Koulutiedote 17.3.2020

Hyvät siilinlahtelaisten oppilaiden huoltajat

Hallitus linjasi eilen toimenpiteitä koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Nämä toimenpiteen koskettavat nyt meidän toimintaa rajusti ja muuttavat totutun koulunkäynnin luonnetta olennaisesti. Aloimme valmistautumaan etäopetuksen suunnitteluun jo viime viikolla, mutta varsinaisesti meillä on ollut aikaa käynnistää uudenlainen toiminta vuorokaudessa. Haluan kiittää teitä kaikkia huoltajia joustavuudesta ja yhteistyöstä ja ymmärryksestä kaiken tämän järjestelytyön keskellä. Sitä tullaan tarvitsemaan myös matkan varrella tämän uuden opiskelutavan opettelussa. Haluan tässä tiedotteessa kertoa, miten toimimme Siilinlahdella 13.4. saakka.

Opettajat ovat tämän päivän aikana antaneet Wilman kautta oppikirjoista itsenäisesti tehtäviä kotitehtäviä keskiviikon ja torstain ajaksi. Opettajat ja oppilaat ovat harjoitelleet kotiopetuksen aikana käytettäviä menetelmiä ja yhteydenottotapoja. Varsinaisesti oppilaiden tuntimäärää vastaava etäopetuksena järjestettävä koulunkäynti alkaa perjantaina 20.3. Tuo opiskelu tapahtuu monimuoto-opetuksena, joka sisältää itsenäisesti oppikirjoissa etenemistä, opettajan ohjausta sähköisten välineiden kautta sekä koneella tapahtuvaa opiskelua. Opettajat suunnittelevat ja osin toteuttavatkin opetusta tiimeissä niin, että kaikki luokkatason opettajat voivat toimia oppilaasi opettajana. Tähän on päädytty siitä syystä, että olemme varautuneet mahdollisiin opettajien poissaoloihin. Viimeistään torstaina oppilastanne opettavat opettajatiimit laittavat teille Wilman kautta etäopetussuunnitelman, johon toivon teidän tutustuvan yhdessä koululaisenne kanssa.

Vanhemman rooli tässä opiskelumuodossa on keskeinen. Toivon, että seuraatte päivittäin Wilmassa tapahtuvaa yhteydenpitoa, olette kiinnostuneita oppilaan opiskelusta ja tuette ja autatte häntä ikätaso huomioiden. Koulun aikuiset ovat koko tämän ajan töissä, eli meihin voi ottaa yhteyttä. Tässä valmisteluvaiheessa olemme olleet vaikeammin tavoitettavissa kiireisen aikataulun vuoksi, mutta nyt alkaa helpottamaan ja osaamme antaa enemmän vastauksia. Pyydän, että ilmoitatte entiseen tapaan opettajalle, jos oppilas on sairas tai muuten estynyt osallistumaan opetukseen. Etäopetuksessa käytettävät ohjelmat voivat välillä tökkiä, netti kaatua ja muutenkin taidot vaativat opettelua meiltä kaikilta. Toivon teiltä pitkää pinnaa käynnistysvaiheessa. Kotona opiskelu voi olla mukavaakin vaihtelua koulunkäynnille. Lapsen kanssa voi yhdessä etsiä hyviä puolia. Ehdotan, että laaditte koululaisenne kanssa säännöt, joiden mukaan kotona toimitaan.

Oppilaan rooli on edelleen se tärkein. Nyt ei olla ylimääräisellä vapaalla, vaan oppilaan on hyvä suhtautua opiskeluun samalla tarmolla, kuin koulussakin. Koulupäivät ovat suurin piirtein saman pituisia, kuin muulloinkin. Opettajat edellyttävät oppilaita ilmoittautumaan opetukseen etäopetussuunnitelmassa ja päivittäisissä ohjeissa ilmoitetulla tavalla. Ohjeet tulevat Wilman ja Pedanetin kautta tietoonne joka päivä. Eli herätyskellot soimaan edelleenkin. Lukujärjestykset ovat erilaisia, kuin tavallisesti sen vuoksi, että kaikki luokka-asteen oppilaat etenevät suurin piirtein samaan tahtiin. Poikkeuksiakin voi olla. Pitäkää oppilaita hyvänä, keskustelkaa, kuunnelkaa ja olkaa läsnä. Poikkeustilanne voi askarruttaa ja mietityttää lasta ja lasten tukemiseen on olemassa hyvää tietoutta, jota saa tarvittaessa meiltä koulun aikuisilta.

Kysyimme eilen teiltä mahdollisuutta käyttää etäopiskeluun sähköisiä laitteita. Opettajat ovat olleet yhteydessä teihin, mikäli tarvitsette konetta lainaan. Koululla on pieni määrä laitteita, joita voimme lainata opiskelukäyttöön määräajaksi. Pidättehän laitteista ja koulun kirjoista hyvää huolta. Olemme juuri ostaneet uusiin tiloihin uudet oppikirjat ja tietokoneet, joille toivon sydämestäni pitkää ikää. Kiitos.

Erityisen tuen piirissä oleville oppilaille sekä kriittisillä aloilla työskentelevien huoltajien 1.-3- luokkien oppilaille järjestetään lähiopetusta. Mikäli tarvitsette lähiopetusta ja iltapäivähoito koko poikkeustilan ajaksi tai osittain, olkaa minuun yhteydessä Wilman kautta. Lähiopetus järjestetään Viikarissa ja Saharassa keskitetysti.

Laaja-alaiset erityisopettajat ja suomi toisena kielenä opettajat ovat niin ikään oppilaiden apuna etäopetuksessa. He tiedottavat oppilaita erikseen.

Oppilashuollon palvelut jatkuvat. Ne pyritään järjestämään etäyhteyden kautta. Kaikki oppilaskohtaiset oppilashuoltoryhmien seurannat jatkuvat Google Meet –kokouksina etänä. Niihin lähetetään teille liittymislinkki lähempänä. Mahdollisista muutoksista oppilashuollossa tiedottavat toimijat erikseen.

Ja sitten se ainakin minulle vaikein asia koko poikkeustilassa. Minulle tulee kova ikävä kaikkia oppilaita ja koulun tunnelmaa, jonka lapset tuovat tullessaan. Ryhmäyttäminen ja kaikki pelit ja leikit koulussa näyttävät tehneen koulun ilmapiirille hyvää ja lapset tuntuvat viihtyvän yhdessä. Nyt kuitenkin meidän kaikkien on vältettävä kavereiden kanssa hengailua ja pysähdyttävä nauttimaan omasta ja läheisten seurasta. - Siinäkin on hyvät puolensa.

Onnea meille kaikille tämän uuden tilanteen keskellä. Tehdään yhteistyötä ja tehdään tästä tilanteesta mahdollisimman hyvä poikkeuksellinen!

Voimia!

Tiina reksi