Suomennokset
text 6
sinä voit tehdä eron
Avani Singh kasvoi näkemällä slummin päivittäin hänen matkallaan kouluun. Hän ei kiinnittänyt heihin paljoa huomiota, koska he näyttivät olevan osa kaupunkia, mutta kun hän kasvoi vanhemmaksi hän tajusi voivansa auttaa.
Ota kaupunki New Delhi, Intian kaupunki, rakenettu 1900-luvulla britti-imperiumin aikana. Siellä on nykyisin on noin 18 miljoonaa asukasta. Jossakin 49% ja 75% välissä kaupungin asukkaista auu slummeissa epävirallisessa naapuristossa rakenetuissa hökkelikylässä, että rajoitettu tai ei vältämättömät edellytykest tukena. Ihmisten numerot elävät slumeissa on ero määrittää, koska hallitus julisti naapuriston "virallinen", jopa jos he eivät voi tarjota täysi huoltoa, kuten jätehuoltoa tai sähköä. Koska koko ja slummien pysyvyys, he ovat mahdollisesti olla välitämättä ja vaikea oppia hyväksymään.
Yleinen näky New Delhissä on riksat. Nämä kolme pyöräiset ajoneuvot ovat tavallinen tapa päästä kaupungin ruuhkaisille kaduille, koska ne ovat halpoja ja kun pidempiä matkoja mennään auto riksalla, lyhyempiä matkoja mennään pyörä riksalla, koska ne ovat halvempia.
Avani Singh on aina asunut New Delhissä, ei slumissa, mutta on opiskelia koulussa, jotta pystyy kehittämään ideoita yhteiskunnan parantamiseksi. Hän on nähnyt uudenlaisen riksan käytettään lähellä kotia, matkalla kouluun, sähkö riksa. Tässä on poljin, mutta työskentely on helpompaa sähkömoottori virtaa aurinkopanelien riksan katolla. E-riksa he antoivat hänelle idea. Hän ymmärsi että naiset slummeista lähellä hänen kotiaan voisivat ajaa sähköriksaa ja tienata rahaa, että vain miehet olivat yleensä vain tienanneet.
Useimmilta naiselta slummeissa puuttui koulutus, tekee riittämätöntä palkkaatukeakseen elättääkseen heitä ja mitään lapsia mitä heillä on ja Avanilla on näkemys näkee sähköisessä riksassa mahdollisuuden.
Hän aloitti valmistelun. Riksaa tuottanut yritys suostui lahjoittamaan hänen projektilleen ja hän otti yhteyttä Centre of equity and Inclusion (CEQUIN), Delhissä toimiva hyväntekeväisyysjärjestys löysi naisen junasta riksan ajajaksi ja tarjosi paikkaa kaupassa ja huoltamaan ajoneuvoja.
Avani pysytyi myös samaan Intian hallituksen osallistumaan. Uuden ja uusiutuvan energian ministeri ylisti ja tuki projektia ei vain tarjoamalla parempaatyöllisyyttä ja psykologista ja sosiaalistaliikkuvuutta köyhyyden vaivaamia naisia, mutta myös lupasi puhtaampaa ja tehokkaampaa kuljetusta kaupungissa.
Awani on pyrkinyt toimittamaan 10 riksaa vuodessa naisille, ja myös ajatteli mahdollisuuden auttaa naisia hankkimaan ajolupia busseihin ja muihin ajoneuvoihin. Hän myös näki tarpeen luoda linkkejä naisten sosiaalisten luokkien välille. niin hän organisoi jalkapallopelejä ja muita tapahtumia saamaan yhteen tyttöjä omasta koulustaan ja paikallisesta slummista.
Se saattaa kuulostaa kuluneelle sanonnalle, mutta Avani Singh näyttää kaikille että jokainen voi tehdä eron. Hän nimesi yrityksensä Ummeediksi, se tarkoittaa Hindin kielellä toivoa. Sillä aikaa maailman ongelmat näyttää voittamattomilta, fakta on se että köyhyysraja laskee ja naiset maailmassa saavat enemmän koulutusta, osittain koska ihmiset pystyvät katsomaan ympärillä olevaa, ja reagoida toivoon ja toimintaan.
Avani Singh kasvoi näkemällä slummin päivittäin hänen matkallaan kouluun. Hän ei kiinnittänyt heihin paljoa huomiota, koska he näyttivät olevan osa kaupunkia, mutta kun hän kasvoi vanhemmaksi hän tajusi voivansa auttaa.
Ota kaupunki New Delhi, Intian kaupunki, rakenettu 1900-luvulla britti-imperiumin aikana. Siellä on nykyisin on noin 18 miljoonaa asukasta. Jossakin 49% ja 75% välissä kaupungin asukkaista auu slummeissa epävirallisessa naapuristossa rakenetuissa hökkelikylässä, että rajoitettu tai ei vältämättömät edellytykest tukena. Ihmisten numerot elävät slumeissa on ero määrittää, koska hallitus julisti naapuriston "virallinen", jopa jos he eivät voi tarjota täysi huoltoa, kuten jätehuoltoa tai sähköä. Koska koko ja slummien pysyvyys, he ovat mahdollisesti olla välitämättä ja vaikea oppia hyväksymään.
Yleinen näky New Delhissä on riksat. Nämä kolme pyöräiset ajoneuvot ovat tavallinen tapa päästä kaupungin ruuhkaisille kaduille, koska ne ovat halpoja ja kun pidempiä matkoja mennään auto riksalla, lyhyempiä matkoja mennään pyörä riksalla, koska ne ovat halvempia.
Avani Singh on aina asunut New Delhissä, ei slumissa, mutta on opiskelia koulussa, jotta pystyy kehittämään ideoita yhteiskunnan parantamiseksi. Hän on nähnyt uudenlaisen riksan käytettään lähellä kotia, matkalla kouluun, sähkö riksa. Tässä on poljin, mutta työskentely on helpompaa sähkömoottori virtaa aurinkopanelien riksan katolla. E-riksa he antoivat hänelle idea. Hän ymmärsi että naiset slummeista lähellä hänen kotiaan voisivat ajaa sähköriksaa ja tienata rahaa, että vain miehet olivat yleensä vain tienanneet.
Useimmilta naiselta slummeissa puuttui koulutus, tekee riittämätöntä palkkaatukeakseen elättääkseen heitä ja mitään lapsia mitä heillä on ja Avanilla on näkemys näkee sähköisessä riksassa mahdollisuuden.
Hän aloitti valmistelun. Riksaa tuottanut yritys suostui lahjoittamaan hänen projektilleen ja hän otti yhteyttä Centre of equity and Inclusion (CEQUIN), Delhissä toimiva hyväntekeväisyysjärjestys löysi naisen junasta riksan ajajaksi ja tarjosi paikkaa kaupassa ja huoltamaan ajoneuvoja.
Avani pysytyi myös samaan Intian hallituksen osallistumaan. Uuden ja uusiutuvan energian ministeri ylisti ja tuki projektia ei vain tarjoamalla parempaatyöllisyyttä ja psykologista ja sosiaalistaliikkuvuutta köyhyyden vaivaamia naisia, mutta myös lupasi puhtaampaa ja tehokkaampaa kuljetusta kaupungissa.
