4. Kognitiivinen kehitys (Oppikirjan luvut 11-14)
Lue oppikirjan 4. jakso.
Tee sen jälkeen oppikirjan tehtävät.
1.
Sahar Abrid 5B kirjoittaa seuraavasti:
”Kun meillä oli verbikoe englannissa, niin en normaalisti lausunut sanoja vaan lauloin ne, sitten verbikokeessa muistin ne. Pienenä muistin Aakkoset sen biisin avulla. Joten kun pitää oppia, niin laulan. Kun kuulen uuden biisin, niin jos laulan sen 1–3 kertaa, niin muistan sen melkein ulkoa. Matikkabiisejä voisin kuunnella joskus tunneilla, hauskempaa ja parempaa oppimista. Olen myös käyttänyt yhtä sovellusta, missä laitetaan herätys kello päälle ja mennään nukkumaan, ja sitten kun aamulla herään, ja kun kello soi, niin en saa herätys kelloa pois päältä ilman, että vastaan oikein kysymykseen, joka voi olla esim. Mikä on 1053 + 45 713 yhteensä.”
Lähde: Kevätpörriäinen 2015
Mitä teksti kertoo Saharin metakognitiosta ja toiminnanohjauksen taidoista?
2.
Sinä olisit varmaankin tulkinnut isän ohjetta toisin. Pohdi, miksi.
Kaksivuotias poika yritti innokkaasti harjoitella viheltämistä, mutta pystyi saamaan aikaan vihellystä muistuttavaa ääntä vain sisään hengittäessään. Isä neuvoi poikaansa harjoittelemaan viheltämistä puhaltamalla ulospäin. Poika siirsi tuolin ikkunan eteen, nousi sille, katsoi ulos ja veti ilmaa sisäänsä: ”Katso isi, näin!”
3.
Selitä Ilmarin päätelmää käyttämällä skeeman käsitettä.
Nelivuotias Ilmari on äitinsä kanssa lähikaupassa. Hän näkee olutkorikasat ja hihkaisee: ”Isin pulloja.”
4.
Anna esimerkki tilanteesta, jossa lähikehityksen vyöhykkeellä toimii
a) leikki-ikäinen
b) kouluikäinen
c) aikuinen.
5.
Keksi esimerkkejä, joissa ilmenee postformaalisen ajattelun tunnusomaisia piirteitä.
Postformaalille ajattelulle on tunnusomaista
itsenäisyys
kriittisyys
suhteellisuus
integroiva ajattelu eli yhdistelykyky
metakognitio eli tietoisuus omasta ajattelusta
reflektiivisyys.
6.
Mikä näistä on Lev Vygotskin painotus, mutta ei Jean Piaget'n?
a) Kognitiivisen kehityksen tasojen pohja on biologinen.
b) Yksilön kognitiivinen kehitys tapahtuu vaiheittain ja kaikilla samassa järjestyksessä.
c) Yksilölliset kognitiiviset prosessit kehittyvät sosiaalisen vuorovaikutuksen kautta.
d) Lähikehityksen vyöhykkeen merkitys oppimiselle rajoittuu lapsuusikään.
7.
Muistele vaahtokarkkikoetta. Kuinka lapsen itsekuria ja kärsivällisyyttä voi kehittää? Miksi sen kehittäminen on tärkeää?

4. Kognitiivinen kehitys
Palauta vastauksesi tähän.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.