Harrastetoiminta

Koulupäivän jälkeen oppilailla on mahdollisuus osallistua ohjattuun ja maksuttomaan harrastetoimintaan omalla koululla sekä Jyväskylän kaupungin liikunta-, kulttuuri- ja nuorisopalvelujen vetämissä ryhmissä.

Koulun kerhotoiminta
Keltinmäen koulun kerhot

HarrastusLaturista löytyy yli 200 harrastusta lapsille ja nuorille

Jyväskylän peruskoululaisille on tarjolla laaja valikoima erilaisia taide-, kulttuuri-, liikunta- ja muita harrastuksia koulupäivän yhteydessä. Harrastukset pyörähtivät käyntiin 8.9. ja jatkuvat toukokuulle saakka. Ryhmiä ei järjestetä koulujen loma-aikoina. Lasten ja nuorten omien toiveiden pohjalta suunnitellut harrastusryhmät ovat avoimia ja maksuttomia kaikille jyväskyläläisille lapsille ja nuorille. Ryhmät on koottu HarrastusLaturi-kalenteriin, josta harrastuksia voi etsiä mm. ikäryhmän/luokka-asteen ja kaupunginosan mukaan. Mikäli ryhmään on ilmoittautuminen, myös se tapahtuu HarrastusLaturin kautta. Liikuntaryhmistä kiinnostuneiden kannattaa tutustua lisäksi lapsiperheiden LiikuntaVeturin ryhmiin ja 13–19-vuotiaiden nuorten LiikuntaLaturin toimintaan.

Nuorisotilojen tilakohtainen ohjelma löytyy klikkaamalla ko. tilan nimeä 
Nuorten Jyväskylä –sivustolta löytyy muuta Jyväskylässä nuorille suunnattua harrastetoimintaa ja tapahtumia.