Awani on pyrkinyt toimittamaan 10 riksaa vuodessa naisille, ja myös ajatteli mahdollisuuden auttaa naisia hankkimaan ajolupia busseihin ja muihin ajoneuvoihin. Hän myös näki tarpeen luoda linkkejä naisten sosiaalisten luokkien välille. niin hän organisoi jalkapallopelejä ja muita tapahtumia saamaan yhteen tyttöjä omasta koulustaan ja paikallisesta slummista.
Se saattaa kuulostaa kuluneelle sanonnalle, mutta Avani Singh näyttää kaikille että jokainen voi tehdä eron. Hän nimesi yrityksensä Ummeediksi, se tarkoittaa Hindin kielellä toivoa. Sillä aikaa maailman ongelmat näyttää voittamattomilta, fakta on se että köyhyysraja laskee ja naiset maailmassa saavat enemmän koulutusta, osittain koska ihmiset pystyvät katsomaan ympärillä olevaa, ja reagoida toivoon ja toimintaan.
Text 4
Onko rangaistus rikokseen sopiva?
Elämää tai voimaa sykkivä graffitti koristaa montaa kaupunkia ympäri maailmaa. Kuitenkin, yleensä pidetään rikoksena. Britanniassa viranomaiset taistelevat laittomia graffiteja vastaan ankarilla rangaistuksilla.
Tuskin kuluu kuukauttakaan ilman, että graffittitaiteilija lähetetään vankilaan. Sillä aikaa GCSE taiteilijaopiskelijat ja italialaiset turistit maksavat 20 dollaria henkilöä kohti Shoreditch katutaidekierroksesta, taiteilijat saavat ankarampia rangaistuksia kuin koskaan ennen. Suurin rangaistus 12-17 vuotiaille on 24 kuukautta pidätystä, sillä aikaa aikuiset voidaan tuomita jopa kymmenen vuoden vankeuteen.
" Vahingonteko", kuten ilkivaltaa laissa kutsutaan, saattaa olla väkivallaton, uhriton rikos, mutta, mistä tahansa syystä, Britannia on päättänyt tehdä itsestään yhden ainoista Länsi-Euroopan maista joissa taiteilijoita voidaan rangaista painavilla vapausrangaistuksilla. Oletpa tai et graffitin fani, varmasti on helppo tunnistaa että se on rikos, johon paras rangaistus on sakko tai yhdyskuntapalvelu, ei vankilarangaistus - rangaistus joka maksaa veronmaksajille ja aiheuttaa enemmän kärsimystä artistille kuin hän todella ansaitsee.
Mike Robsonilla on oma kohtainen kokemus: Kahden vuoden takuita vastaan vapaana olemisen jälkeen häntä vihdoin rangaistiin kahden vuoden vankeustuomiolla. " kukaan muista vangeista ei uskonut meidän rangaistukseen, kun me menimme sisälle. He ajattelivat minä puhuin paskaa kun sanoin saaneeni kaksi vuotta graffiteista," hän kertoi minulle.
Aluksi Robsonia syytettiin rikollisesta vahingonteosta, mutta syytettä muutettiin myöhemmin salaliitoksi. "Syyte salaliitosta on tapa nostaa syytteen vakavuutta", hän selitti. " Graffitti saattaa olla maalin laittamista junaan tai seinään mutta heidän silmissään se oli järjestäytynyttä rikollisuutta ja salaliitto tehdä näitä 'hyökkäyksiä', niin kuin he niitä kutsuivat. Minun asuntooni tehtiin ratsia, he veivät minun tietokoneeni, puhelimen, kirjoja ja CD-levyjä. Minä en saanut olla missään muualla kuin omassa osoitteessani, Minulla ei ollut lupaa puhua kavereilleni ketkä olivat osallisena tapahtuneeseen, tai lähteä maasta tai pitää kyniä tai maaleja hallussani.
Ikään kuin nämä takuuehdot eivät olisi riittäneet, Robson ei ollut ainoa kuka sai poliisit luokseen. "Minun äitini kotiin tehtiin ratsia, vaikka en asunut siellä. Etsivät puvuissa ilmestyivät töihini sanomaan:"Älä liiku. Me olemme takavarikoimassa tämän tietokoneen. Kukaan ei ajatellut tämä oli vain graffittin vuoksi. Ihmiset ehdottomasti ajattelivat se oli jotain huumeisiin tai rahanpesuun [rikkomus) tai petos," kertoi Robson."He tekivät DNA-testit meidän vaatteille, yhdistivät löytyneet hiukkaset junassa oleviin maaleihin, kasvojen kartoitus valvontakamerajärjestelmään poliisin tunnistuskuva. Yhtäkkiä tämä iso hämähäkkiverkko alkoi kiristymään yhteen."
Robsonin mielestä, "kaikki nämä jutut tarkoitetaan todella rikkomaan sinut henkisesti. He haluavat sinun menettävän sinun työsi; sinun parisuhteen tyttöystäväsi kanssa; mahdollisesti sinun vanhempasi laittaa välit poikki, riippuen kuinka he ottavat sen, kaikki samalla kun saatat joutua vankilaan ja nimesi tulee raahatuksi ympäri mediaa. Sinä olet vain maalannut sinun kavereiden kanssa [yhtenä hetkenä], ja äkillisesti te olette järjestyneen rikollisuuden ryhmittymä."
Vaikka Robsonilla ei ollut aikaisempia tuomioita, hän palveli vuoden sisällä, jota seurasi vuoden koetusaika. " Vankila on kylmä ympäristö ja sinun täytyi muokkaat siitä eloonjäämismoodin, hän kertoi minulle. Vankilassa ei ole normaalia keskustelua, kaikki koskee rikollisuutta. Halusit sitä tai et, sinä saat ison koulutuksen kaikesta. Varsinaisesti, Robson uskoo koko koettelemuksen kriminalisoineen hänet. Sinut tahattomasti vedetään tähän toiseen maailmaan, hän sanoi. Sinä päädyt useisiin kriminaalisiin kontakteihin. Myös, se todella rikkoi minun työmoraalin. Minä aikoinani olin täsyin työllistetty, joten kun jouduin telkien taakse, makasin sängyssä 23 tuntia, puhun kokaiinin käyttäjän kanssa aseistetusta ryöstöstä viikko kausia, se sai minut tolaltani. Läpi koko prosessin - se on todella se, mikä tekee sinut kriminaaliksi.
Tämän lisäksi, Robson sanoi että hän sai olematonta kuntoutusta. "Minua jopa pyydettiin maalaamaan graffitti seinämaaleja vankilassa, sama asia mitä olisin tehnyt junaan. Ei ole muuta rikosta, jota he pyytäisivät sinua tekemään vankilassa; "hän huomatti, lisäämällä että hän uskoo kaksinaismoralismin olevan syvästi kaiverrettu yhteiskunnalliseen asenteeseen grafiittia kohtaan: Esimerkiksi niihin aikoihin kun meidät tuomittiin, Tate Modern lennätti kirjailijoita ympäri maailmaa gaffitinäyttelyyn. Nämä artistit tulivat kuuluisaksi tekemällä samaa asiaa mitä me teimme - laittomia grafitiitteja.
