Hyvinvointia vahvistavaa osaamisen aluetta pohdin opetusharjoittelussani keskustelemalla ohjaajani kanssa hänen kokemuksistaan oman työhyvinvoinnin ja palautumisen edistämisestä opettajan työssä. 

Opettajan ammattiin liittyvään työhyvinvointiin keskusteluissa nousi esimerkiksi kyky palautua työstä sekä siihen vaikuttavat asiat. Ohjaajani mukaan opettajan työ edellyttää taitoa rajata omaa työaikaa, sillä opetustuntien loppuessa työn kuvaan kuuluu paljon muitakin velvollisuuksia. Kokouksia, tapaamisia vanhempien kanssa, suunnittelua, arviointia sekä opetuksen valmistelua. Lisäkuormaa työtä koskeviin tehtäviin tuo esimerkiksi erilaiset vastuutehtävät organisaatiossa sekä mahdolliset koulutukset, jotka voivat olla kaikille yhteisiä tai vapaavalintaisia. Työhön kuuluukin siis monenlaisia vaatimuksia. Työn vaatimuksilla voidaan tarkoitaa esimerkiksi fyysisiä, psyykkisiä, sosiaalisa tai organisatoririsia vaatimuksia. (Kinnunen, Siltaloppi ja Mauno, 2009) Näitä voivat esimerkiksi opetustyössä olla työnaikapaine, työympäristön meluisuus sekä työn emotionaalinen kuormitus liittyen vuorovaikutukseen. Nämä voivat mahdollisesti muotoutua stressitekijöiksi, jotka haittaavat työstä palautumista. 

Koska työ sisäsltää monenlaisia vaatimuksia, on työstä palautumiseksi tärkeää kyetä rajaamaan omaa työaikaa, organisoimaan työtehtäviä, delegoimaan tehtäviä tarvittessa muille sekä pitämään työn tavoitteet kohtuullisina. (Kinnunen ym. 2009) Ohjaajani kanssa pohdimme, että esimerkiksi oman opetuksen rakentaminen aina sellaisen materiaalin varaan, joka pitää itse rakentaa alusta asti voi tehdä työstä helposti kuormittavaa ja aiheuttaa töiden viemistä vapaa-ajalle, mikä voi vaikuttaa myös opettajan kykyyn olla läsnä oppilaille. Opetuksessa kannattaisikin miettiä ensin juuri ryhmän tarpeita sekä opetussuunnitelman tavoitteita ja miettiä, mikä on tällä hetkellä oleellista, ja mikä voisi olla motivoivaa oppilaille, mutta työtuntien rajoissa toteutettavaa toimintaa. Pohdin myös, että koska opettajan työ on melko yksinäistä, niin tehtävien delegoimisen voisi ajatella tarttumisena valmiiksi tarjolla olevaan materiaaliin sen sijaan, että keksisi aina itse materiaalia alusta asti. 

Työhön liittyvä työholismi, eli pakonomainen tarve tehdä työtä sekä vaikeus rajata työn -ja vapaa-ajan välistä suhdetta heikentää palautumista, kun taas työn imu eli työn tärkeäksi, motivoivaksi ja innostavaksi kokemininen edistää palatumista. (Kinnunen ym. 2009) Ohjaajani kanssa keskustellessamme, pohdimme asioita, jotka voivat edistää työn kokemista tärkeäksi. Työn mielekkyytteen voi esimerkiksi vaikuttaa löytämällä itselleen kiinnostavat sisällöt opetuksesta. Itselläni koen olevan sikäli onnellinen tilanne, että koen kiinnostusta läheskaikkia peruskoulun oppaineita kohtaan, mikä oli myös yksi syy hakeutua alalle. Lisäksi koen itsessään opetustyön tärkeänä tehtävänä, mikä toivottavasti auttaa minua kokemaan työn mielekkääksi myös tulevaisuudessa. Työn imua koin ainakin jo harjoittelun aikana. Lisäksi työnimua ja työhyvinvointia edistäväksi asiaksi ohjaajani mainitsi, että on tärkeää jos työyhteisöstä löytyy edes yksi läheisempi työkaveri, jonka kanssa purkaa ajatuksia työstä. Pohdimme ohjaajani kanssa kuitenkin myös työhön liittyvää riskiä tehdä työtä pakonomaisesti. Esimerkiksi erilaiset vastuu tehtävät tai kehittämisryhmät voivat viedä mennessään, niin ettei motivaatio työhön ole enää sisäistä. Tällaisen työn kuomittavuuden hallitseminen voi perustua esimerkiksi yhteisten tehtävien selkiuttämiseen projekteissa sekä aikatauluttamiseen, niin että työhön käytetään sopivasti aikaa eikä se vie tilaa esimerkiksi omaan luokkaan liittyviltä työtehtäviltä. 

Lähteet: 
Kinnunen, U. Siltaloppi, M. & Mauno, S. (2009) Työ ja palautuminen. Teoksessa. Kinnunen, U. & Mauno, S. (toim.) 2009. Irtiottoja työstä: työkuormituksesta palautumisen psykologia. Tampere: Yliopistopaino.

Kinnunen, U. Siltaloppi, M. & Mauni, S. (2009) Uhkaako työhön sitoutuminen palautumista. Teoksessa. Kinnunen, U. & Mauno, S. (toim.) 2009. Irtiottoja työstä: työkuormituksesta palautumisen psykologia. Tampere: Yliopistopaino.