Espanjakerhon toiminta

Kerho on suunnattu yläkoulun oppilaille, jotka ovat kiinnostuneita espanjan kielestä ja espanjankielisten maiden kulttuureista. Kerhon pääpaino on kielen oppimisessa, mutta toimintaan kuuluu kielen oppimisen lisäksi myös muita aktiviteetteja, jotka tukevat kieleen ja kulttuuriin tutustumista. Kielen osalta tavoitteena on oppia tavallisimpia puhetilanteita muun muassa kuulumisten kysymisestä ja tilauksen tekemisestä ravintolassa itsestä kertomiseen.