Kun hänet hän oli vapautettu vankilasta, Robson kamppaili sopeutumaan elämään ulkopuolella. " Kun pääset ulos, se ottaa pitkän ajan mukautua, päästä takaisin maailman ja ulos systeemistä, ja tuntea rentoutuneeksi ja hyvittää teot sinun yksityiselämässä, " hän sanoi. "Lisäksi, kun ihmiset tietävät että olet ollut vankilassa, he kohtelevat sinua eritavalla; ihmiset ovat varovaisia sinua kohtaan."
Robson väittää että oli monta tapaa jolla häntä olisi voitu rangaista; " olisi järkevämpää antaa työrangaistus tai sakko, tai laittaa valvontalaite, tai kaikki edellä mainitut , pikemminkin että vangitaan joku. On harmi, että sellaiset tuomiot on nyt normi mitä on suhteellisen vaarattomasta, väkivallattomasta rikollisuudesta."
Valitettavasti, suhteeton tuomitseminen jota Robson ja moni muu grafittitaiteilija on kohdannut saa nuoremman sukuoplven ihannoimaan vankilaa. "He ajattelevat, se on kunniamerkki, he ajattelevat, että ollakseen tuottelijas graffititaiteilija sinun täytyy olla ollut vankilassa. Mutta sinun täytyy olla tiedetty tuottelijaana siitä mitä sinä teet eikä koska poliisi on tehnyt sinut tuottelijaaksi.
Elämää tai voimaa sykkivä graffitti koristaa montaa kaupunkia ympäri maailmaa. Kuitenkin, yleensä pidetään rikoksena. Britanniassa viranomaiset taistelevat laittomia graffiteja vastaan ankarilla rangaistuksilla.
Tuskin kuluu kuukauttakaan ilman, että graffittitaiteilija lähetetään vankilaan. Sillä aikaa GCSE taiteilijaopiskelijat ja italialaiset turistit maksavat 20 dollaria henkilöä kohti Shoreditch katutaidekierroksesta, taiteilijat saavat ankarampia rangaistuksia kuin koskaan ennen. Suurin rangaistus 12-17 vuotiaille on 24 kuukautta pidätystä, sillä aikaa aikuiset voidaan tuomita jopa kymmenen vuoden vankeuteen.
" Vahingonteko", kuten ilkivaltaa laissa kutsutaan, saattaa olla väkivallaton, uhriton rikos, mutta, mistä tahansa syystä, Britannia on päättänyt tehdä itsestään yhden ainoista Länsi-Euroopan maista joissa taiteilijoita voidaan rangaista painavilla vapausrangaistuksilla. Oletpa tai et graffitin fani, varmasti on helppo tunnistaa että se on rikos, johon paras rangaistus on sakko tai yhdyskuntapalvelu, ei vankilarangaistus - rangaistus joka maksaa veronmaksajille ja aiheuttaa enemmän kärsimystä artistille kuin hän todella ansaitsee.
Mike Robsonilla on oma kohtainen kokemus: Kahden vuoden takuita vastaan vapaana olemisen jälkeen häntä vihdoin rangaistiin kahden vuoden vankeustuomiolla. " kukaan muista vangeista ei uskonut meidän rangaistukseen, kun me menimme sisälle. He ajattelivat minä puhuin paskaa kun sanoin saaneeni kaksi vuotta graffiteista," hän kertoi minulle.
Aluksi Robsonia syytettiin rikollisesta vahingonteosta, mutta syytettä muutettiin myöhemmin salaliitoksi. "Syyte salaliitosta on tapa nostaa syytteen vakavuutta", hän selitti. " Graffitti saattaa olla maalin laittamista junaan tai seinään mutta heidän silmissään se oli järjestäytynyttä rikollisuutta ja salaliitto tehdä näitä 'hyökkäyksiä', niin kuin he niitä kutsuivat. Minun asuntooni tehtiin ratsia, he veivät minun tietokoneeni, puhelimen, kirjoja ja CD-levyjä. Minä en saanut olla missään muualla kuin omassa osoitteessani, Minulla ei ollut lupaa puhua kavereilleni ketkä olivat osallisena tapahtuneeseen, tai lähteä maasta tai pitää kyniä tai maaleja hallussani.
Ikään kuin nämä takuuehdot eivät olisi riittäneet, Robson ei ollut ainoa kuka sai poliisit luokseen. "Minun äitini kotiin tehtiin ratsia, vaikka en asunut siellä. Etsivät puvuissa ilmestyivät töihini sanomaan:"Älä liiku. Me olemme takavarikoimassa tämän tietokoneen. Kukaan ei ajatellut tämä oli vain graffittin vuoksi. Ihmiset ehdottomasti ajattelivat se oli jotain huumeisiin tai rahanpesuun [rikkomus) tai petos," kertoi Robson."He tekivät DNA-testit meidän vaatteille, yhdistivät löytyneet hiukkaset junassa oleviin maaleihin, kasvojen kartoitus valvontakamerajärjestelmään poliisin tunnistuskuva. Yhtäkkiä tämä iso hämähäkkiverkko alkoi kiristymään yhteen."
Robsonin mielestä, "kaikki nämä jutut tarkoitetaan todella rikkomaan sinut henkisesti. He haluavat sinun menettävän sinun työsi; sinun parisuhteen tyttöystäväsi kanssa; mahdollisesti sinun vanhempasi laittaa välit poikki, riippuen kuinka he ottavat sen, kaikki samalla kun saatat joutua vankilaan ja nimesi tulee raahatuksi ympäri mediaa. Sinä olet vain maalannut sinun kavereiden kanssa [yhtenä hetkenä], ja äkillisesti te olette järjestyneen rikollisuuden ryhmittymä."
Vaikka Robsonilla ei ollut aikaisempia tuomioita, hän palveli vuoden sisällä, jota seurasi vuoden koetusaika. " Vankila on kylmä ympäristö ja sinun täytyi muokkaat siitä eloonjäämismoodin, hän kertoi minulle. Vankilassa ei ole normaalia keskustelua, kaikki koskee rikollisuutta. Halusit sitä tai et, sinä saat ison koulutuksen kaikesta. Varsinaisesti, Robson uskoo koko koettelemuksen kriminalisoineen hänet. Sinut tahattomasti vedetään tähän toiseen maailmaan, hän sanoi. Sinä päädyt useisiin kriminaalisiin kontakteihin. Myös, se todella rikkoi minun työmoraalin. Minä aikoinani olin täsyin työllistetty, joten kun jouduin telkien taakse, makasin sängyssä 23 tuntia, puhun kokaiinin käyttäjän kanssa aseistetusta ryöstöstä viikko kausia, se sai minut tolaltani. Läpi koko prosessin - se on todella se, mikä tekee sinut kriminaaliksi.
