1. Kehittyi keskiajalla (300-luvun alkupuolella).

2. Gregoriaanista kirkkolaulua käytettiin katolisen kirkon- ja bysanttilaista ortodoksisen kirkon piirissä.

3. Yksiäänistä ja säestyksetöntä laulua.

Gregoriaaninen kirkkolaulu on syntynyt keskiajalla. Suurissa kaikuvissa keskiaikaisissa kirkoissa lauletusta tekstistä oli paljon helpompi saada selvää kuin puheesta. Niinpä tässä yksiäänisessä ilman säestystä esitetyssä laulussa melodiaa ja rytmiä tärkeämpiä olivat sanat: laulut oli tehty sanoja varten.

Gregoriaaninen laulu on saanut nimensä paavi Gregorius Suuresta. Myytti, eli vanha jumaltarina, kertoo, että Jumala olisi kyyhkysen muodossa sanellut Paavi Gregorius I:lle gregoriaaniset kirkkolaulut. Näitä lauluja pidettiin siis hyvin tärkeinä ja siksi voimme ymmärtää, että niiden opetteleminen ja esittäminen oli vakavasti otettavaa työtä.

Gregoriaanista musiikkia esitettiin aina siltä sävelkorkeudelta, joka kullekin esittäjälle oli sopiva. Sen vuoksi solmisointi oli luonnollinen ja hyödyllinen ratkaisu laulamisen opetteluun.