Sovittelutiimi
RISTIRIITATILANTEIDEN, KIUSAAMISEN, HÄIRINNÄN JA SYRJINNÄN SELVITTELY
Toimintavaihtoehdot, kun asia tulee ilmi
1. Kun luokanohjaaja, opettaja tai muu koulun aikuinen saa tiedon/ havaitsee ristiriitaa, kiusaamista tai muuta siihen rinnastettavaa, hän puuttuu tilanteeseen heti ja ryhtyy selvittämään asiaa. Asian selvittelyyn otetaan avuksi toinen koulun aikuinen mahdollisuuksien mukaan.2. Jos kiusaaminen on tapahtunut konfliktitilanteessa, pysäytetään tilanne välittömästi turvallisesti välttäen lisävahinkoa syntymästä ja oppilas toimitetaan rehtorin/apulaisjohtajan luo.
3. Jos kiusaaminen on toistuvaa ja pitkittynyttä, ja jos asiaan liittyy oppilaita usealta eri luokalta, tilanne ohjataan sovitteluryhmän selvitettäväksi.
SELVITTELY
Kiusaamisesta tiedon saanut opettaja ryhtyy itse selvittämään kiusaamista kiusaajan ja kiusatun kanssa. Pääsääntöisesti selvittelyä tehdessä mukana on kaksi aikuista ja tarvittaessa konsultoidaan ja/tai pyydetään apua oppilashuoltoryhmän jäseniltä. Vakavammissa tapauksissa voidaan konsultoida ja pyytää apua myös poliisin ankkuriryhmältä (ANKKURITIIMI). Kiusaamistilanteen selvittelyyn sovitaan myös seuranta, jonka hoitaa luokanohjaaja tai sovitteluryhmä. Kiusaamisen selvittely kirjataan ylös.
SEURANTA
Yhdessä sovitun ajan kuluttua selvittelystä oppilaat käyvät selvittelyn hoitaneen/hoitaneiden opettajien kanssa seurantakeskustelun. Keskustelu käydään molempien osapuolien kanssa yhdessä tai erikseen ja seurantakeskustelu kirjataan. Jos seurantakeskustelussa tai muuten käy ilmi, että kiusaaminen on jatkunut, selvittely ohjataan sovitteluryhmälle.
TIEDOTTAMINEN
Kiusaamisasiasta tiedotetaan luokanohjaajaa. Tapauksesta informoidaan myös kuraattoria. Asianosaisten huoltajiin ollaan yhteyksissä Wilma -viestillä ja/tai soittamalla tapauskohtaisesti.
Sovittelutiimin jäsenet lukuvuonna 2025-2026: Heidi Hassinen, Juuso Jehkinen, Päivi Marttila, Pekka Peltokorpi, Heli Saares