Tämän lisäksi, Robson sanoi että hän sai olematonta kuntoutusta. "Minua jopa pyydettiin maalaamaan graffitti seinämaaleja vankilassa, sama asia mitä olisin tehnyt junaan. Ei ole muuta rikosta, jota he pyytäisivät sinua tekemään vankilassa; "hän huomatti, lisäämällä että hän uskoo kaksinaismoralismin olevan syvästi kaiverrettu yhteiskunnalliseen asenteeseen grafiittia kohtaan: Esimerkiksi niihin aikoihin kun meidät tuomittiin, Tate Modern lennätti kirjailijoita ympäri maailmaa gaffitinäyttelyyn. Nämä artistit tulivat kuuluisaksi tekemällä samaa asiaa mitä me teimme - laittomia grafitiitteja.
Kun hänet hän oli vapautettu vankilasta, Robson kamppaili sopeutumaan elämään ulkopuolella. " Kun pääset ulos, se ottaa pitkän ajan mukautua, päästä takaisin maailman ja ulos systeemistä, ja tuntea rentoutuneeksi ja hyvittää teot sinun yksityiselämässä, " hän sanoi. "Lisäksi, kun ihmiset tietävät että olet ollut vankilassa, he kohtelevat sinua eritavalla; ihmiset ovat varovaisia sinua kohtaan."
Robson väittää että oli monta tapaa jolla häntä olisi voitu rangaista; " olisi järkevämpää antaa työrangaistus tai sakko, tai laittaa valvontalaite, tai kaikki edellä mainitut , pikemminkin että vangitaan joku. On harmi, että sellaiset tuomiot on nyt normi mitä on suhteellisen vaarattomasta, väkivallattomasta rikollisuudesta."
Valitettavasti, suhteeton tuomitseminen jota Robson ja moni muu grafittitaiteilija on kohdannut saa nuoremman sukuoplven ihannoimaan vankilaa. "He ajattelevat, se on kunniamerkki, he ajattelevat, että ollakseen tuottelijas graffititaiteilija sinun täytyy olla ollut vankilassa. Mutta sinun täytyy olla tiedetty tuottelijaana siitä mitä sinä teet eikä koska poliisi on tehnyt sinut tuottelijaaksi.
Text 3
3. Luojan kiitos, poika syntyi
Tämä teksti on kirjallisuusote Jennifer Clementin novellista Ruokauksia varastetuille.Kertoja kuvailee mitä tapahtuu tytöille jotka joutuvat meksikossa huumejengien pomojen kidnappaamiksi. Tyttöjen varastaminen heidän perheiltään on yleistä etenkin maaseudulla. Suojellakseen heidän tyttöjään perheet yrittävät piilottaa tytöt koska he tietävät että kidnapatut tytöt eivät palaa koskaan kotiin. Mutta yhtenä päivänä Paula, yksi kidnapatuista tytöistä palaa takaisin.
Kun minä synnyin, minun äitini ilmoitti naapureilleen ja ihmisille kaupassa että poika oli syntynyt. Luojan kiitos poika syntyi, hän sanoi. Kyllä, kiitos luojan ja neitsyt marian, kaikki vastavsivat vaikka ketään ei huijattu. Meidän vuorella syntyi vain poikia ja jotkut heistä muuttui tytöiksi noin 11-vuotiaana. Sitten näiden poikien täytyi muuttua rumiksi tytöiksi joiden joskus täytyi piileksiä maassa olevissa kuopissa.
Olimme kuin kaneja jotka piiloutuivat kun pellolla oli nälkäinen kulkukoira, koira joka ei voinut sulkea suutaan ja sen kieli maistoi valmiiksi turkin. Kani tömisyttää sen takajalkaa ja tämä vaara varoitus matkustaa läpi maan ja varoittaa muita kaneja koloissaan. Meidän alueella varoitus oli mahdotonta koska me kaikki elimme hajallaan ja todella kaukana toisistamme. Me olimme kuitenkin aina vartiossa, ja yritimme oppia kuulemaan asioita jotka olivat erittäin kaukana. Minun äidillä oli tapana taivuttaa pää alas, sulkea silmät ja keskittyä kuuntelemaan moottorin tai häiritseviä ääniä mitä linnut ja pienet eläimet tekivät kun auto lähestyi.
Kukaan ei koskaan tullut takaisin. Jokainen tyttö joka oli viety ei ikinä palannut tai lähettänyt edes kirjettä, äitini sanoi ei edes yhtään kirjettä. Jokainen tyttö paitsi Paula. Hän tuli takaisin kotiin vuoden jälkeen kun hänet oli kidnapattu. Hänen äidiltään toistuvasti kuulimme kuinka hänet oli varastettu. Sitten yhtenä päivänä Paula käveli takaisin kotiin. Hänellä oli seitsemän korvarengasta jotka nousivat ylös kaarevasti hänen vasemman korvan reunassa hänen vasemmalla korvalla rivi sinisä, keltaisia ja vihreitä nappeja ja tatuointi, mikä kiemurteli ranteensa ympäri sanoin cannibal`s baby. Paula vain käveli alas moottorietietä ja päällystämätöntä polkua pitkin kotiinsa. Hän käveli hitaasti katsoen alas ihan niinkuin hän olisi seurannut kivijonoa kotiinsa. Ei, minun äitini sanoi hän ei seurannut kiviä, että tyttö vain haistoi tiensä kotiin, äitinsä luo.
Paula meni huoneeseensa ja asettui makaamaan sängylleen jossa oli jäljellä vielä muutama pehmolelu. Paula ei koskaan puhunut sanaakaan siitä, mitä hänelle oli tapahtunut. Se mitä me tiesimme oli, että hänen äitinsä antoi hänelle maitopullon, itse asiassa istui hänen sylissä ja antoi hänelle vauvapullon. Paula oli silloin 15-vuotias koska minä olin 14. Hänen äitinsä myös toi hänelle Gerberin vauvaruokaa ja syötti häntä pienellä valkoisella muovilusikalla joka tuli kahvin mukana jonka hän osti OXXO-kaupasta bensa-asemalla joka oli toisella puolella moottoritietä.
Näitkä sinä sen? Näitkö Paulan tatuoinnin? Äitini sanoi.
Kyllä, miksi?
Sinähän tiedät mitä se tarkoittaa, eikö niin? Hän kuului. Jeesus, Marian ja Jumalan poika ja taivaan enkelit suojelee meitä kaikkia.
Ei, minä en tiennyt mitä tämä tarkoitti. Äitini ei halunnut sanoa, mutta sain selville myöhemmin. Minä ihmettelin kuinka joku joutui varastetuksi pienestä majasta huumekauppiaan toimesta, huumekauppiaan, jolla on kalju pää, konekivääri yhdessä kädessä ja harmaa granaatti hänen takataskussaan ja loppu päätyy myydyksi kuin pakkaus jauhenlihaa?
Tämä teksti on kirjallisuusote Jennifer Clementin novellista Ruokauksia varastetuille.Kertoja kuvailee mitä tapahtuu tytöille jotka joutuvat meksikossa huumejengien pomojen kidnappaamiksi. Tyttöjen varastaminen heidän perheiltään on yleistä etenkin maaseudulla. Suojellakseen heidän tyttöjään perheet yrittävät piilottaa tytöt koska he tietävät että kidnapatut tytöt eivät palaa koskaan kotiin. Mutta yhtenä päivänä Paula, yksi kidnapatuista tytöistä palaa takaisin.
