Ussa
Helluntaiherätys eli helluntalaisuus on suurin kristinuskon protestanttisista suunnista maailmassa.Euroopasta muutti Yhdysvaltoihin paljon ihmisiä, kun eivät saaneet uskoa omassa maassaan omaan uskontoonsa. Helluntaiherätys sai alkunsa 1900-luvun alkuvuosina Yhdysvalloissa Kansasissa ja Los Angelesissa.
Pelastusarmeija onsosiaalipalvelukeskus. joka tarjoaa tukea sosiaalisten ongelmien ratkaisemisessa.
Jehovan todistajat tuottaa kunniaa raamatun jumalalle ja kaiken luojalle jehovalle. Suomessa Jehovan todistajat ovat 3 suurin uskonto.Jehovan todistajat levittävät sanomaa käymällä ihmisten ovilla ja sisällä
kertomassa heidän uskonnosta. He eivät vietä, pääsiäistä, joulua tai syntymäpäiviä.
Mormonien mukaan enkeli oli näyttänyt salaisen kultalevyille kirjoitetun mormonin kirjan kätköpaikan. joseph smith nimiselle nuorelle miehelle. smith käänsi tekstit englanniksi ja alkoi opettaa uutta oppia. mormonin kirja on raamatun ohella mormonien pyhä kirja.
KIRKKO