Sienet

Mitä sienet ovat

Sienet (Fungi) ovat oma biologinen taksoninsa, joka eroaa sekä kasveista että eläimistä mm. siinä, että sienten solujen seinämät ovat kitiiniä eikä selluloosaa kuten kasveilla, eläinsolut taas ovat seinättömiä. Sienet myös hankkivat ravintonsa pääasiallisesti eri tavoin kuin eläimet tai kasvit.

Sienen osat

Sienen mään päällinen osa on itiöemä. Sienillä ei ole siemeniä. Sen sijaan sienillä on itiöitä joista alkaa niiden irtauduttua itiöemästä kasvaa sienten ’’’juuria’’’ rihmastoja. Rihmasto kasvaa maan alla.

Sienten ravintoarvot

Sienistä noin 90 % on vettä, mikä on yhtä paljon kuin kasveissa. Vesi häviää valmistaessa, mutta raakoja sieniä syödessä tämäkin pitää ottaa huomioon.

Sienissä on runsaasti kivennäisaineita, muttei miltei ollenkaan vitamiineja. C-vitamiini puuttuu kokonaan.

Sienien rasva on aika pehmeää ja sitä on 8- 1%.

Sienissä on enemmän kuituja kuin esimerkiksi vehnäleseissä. Esimerkiksi herkkutatissa on kuivattuna 6,9 % kuituja mikä on 5,4 prosenttiyksikköä enemmän kuin ruisleivässä jossa kuituja on vain 0,5%.

Kuivatuissa sienissä on hiilihydraatteja noin 35 prosenttia ja noin 36 prosenttia valkuaisaineita.