Kun minä synnyin, minun äitini ilmoitti naapureilleen ja ihmisille kaupassa että poika oli syntynyt. Luojan kiitos poika syntyi, hän sanoi. Kyllä, kiitos luojan ja neitsyt marian, kaikki vastavsivat vaikka ketään ei huijattu. Meidän vuorella syntyi vain poikia ja jotkut heistä muuttui tytöiksi noin 11-vuotiaana. Sitten näiden poikien täytyi muuttua rumiksi tytöiksi joiden joskus täytyi piileksiä maassa olevissa kuopissa.
Olimme kuin kaneja jotka piiloutuivat kun pellolla oli nälkäinen kulkukoira, koira joka ei voinut sulkea suutaan ja sen kieli maistoi valmiiksi turkin. Kani tömisyttää sen takajalkaa ja tämä vaara varoitus matkustaa läpi maan ja varoittaa muita kaneja koloissaan. Meidän alueella varoitus oli mahdotonta koska me kaikki elimme hajallaan ja todella kaukana toisistamme. Me olimme kuitenkin aina vartiossa, ja yritimme oppia kuulemaan asioita jotka olivat erittäin kaukana. Minun äidillä oli tapana taivuttaa pää alas, sulkea silmät ja keskittyä kuuntelemaan moottorin tai häiritseviä ääniä mitä linnut ja pienet eläimet tekivät kun auto lähestyi.
Kukaan ei koskaan tullut takaisin. Jokainen tyttö joka oli viety ei ikinä palannut tai lähettänyt edes kirjettä, äitini sanoi ei edes yhtään kirjettä. Jokainen tyttö paitsi Paula. Hän tuli takaisin kotiin vuoden jälkeen kun hänet oli kidnapattu. Hänen äidiltään toistuvasti kuulimme kuinka hänet oli varastettu. Sitten yhtenä päivänä Paula käveli takaisin kotiin. Hänellä oli seitsemän korvarengasta jotka nousivat ylös kaarevasti hänen vasemman korvan reunassa hänen vasemmalla korvalla rivi sinisä, keltaisia ja vihreitä nappeja ja tatuointi, mikä kiemurteli ranteensa ympäri sanoin cannibal`s baby. Paula vain käveli alas moottorietietä ja päällystämätöntä polkua pitkin kotiinsa. Hän käveli hitaasti katsoen alas ihan niinkuin hän olisi seurannut kivijonoa kotiinsa. Ei, minun äitini sanoi hän ei seurannut kiviä, että tyttö vain haistoi tiensä kotiin, äitinsä luo.
Paula meni huoneeseensa ja asettui makaamaan sängylleen jossa oli jäljellä vielä muutama pehmolelu. Paula ei koskaan puhunut sanaakaan siitä, mitä hänelle oli tapahtunut. Se mitä me tiesimme oli, että hänen äitinsä antoi hänelle maitopullon, itse asiassa istui hänen sylissä ja antoi hänelle vauvapullon. Paula oli silloin 15-vuotias koska minä olin 14. Hänen äitinsä myös toi hänelle Gerberin vauvaruokaa ja syötti häntä pienellä valkoisella muovilusikalla joka tuli kahvin mukana jonka hän osti OXXO-kaupasta bensa-asemalla joka oli toisella puolella moottoritietä.
Näitkä sinä sen? Näitkö Paulan tatuoinnin? Äitini sanoi.
Kyllä, miksi?
Sinähän tiedät mitä se tarkoittaa, eikö niin? Hän kuului. Jeesus, Marian ja Jumalan poika ja taivaan enkelit suojelee meitä kaikkia.
Ei, minä en tiennyt mitä tämä tarkoitti. Äitini ei halunnut sanoa, mutta sain selville myöhemmin. Minä ihmettelin kuinka joku joutui varastetuksi pienestä majasta huumekauppiaan toimesta, huumekauppiaan, jolla on kalju pää, konekivääri yhdessä kädessä ja harmaa granaatti hänen takataskussaan ja loppu päätyy myydyksi kuin pakkaus jauhenlihaa?
Text 2
Selviytyminen yöstä ensiapuyksikössä
Vanhempi erikoistuva lääkäri julkisen terveydenhuollon yksikössä antaa yövuorosta selostuksen, elämän ja kuoleman käsittelemisestä ja liian monesta vähäpätöisestä päätöksestä.
Minä olen vanhempi erikoituva ensiapuyksikön lääkäri merkittävässä opetussairaalassa. Minä pätevöidyin yli 10 vuotta sitten ja olen ollut ensiapuyksikön lääkäri neljänneksen urastani. Useimmissa päivätyövuoroissa vastaan koko osastosta, kuten elvystyshuoneesta, isoista tapauksista, pienistä vammoista, lasten ensiapuyksikköstä tai lyhytaikaiseen tarkkailuun tarkoitetusta huoneesta.; kun olen yövuorossa, minä vastaan koko osastosta, kaikkien alueiden osalta.
10pm
Minä aloitan työt ja minulle luovutetaan vastuu kaikista osaston alueista. Ensiapuyksikössä on 72 potilasta. Heistä puolet eivät ole nähneet lääkäriä vielä. Heistä kymmenen ei ole vielä nähnyt kiireellisyysjärjestyksestä vastaavaa hoitajaa kuka päättää kuinka vakava heidän tilanteensa on. Meillä ei ole tarpeeksi paikkoja heille kaikille. Kaikki sängyt elvytyshuoneessa ovat täynnä. Rintakipupotilaat istuvat penkeillä, odottavat jopa tunnin EKG:hen varmuuden vuoksi että kyseessä ei ole sydänkohtausta.
Potilaat joilla on pieniä vammoja ovat olleet odottamassa enemmän kuin kolme tuntia nähdäkseen lääkärin. Tämä päivä päivävuoro on loppumassa; enemmän lääkäreitä on lähdössä kotiin kuin yövuoron aloittajat. Odotusaika pidentyy. En voi ohjata enemmän lääkäreitä katsomaan näitä potilaita, koska minä tarvitsen heitä minun kanssa isoihin tapauksiin ja elvytyshuoneeseen katsomaan huonovointisempia tapauksia.
11pm
Ambulanssipalvelu soittaa sanoakseen heillä on erittäin sairas 80-vuotias, jolla on hengitysvaikeuksia. Hän tulee tarvitsemaan elvytyshuonetta, mutta se on yhä täynnä. Minun on valittava kuka siellä olevista potilaista voi tulla pois vähemmän kiireellisten alueelle.
Väestö on vanhenemassa ja kantaa suurempaa taakkaa sairastua vakavasti. Potilaat pitkäaikaisen sydän-, keuhko- tai munuaissairauden kanssa voivat tulla erittäin huonovointiseksi erittäin nopeasti, erityisesti jos he saavat flunssan tai vatsataudin. Tulemme paremmaksi heidän hoitamisessaan. On enemmän, mitä voimme tehdä, mutta se ottaa valtavan määrän resursseja. Se on kallista. Lopputulos on, että ihminen voi paremmin; he elävät pidempään pitkäaikaissairauksien kanssa; ja tulevat takasin kun uusia komplikaatioita ilmenee.
