Johdanto
Musiikin opetuksen tehtävänä on mahdollistaa monipuolista musiikillista toimintaa sekä aktiivista kulttuurista osallisuutta. Musiikin opetuksella pyritään rakentamaan arvostavaa ja uteliasta suhtautumista musiikkiin sekä kulttuuriseen monimuotoisuuteen. Oppilaiden musiikillisia taitoja ja ymmärrystä kehitetään toiminnallisesti toteutetulla musiikin opetuksella. Lisäksi opetuksella tuetaan oppilaiden kokonaisvaltaista kasvua ja kykyä toimia yhteistyössä muiden kanssa oppiaineiden rajat ylittävällä toiminnalla. (OPS 2014.)
Olemme jakaneet vuosisuunnitelman neljään jaksoon, joiden yhteisenä kantavana teemana on Suomi100. Syyslukukaudella toteutetaan monialaisena oppimiskokonaisuutena koko koulun yhteinen juhla, johon harjoitellaan eri oppiaineiden- ja luokkarajojen ylittävänä yhteistyönä musiikkinäytelmä. Keväällä näkökulmaksi vaihtuu kansainvälisyys, jolloin tutustutaan muiden kulttuureiden musiikkeihin ja rytmeihin ja tarkastellaan niitä suhteessa omaan musiikilliseen kulttuuriimme.