Kauan sitten, aikana jolloin painettuja kirjoja ei ollut – eikä varsinkaan e-kirjoja – kirjat tehtiin käsityönä luostareissa. Munkkien tehtävä oli kopioida kirjat käsin. Jokainen kirja, esimerkiksi raamattu, oli kirjoitettava sana sanalta kynällä paperille ja sidottava käsityönä kirjaksi. Yhden kirjan tekemiseen meni todella paljon aikaa ja kirjat olivatkin hyvin arvokkaita.

Eräässä luostarissa munkki oli saanut tehtäväkseen kopioida musiikin oppikirjan. Kirjassa selostettiin tarkasti ja huolellisesti miten musiikkia voi kirjoittaa muistiin. Koska painokoneita, tietokoneita, tai mitään muitakaan apuvälineitä ei ollut, hän kirjoitti kirjan käsin.

Munkki luki kopioitavaa kirjaa ja tulkitsi mahdollisimman tarkasti jokaisen kirjassa olevan kirjaimen, jotta kaikki menisi oikein.

Alkuperäisen kirjan kirjoittaja oli kirjoittanut nuottien nimiksi A, B, C, D, E, F ja G. Virheitä kuitenkin sattuu huolellisillekin ja munkin kopioidessa alkuperäistä tekstiä B muuttui vahingossa H:ksi! Kopioitava käsiala kun oli hieman epäselvää ja b-kirjain oli jäänyt alhaalta vähän auki niin, että se muistutti h-kirjanta. Niinpä munkki tulkitsi kirjaimen väärin. Siitä lähtien nuottien nimet ovat olleet A, H, C, D, E, F ja G.

Nykyään joissakin maissa tämä munkin aikanaan tekemä virhe on korjattu ja h-kirjain muutettu b:ksi, mutta esimerkiksi Saksassa ja meillä Suomessa nuottien nimet ovat A, H, C, D, E, F ja G. Yhdysvalloissa taas munkin virhe on korjattu ja nuottien nimet menevät aakkosten mukaan.


Muusan vinkki:

Metallimies Johannes Gutenberg keksi kirjapainokoneen. Hän eli Saksassa vuosina 1398-1468. Ensimmäisen painokoneen hän rakensi vuonna 1436. Sen jälkeen kirjoja on voitu painaa koneiden avulla ja munkit ovat päässeet luostareissa hieman helpommalla.