2 am
Viimeiset neljä potilasta, jotka saapuivat ambulanssilla, olivat humalassa. Tosi, tosi humalassa. He ottavat ensiapuyksikön erilliskopin ja hoitohenkilökuntaa, tarkoittaen että vanha mies joka otti taksin tänne rintakivun kanssa (hän "ei halunnut vaivata" ambulanssihenkilökuntaa) hänelle ei ole erillistä tilaa eikä hoitajaa. Me näemme yhä enemmän ja useammin alkoholiongelmia.
3am
Nainen saapui hänen kolmevuotiaan pojan kanssa ambulanssilla. Pojalla on ollut vuotava nenä kolme päivää ja hän oksensi kerran tänä iltana. Ei ole syytä miksi heidän pitäisi olla täällä tähän aikaan kun hänellä on vain flunssa, heidän ei olisi pitänyt soittaa ambulanssia - mutta meidän pitää katsoa hänet joka tapauksessa.
4am
Phil on saapunut ambulansilla. Se on kolmas kerta viimeisen 24 tunnin aikana, kymmenes kerta tällä viikolla ja 20 kerta tässä kuussa, kun hän on tullut ensiapuyksikölle joka kerta ambulansilla. Hänellä on sydäntauti, se on totta, mutta joka kerta kun hän on tullut katsottavaksi me emme ole löytäneet mitään akuuttia vikaa hänestä. Ehkä hän on yksinäinen. Ehkä hän ajattelee sen olevan hauskaa. Ehkä hän todella ajattelee jonkin olevan pielessä. En ole varma. Mutta minä tiedän että meidän täytyy tehdä EKG uudelleen ja lääkärin täytyy käyttää aikaa ja tutkia hänet huolellisesti ollakseen varma, että tämä ei ole se kerta kun hän todella voi huonosti.
5am
Minulla ei ole ollut vieläkään taukoa. Olen väsynyt ja nälkäinen. Meillä on 35 potilasta ensiapuyksikössä. Ne eivät ikinä lopu. Potilaat haluavat kokoaikaista hoitoa. Vain ensiapuyksikössä tarjotaan tätä. Joten he tulevat ja he tulevat ja jatkavat tulemista kaikkina aikoina päivisin ja öisin.
7am
Ambulansilla on tulossa toinen etusijalla oleva potilas. 86-vuotias mies löytyi kotoaan lattialta kun hänen poika oli hakemassa häntä lääkärin vastaanotolle. Samanaikaisesti 40-49 vuotias mies, hänen kolme vuotta kestäneen selkäkivun kanssa haluaa tietää miksi hän on odottanut yli kaksi tuntia nähdäkseen lääkärin
8am
Aika antaa ohjeet aamuvuorolle. Minä en ole enää edes nälkäinen; minä vain haluan ryömiä kotiin sänkyyni.
Vanhempi erikoistuva lääkäri julkisen terveydenhuollon yksikössä antaa yövuorosta selostuksen, elämän ja kuoleman käsittelemisestä ja liian monesta vähäpätöisestä päätöksestä.
Minä olen vanhempi erikoituva ensiapuyksikön lääkäri merkittävässä opetussairaalassa. Minä pätevöidyin yli 10 vuotta sitten ja olen ollut ensiapuyksikön lääkäri neljänneksen urastani. Useimmissa päivätyövuoroissa vastaan koko osastosta, kuten elvystyshuoneesta, isoista tapauksista, pienistä vammoista, lasten ensiapuyksikköstä tai lyhytaikaiseen tarkkailuun tarkoitetusta huoneesta.; kun olen yövuorossa, minä vastaan koko osastosta, kaikkien alueiden osalta.
10pm
Minä aloitan työt ja minulle luovutetaan vastuu kaikista osaston alueista. Ensiapuyksikössä on 72 potilasta. Heistä puolet eivät ole nähneet lääkäriä vielä. Heistä kymmenen ei ole vielä nähnyt kiireellisyysjärjestyksestä vastaavaa hoitajaa kuka päättää kuinka vakava heidän tilanteensa on. Meillä ei ole tarpeeksi paikkoja heille kaikille. Kaikki sängyt elvytyshuoneessa ovat täynnä. Rintakipupotilaat istuvat penkeillä, odottavat jopa tunnin EKG:hen varmuuden vuoksi että kyseessä ei ole sydänkohtausta.
Potilaat joilla on pieniä vammoja ovat olleet odottamassa enemmän kuin kolme tuntia nähdäkseen lääkärin. Tämä päivä päivävuoro on loppumassa; enemmän lääkäreitä on lähdössä kotiin kuin yövuoron aloittajat. Odotusaika pidentyy. En voi ohjata enemmän lääkäreitä katsomaan näitä potilaita, koska minä tarvitsen heitä minun kanssa isoihin tapauksiin ja elvytyshuoneeseen katsomaan huonovointisempia tapauksia.
11pm
Ambulanssipalvelu soittaa sanoakseen heillä on erittäin sairas 80-vuotias, jolla on hengitysvaikeuksia. Hän tulee tarvitsemaan elvytyshuonetta, mutta se on yhä täynnä. Minun on valittava kuka siellä olevista potilaista voi tulla pois vähemmän kiireellisten alueelle.
Väestö on vanhenemassa ja kantaa suurempaa taakkaa sairastua vakavasti. Potilaat pitkäaikaisen sydän-, keuhko- tai munuaissairauden kanssa voivat tulla erittäin huonovointiseksi erittäin nopeasti, erityisesti jos he saavat flunssan tai vatsataudin. Tulemme paremmaksi heidän hoitamisessaan. On enemmän, mitä voimme tehdä, mutta se ottaa valtavan määrän resursseja. Se on kallista. Lopputulos on, että ihminen voi paremmin; he elävät pidempään pitkäaikaissairauksien kanssa; ja tulevat takasin kun uusia komplikaatioita ilmenee.
2 am
Viimeiset neljä potilasta, jotka saapuivat ambulanssilla, olivat humalassa. Tosi, tosi humalassa. He ottavat ensiapuyksikön erilliskopin ja hoitohenkilökuntaa, tarkoittaen että vanha mies joka otti taksin tänne rintakivun kanssa (hän "ei halunnut vaivata" ambulanssihenkilökuntaa) hänelle ei ole erillistä tilaa eikä hoitajaa. Me näemme yhä enemmän ja useammin alkoholiongelmia.
3am
Nainen saapui hänen kolmevuotiaan pojan kanssa ambulanssilla. Pojalla on ollut vuotava nenä kolme päivää ja hän oksensi kerran tänä iltana. Ei ole syytä miksi heidän pitäisi olla täällä tähän aikaan kun hänellä on vain flunssa, heidän ei olisi pitänyt soittaa ambulanssia - mutta meidän pitää katsoa hänet joka tapauksessa.
