä näky! Vaatteet melkein riekaleina, pölyn peittäminä, villisti sikin sokin ratsastamassa mäkeä alas kotiamme kohti. Huutaen, kiroillen, revolvereitaan heilutellen ja ammuskellen oikealle ja vasemmalle. olin vakuuttunut, että nyt kapinalliset olivat tulleet. Pelottava ajatus mielessäni oli, mitä he meistä haluaisivat.
Pian kaupunki oli täynnä ratsuväkeä, ja sitten alkoi etsintä ja ryöstäminen. He halusivat hevosia, vaatteita ja kaikkea muutakin, minkä vain saattoivat ottaa mukaansa. He eivät välittäneet pyytää vaan ottivat.

Heinäkuun ensimmäisenä päivänä taistelujen äänet voimistuivat niin, että Tillie Pierce lähti naapurinrouvan ja hänen lastensa mukana turvapaikkaan, Jakob Weikertin taloon muutaman kilometrin päähän Gettysburgista. Tillien vanhemmat jäivät kotitaloonsa.
heinäkuun toisena päivänä taistelua käytiin Cemetery Hillin alueella. Tillie kantoi vettä unionin joukoille, kun muu talonväki leipoi heille leipää. Puolenpäivän aikaan talon edessä tapahtui välikohtaus:
Ennen puoltapäivää sattui toinen tapahtuma, jonka tulen aina muistamaan. Kun ratsuväki marssi ohi, huomasin köyhän uupuneen sotilaan konttaavan käsiensä ja polviensa varassa. Upseeri huusi hänelle, että olisi noustava marssimaan. Onneton kaveri sanoi, ettei voinut, jolloin upseeri nosti miekkansa ja löi tätä kolme - neljä kertaa. upseeri jatkoi matkaansa. Muutamat toverit kantoivat maahan lyödyn onnettoman miehen taloon. Monen tunnin kovan työn jälkeen hän palasi tajuihinsa. Hän näytti aika nuorelta ja kärsi auringon pistoksesta, jonka hän oli saanut marssin aikana. Hänet sisään kantaneet ja brutaalin tapauksen nähneet sotamiehet puhuivat toisilleen: "Se upseeri on merkitty mies."
Taistelujen aikana miehet saattoivat "erehdyksessä" ampua epämiellyttävänänsä pitämää upseeria.

Heinäkuun kolmantena päivänä kenraali Lee suuntasi konfederaattien hyökkäyksen unionin linjan keskustaan. Taistelujoukkojen julmuuden takia Weikertin talon asukkaat pakenivat kauemmas. Taistelun äänien vaimentuessa myöhemmin samana päivänä he palasivat takaisin. Taistelu oli päättynyt unionin voittoon.
Kun palasimme illan viileydessä, huomasimme, että kaikkialla vallitsi epäjärjestys. Aidat olivat kaatuneet kaikkialla. Joka puolella oli selkäreppuja, huopia ja muuta tavaraa. Koko alue näytti olevan hävityksen jäljiltä. Saapuessamme perille kavahdin entistä enemmän. Tienvarret olivat täynnä haavoittuneita, kuolevia ja kuolleita. Ilma oli täynnä valitusta ja voihkimista. Meidän oli varottava askeliamme, ettemme olisi tallanneet maassa makaavia. Myös Weikertin talo oli täynnä haavoittuneita. Emme oikein tienneet mitä tehdä, tai minne mennä. He kuitenkin siirsivät pian osan haavoittuneista pois ja hetken päästä perheelle saatiin tilaa.

Yritimme olla hyödyksi heti saavuttuamme tarjoamalla apuamme tässä sydäntä särkevässä tilanteessa. Muistan, miten rouva Weikert kulki talon läpi, ja etsittyään jonkin aikaa, kantoi esille kaikki kankaansa ja liinansa. Niistä revimme sidetarpeita, jotka annoimme haavoittuneita hoitaville sotilaslääkäreille sotilasraukkojen haavojen sitomiseksi.
Juuri silloin talon luokse oli sijoitettu amputaatiopenkkejä. Minä olin varmaan karaistunut näkemään taistelun kauhuja, muuten en olisi voinut katsoa nyt esitettyjä näkyjä. Katsoin ikkunasta etupihalle. Yksi amputaatiopenkki oli aivan ovemme vieressä. näin heidän nostavan miesparkoja penkkiin, sotilaslääkärin sahaamassa ja leikkaamassa käsiä ja jalkoja sekä etsimässä luoteja lihaksista. Monet haavoittuneista kerjäsivät päästä seuraavaksi vuoroon, niin kovia olivat heidän kärsimyksensä ja halunsa saada niihin helpotusta. Näin lääkärin kiinnittävän kiireesti miehen suun eteen lehmänsarven, samalla kun tätä kiinnitettiin penkkiin. Aluksi en ymmärtänyt sen tarkoitusta, mutta pian opin, että se oli tapa hallita kloroformia (nukutuslääke), jolla saatiin aikaan tiedottomuus.