Taalla sita vaan on oltu jo kuukauden paivat hengissa ja yhtena kappaleena, mika on saavutus jo sinansa. Tahan mennessa on ehtinyt tottua jo hyvin puolalaiseen elamanrytmiin ja oppinut elamaan taalla, seka viihtymaan oikeasti. Omasta puolestani voin sanoa, etta isantaperheeni on paras mahdollinen mita voi olla, ja etta tama paikka tuntuu kodille oikeasti. Perheen aiti kutsuu minua tyttarekseen ja host-siskokin nimittaa minua siskoksi, joten tuntuu sille etta olen haluttu ja pidetty vieras, ja etta kuulun tanne. Aamulla on ihanaa herata ja huomata, etta onkin aivan oikeasti taalla, ja tajuta miten ihana paiva on tulossa. Monet ovat kyselleet kaipaanko Suomea ja haluaisinko jo takaisin, mutta vastaus on selkea: En, en viela.
Suurimmat erot Suomen ja Puolan valilla liittyvat rakennuksiin ja asumiseen. Kuten arvata saattaa, ne arjen pienet ja yksinkertaiset asiat tekevat taalla elamisesta tyystin erilaista, kuin Suomessa. Aluksi vaikeinta oli oppia, ettei hanavetta voinut juoda. Muutaman kerran kavikin niin, etta ehdin jo ottaa pari kulausta ennen kuin joku perheenjasenista syoksyi paikalle pelastamaan minut. Nopeasti se kuitenkin iskostui paahan, ettei passaa sita vetta juoda ellei halua saada mahaansa totaalisen sekaisin... Toinen asia, mihin oli vaikea tottua, oli rakennusten ulkonako. Olin ensimmaisena paivana aivan kauhuissani, kun nain tulevan kotitaloni ulkoa pain. Jos se olisi ollut Suomessa, se olisi ollut hylatty ja asumiskelvoton - mutta noh, if there's something strange you'll find it in Poland! Esimerkiksi, meidan ulko-ovemme viereen seinalle on piirretty penis, joten sepas se minua aina joka paiva siina tervehtii kun saavun koulusta kotiin! Ei tehnyt vaikutusta ensisilmayksella - eika ole tehnyt vielakaan. Eli suurin osa rakennuksista on ulkoapain aivan kamalassa kunnossa; maali lohkeilee, tiileista osa on murentunut pois, seinat ovat taynna graffiteja eika ovesta tee mieli astua sisaan. Itse asunnot ovat kuitenkin hyvakuntoisia ja hienoja, mutta silti, en vielakaan ole aivan sinut kotitalomme kanssa - saisi katsoa peiliin.
Koulu on myos aivan omaa luokkaansa. Se on rakennettu 1800-luvun loppuvaiheessa, ja joskus on mielessa kaynyt ajatus "onko tata koskaan remontoitu?". Lattialaatat ovat halkeilleet ja osa niista puuttuu kokonaan. Vessoissa ei ole paperia - oi kylla, aivan oikeasti - eivatka ne veda kunnolla, yleensa eivat ollenkaan. Pukuhuoneet, joissa liikuntavaatteet vaihdetaan, ovat myos aivan kamalia. Ensimmaisella kerralla kun menin sisaan, valehtelematta meinasin oksentaa, koska huoneen haju on jotain sellaisa, jota ei sanoin kykene kuvaamaan. En ymmarra, kuinka nama puolalaiset selviytyvat siella. Ehka niilla ei ole hajuaistia, se selittaisi myos itse hajun.
Vaikka ennen lahtoani minua peloteltiin jatkuvasti puolalaisesta ruuasta, on pakko kertoa etta oikeasti se on hyvaa!. Kuuleman mukaan on pelkkia sisalmyksia ja ehka vahan perunaa, ja se siita sitten! Siksi yllatyinkin positiivisesti, kun ensimmaisena paivana sain ruuakseni valehtelematta maailman parasta tomaattikeittoa, ja seuraavana paivana kurpitsakeittoa! Keittojen lisaksi olen taysin rakastunut puolalaisiin leikkeleisiin ja makkaroihin. Nyt ihan naurattaa, kun ajattelee miten suppea esimerkiksi Suonenjoen S-Marketin leikkelevalikoima on, kun sita vertaa meidan lahikauppamme antimiin. Olen esimerkiksi oppinut syomaan meetvurstia erittain hyvalla ruokahalulla, vaikka sita Suomessa ollessani inhosin. Viela tahankaan mennessa en ole joutunut karsimaan ruokapoydan aaressa, vaikka vastaan on tullut hieman sellaisiakin ruokia, joista en ole pitanyt. Kaikenkaikkiaan puolalainen ruoka on ihanaa!
Kaikesta ylla mainitusta huolimatta mina kuitenkin pidan tasta paikasta, todella paljon. Silesia on kaunista aluetta, jos osaa oikealla tavalla katsoa ja silmaa miellyttaa rakennusten rappioromantiikka. Ihmiset ovat ystavallisia ja uteliaita, ja heidan kanssaan on helppo tulla toimeen. Tama ensimmainen eletty kuukausi on ollut taynna yllatyksia, hauskoja hetkia ja paljon uutta opittua. Siksi jaan niin mielellani viela seuraavaksi kahdeksi kuukaudeksi. Viela siis 60 paivaa jaljella, joten nahdaan joulukuussa!

- Anni