4am
Phil on saapunut ambulansilla. Se on kolmas kerta viimeisen 24 tunnin aikana, kymmenes kerta tällä viikolla ja 20 kerta tässä kuussa, kun hän on tullut ensiapuyksikölle joka kerta ambulansilla. Hänellä on sydäntauti, se on totta, mutta joka kerta kun hän on tullut katsottavaksi me emme ole löytäneet mitään akuuttia vikaa hänestä. Ehkä hän on yksinäinen. Ehkä hän ajattelee sen olevan hauskaa. Ehkä hän todella ajattelee jonkin olevan pielessä. En ole varma. Mutta minä tiedän että meidän täytyy tehdä EKG uudelleen ja lääkärin täytyy käyttää aikaa ja tutkia hänet huolellisesti ollakseen varma, että tämä ei ole se kerta kun hän todella voi huonosti.
5am
Minulla ei ole ollut vieläkään taukoa. Olen väsynyt ja nälkäinen. Meillä on 35 potilasta ensiapuyksikössä. Ne eivät ikinä lopu. Potilaat haluavat kokoaikaista hoitoa. Vain ensiapuyksikössä tarjotaan tätä. Joten he tulevat ja he tulevat ja jatkavat tulemista kaikkina aikoina päivisin ja öisin.
7am
Ambulansilla on tulossa toinen etusijalla oleva potilas. 86-vuotias mies löytyi kotoaan lattialta kun hänen poika oli hakemassa häntä lääkärin vastaanotolle. Samanaikaisesti 40-49 vuotias mies, hänen kolme vuotta kestäneen selkäkivun kanssa haluaa tietää miksi hän on odottanut yli kaksi tuntia nähdäkseen lääkärin
8am
Aika antaa ohjeet aamuvuorolle. Minä en ole enää edes nälkäinen; minä vain haluan ryömiä kotiin sänkyyni.
Text 1
1. kappale
Älykkäät, tunnolliset 18-vuotiaat Pakistanista puhuvat siitä kuinka hyväntekeväisyystyö voi olla trendikästä.
Areeba työskentelee aina välillä uudelleenrakentamassa tyttöjen koulua maaseudulla Sindhissä, Pakistanissa, projektissa jota hänen koulunsa ohjaa. Minä tiedän kaikkien tyttöjen nimet, he opettavat minulle Sindhin kieltä, ja arvioivat minun edistystä, minä jaan karkkeja. Areeba sanoo, hänen innostuksensa on näkyvää. Mutta sitten tulee tämä havainto: " se on jotain mistä olen todella kiinnostunut, ei niinkuin, en tiedä, pyrkijähipstereitä, jotka haluavat vain todistuksen ja kuvausmahdollisuuden. Pyrkijä hipsterit kuvien takia? Minä kerroin minun isälle mitä hän sanoi ja hänen ensimmäinen reaktio oli: Mitä se edes tarkoittaa? Mutta minä tiedän täsmälleen mitä se tarkoittaa, ja myös minun kaverit, ja samoin kuka tahansa 14-20 -vuotiaiden ikähaarukasta.
On kyse varakkaista tai etuoikeutetuista teineistä, jotka ovat tietoisia asioista ja joskus tekevät vapaaehtoistyötä viikonloppuisin esimerkiksi Indus sairaalassa tai Dar-ul-Sukulissa. Heidän panoksensa valitsemalleen aattelle tai asialle sisältää kuvien ottamista itse heidän puhelimillaan työskennellessään näyttäen Pakistanin toisen puolen, tyyppi. Olenko julma kun sanon tämän? Areeba on ehkä sarkastisempi: " on aktivisteja ja sitten on aktivisteja. Nuo nuoret ei ole kumpaakaan."
Pakistanin kansalaisjärjestön prosenttiosuus on yksi korkeimmista maailmassa. (Sillä on myös korkein vuosittain asukasta kohden maksettavan hyväntekeväisyyden osuus maailmassa.) Ihmiset luottaa hyväntekeväisyysjärjestöihin ja työskentelevät yhdessä heidän kanssaan tavallaan joita yksikään pakistanin hallitus ei voi koskaan saavuttaa.
Tämä alaspäin valuva vaikutus on että siitä on tullut eräänlainen siirtymäriitti teineille olla osallisena hyväntekeväisyyttä. Ollaan tultu siihen pisteenseen, että minä voin laskea yhdellä kädellä kuka minun viimeiseltä luokalta ei ole ollut osallinenn hyväntekeväisyystyöhön viimeisen neljän vuoden aikana. He istuvat ja vertailevat lukujärjestyksiään. Tänään minä opetin minun lauantai luokalle (vahäosaisille lapsille) kuinka sanoa gajar (porkkana).
Tämä seuraa, "todella? Minä olen edelleen juuttunu aakkosiin. Oletko sinä työskennellyt Citizen Foundationissa kesän aikana. Kerro minulle jotain kiinnostavaa, se on niin valtavirtaa edustavaa. Menitkö sinä poliorokotteen rokotuskamppanjaan? Tuo on siistiä. Oletko rakentanut tulvan uhrien taloja sindhin maaseudulle? Wau, tuo on kova, se on varmaankin ollut mieletön kokemus.
On tullut niin sopivaksi jahdata irtopisteitä, että yksi korkeakouluohjaaja oikeastaan huudahti ärtymyksestä: Tarpeeki esseitä siitä miten silmiä avaavaa työtä köyhien lasten kanssa työskentely on. Ole erilainen.
Me asumme maailmassa, jossa se, että elämme kehitysmaassa, voi tulla yliopiston esseen kannanotoksi. Siinä on myös muita näppäriä käyttötarkoituksia. "Kaverit, haluatteko mennä espresolle kansalaisjärjestön vuoron jälkeen lauantaina?"
Tai lataa profiiliisi kuva lapsista kylässä ja kuvatekstiksi `Pakistanin tulevaisuus<3` ja odota 50 tykkäystä.
Hyväntekeväisyystyöstä on tullut taidetta ja se vaatii 18-vuotiaan havaitsemaan ero todella kiinnostuneiden ja muuten vaan seuraajien välillä. Areeba, joka johtaa koulunsa vapaaehtoistyötä ja hyväntekeväisyystyötä, muistaa "kyllästyneiden 15-vuotiaiden" tulvan, joka ilmottautui ensimmäisenä päivänä.
"Lopulta on vain minä ja kahdeksan muuta ihmistä, jotka työskentelevät pitkäaikaisessa projekteissa. Loput ryhmästä ovat mukana, koska se on tavallaan hienoa." Lyhytaikaiset, suositut trendit kuten Imran Khan tai Sharmeen Obaid Chinoy, määrittelevät nämä nuoret. Minä en ole vielä tavannut ketään minun ikäistäni, joka todella osaisi selittää Imran Khanin talous- tai ulkopolitiikkaa. Kuulin vain kuinka he saivat automaattisen puhelun puhelimeen, joka oli niin siistiä!
Mitä tulee Obain Chinoyhin, yksi tuntemani 17-vuotias itseasiassa sanoi " Autan nyt täysillä hapon uhreja. Myös, huomasitteko kuinka hän oli pukeutunut Oscar-palkintojen jakotilaisuuteen? Niin etnistä!"
