Julkiset palvelut

Yhteistyökumppaneitamme

Luontokoulu

Luontokoulun tehtävänä on tukea koulujen ympäristökasvatustyötä järjestämällä lapsille ja nuorille luontokoulupäiviä sekä koulutustilaisuuksia ja kursseja aikuisille.
Koulumme eppuluokat hakevat Luontokoulun kummiluokiksi tänäkin syksynlöä ja kuukit haaveilevat melontaretkestä.
Lue lisää..


Jyväskylän Kaupunginkirjasto ja Kortepohjan itsepalvelukirjasto

Tavoitteenamme on innostaa, yllyttää, tehostaa ja kannustaa oppilaita kirjoista nauttijoiksi ja aktiivisiksi kirjastopalvelujen käyttäjiksi.Pyrimme siihen, että jokaisella oppilaalla on oma kirjastokortti, jota hän käyttää aktiivisesti viikoittain.


Jyväskylän seurakunta

Jyväskylän evankelis-luterilaisen seurakunnan keskustan seurakuntapiiri on tärkeä yhteistyökumppanimme. Evankelisluterilaisen uskonnon tunneilla mm.tutustutaan seurakunnan toimintaa, vieraillaan kirkoissa, saadaan seurakunnan lahjoittamat virsikirjat 2.luokalla, osallistutaan virsilaulutapahtumaan 4.luokalla sekä käydään kouluvuoden aikaan kirkkoissa. 


O
petushallitus

Kehittämisverkostokoulut eli Majakkakoulut muodostavat alueellisia verkostoja, joissa alueellinen yhteistyö etenee. Kehittämiskoulut muodostavat lisäksi teemaverkostoja, joiden kautta saman kehittämisteeman valinneet koulut ympäri Suomea voivat tehdä yhteistyötä . Kehittämiskouluilla on mahdollisuus solmia yhteistyökumppanuuksia verkoston kautta. Opetushallitus on apuna yhteistyökumppaneiden löytämisessä ja yhteistyön aloittamisessa. Lue lisää...