Me tarvitsemme vähemmän suosittuja trendejä tai enemmän elinkelpoisia tavoitteita. Me tarvitsemme vähemmän ihmisiä farkuissa vilauttamassa rauhanmerkkiä ennaltasuunnittelemattomien asutusten ulkopuolella lauantaisin ja enemmän ihmisiä, jotka pitäytyvät yhdessä asiassa ja antavat kaikkensa. Ennen kaikkea me tarvitsemme ihmisiä lopettamaan hyväntekeväisyyden katselun sosiaalisena tapahtumana ja kunnioittamaan yhteiskunnallisien ongelmien vakavuutta Pakistanissa.
Pienillä teoilla on merkitystä, kyllä, mutta minä olen kirottu jos saan vielä yhden tekstiviestin kansalaisjärjestöistä jotka on " täysin auttamassa Pakistanin nuoria".
Älykkäät, tunnolliset 18-vuotiaat Pakistanista puhuvat siitä kuinka hyväntekeväisyystyö voi olla trendikästä.
Areeba työskentelee aina välillä uudelleenrakentamassa tyttöjen koulua maaseudulla Sindhissä, Pakistanissa, projektissa jota hänen koulunsa ohjaa. Minä tiedän kaikkien tyttöjen nimet, he opettavat minulle Sindhin kieltä, ja arvioivat minun edistystä, minä jaan karkkeja. Areeba sanoo, hänen innostuksensa on näkyvää. Mutta sitten tulee tämä havainto: " se on jotain mistä olen todella kiinnostunut, ei niinkuin, en tiedä, pyrkijähipstereitä, jotka haluavat vain todistuksen ja kuvausmahdollisuuden. Pyrkijä hipsterit kuvien takia? Minä kerroin minun isälle mitä hän sanoi ja hänen ensimmäinen reaktio oli: Mitä se edes tarkoittaa? Mutta minä tiedän täsmälleen mitä se tarkoittaa, ja myös minun kaverit, ja samoin kuka tahansa 14-20 -vuotiaiden ikähaarukasta.
On kyse varakkaista tai etuoikeutetuista teineistä, jotka ovat tietoisia asioista ja joskus tekevät vapaaehtoistyötä viikonloppuisin esimerkiksi Indus sairaalassa tai Dar-ul-Sukulissa. Heidän panoksensa valitsemalleen aattelle tai asialle sisältää kuvien ottamista itse heidän puhelimillaan työskennellessään näyttäen Pakistanin toisen puolen, tyyppi. Olenko julma kun sanon tämän? Areeba on ehkä sarkastisempi: " on aktivisteja ja sitten on aktivisteja. Nuo nuoret ei ole kumpaakaan."
Pakistanin kansalaisjärjestön prosenttiosuus on yksi korkeimmista maailmassa. (Sillä on myös korkein vuosittain asukasta kohden maksettavan hyväntekeväisyyden osuus maailmassa.) Ihmiset luottaa hyväntekeväisyysjärjestöihin ja työskentelevät yhdessä heidän kanssaan tavallaan joita yksikään pakistanin hallitus ei voi koskaan saavuttaa.
Tämä alaspäin valuva vaikutus on että siitä on tullut eräänlainen siirtymäriitti teineille olla osallisena hyväntekeväisyyttä. Ollaan tultu siihen pisteenseen, että minä voin laskea yhdellä kädellä kuka minun viimeiseltä luokalta ei ole ollut osallinenn hyväntekeväisyystyöhön viimeisen neljän vuoden aikana. He istuvat ja vertailevat lukujärjestyksiään. Tänään minä opetin minun lauantai luokalle (vahäosaisille lapsille) kuinka sanoa gajar (porkkana).
Tämä seuraa, "todella? Minä olen edelleen juuttunu aakkosiin. Oletko sinä työskennellyt Citizen Foundationissa kesän aikana. Kerro minulle jotain kiinnostavaa, se on niin valtavirtaa edustavaa. Menitkö sinä poliorokotteen rokotuskamppanjaan? Tuo on siistiä. Oletko rakentanut tulvan uhrien taloja sindhin maaseudulle? Wau, tuo on kova, se on varmaankin ollut mieletön kokemus.
On tullut niin sopivaksi jahdata irtopisteitä, että yksi korkeakouluohjaaja oikeastaan huudahti ärtymyksestä: Tarpeeki esseitä siitä miten silmiä avaavaa työtä köyhien lasten kanssa työskentely on. Ole erilainen.
Me asumme maailmassa, jossa se, että elämme kehitysmaassa, voi tulla yliopiston esseen kannanotoksi. Siinä on myös muita näppäriä käyttötarkoituksia. "Kaverit, haluatteko mennä espresolle kansalaisjärjestön vuoron jälkeen lauantaina?"
Tai lataa profiiliisi kuva lapsista kylässä ja kuvatekstiksi `Pakistanin tulevaisuus<3` ja odota 50 tykkäystä.
Hyväntekeväisyystyöstä on tullut taidetta ja se vaatii 18-vuotiaan havaitsemaan ero todella kiinnostuneiden ja muuten vaan seuraajien välillä. Areeba, joka johtaa koulunsa vapaaehtoistyötä ja hyväntekeväisyystyötä, muistaa "kyllästyneiden 15-vuotiaiden" tulvan, joka ilmottautui ensimmäisenä päivänä.
"Lopulta on vain minä ja kahdeksan muuta ihmistä, jotka työskentelevät pitkäaikaisessa projekteissa. Loput ryhmästä ovat mukana, koska se on tavallaan hienoa." Lyhytaikaiset, suositut trendit kuten Imran Khan tai Sharmeen Obaid Chinoy, määrittelevät nämä nuoret. Minä en ole vielä tavannut ketään minun ikäistäni, joka todella osaisi selittää Imran Khanin talous- tai ulkopolitiikkaa. Kuulin vain kuinka he saivat automaattisen puhelun puhelimeen, joka oli niin siistiä!
Mitä tulee Obain Chinoyhin, yksi tuntemani 17-vuotias itseasiassa sanoi " Autan nyt täysillä hapon uhreja. Myös, huomasitteko kuinka hän oli pukeutunut Oscar-palkintojen jakotilaisuuteen? Niin etnistä!"
Me tarvitsemme vähemmän suosittuja trendejä tai enemmän elinkelpoisia tavoitteita. Me tarvitsemme vähemmän ihmisiä farkuissa vilauttamassa rauhanmerkkiä ennaltasuunnittelemattomien asutusten ulkopuolella lauantaisin ja enemmän ihmisiä, jotka pitäytyvät yhdessä asiassa ja antavat kaikkensa. Ennen kaikkea me tarvitsemme ihmisiä lopettamaan hyväntekeväisyyden katselun sosiaalisena tapahtumana ja kunnioittamaan yhteiskunnallisien ongelmien vakavuutta Pakistanissa.
Pienillä teoilla on merkitystä, kyllä, mutta minä olen kirottu jos saan vielä yhden tekstiviestin kansalaisjärjestöistä jotka on " täysin auttamassa Pakistanin nuoria".