4. Suomalaisia perinteitä
Suomalaiset perinteet
1. SUOMALAISET PERINTEET |
Perinteet ovat asioita, jotka ovat historian aikana tulleet suomalaisille yhteisiksi tavoiksi. Perinteitä kutsutaan myös traditioiksi.
Suomalaisiin perinteisiin kuuluvat erilaiset juhlapäivät. Tärkeimpiä suomalaisia juhlapäiviä ovat joulu, pääsiäinen, vappu ja juhannus.
Joulua vietetään Jeesuksen syntymän muistoksi, mutta suurin osa suomalaisista ei pidä joulua uskonnollisena juhlana, vaan joulu on aikaa olla yhdessä perheen kanssa. Jouluna on tapana antaa lahjoja, varsinkin lapsille. Suomessa joulua juhlitaan jouluaattona 24.12. Joulupäiviä eli joulupyhiä ovat 25. ja 26.12.
Jouluna poltetaan paljon kynttilöitä.
Pääsiäinen taas on Jeesuksen ylösnousemuksen (=Jeesus herää kuolleista) juhla, mutta sitäkin vietetään Suomessa maallisena juhlana, jonka aikana syödään mämmiä ja piilotetaan suklaamunia. Pääsiäistä vietetään maaliskuussa tai huhtikuussa. (maallinen = ei ole uskonnon)
Vappu on työn ja ylioppilaiden juhla. Sitä vietetään aina samana päivänä 1.5. Juhliminen alkaa jo edellisenä päivänä, Vapun aattona. Vappuna ylioppilaat pitävät päässään ylioppilaslakkia ja ihmiset juovat simaa ja syövät tippaleipiä.
Juhannus on valon ja keskikesän juhla ja sitä vietetään kesäkuun lopussa. Juhannuksena tehdään kokko ja käydään usein saunassa. Maalla ulko-oven viereen voidaan laittaa koivun oksia.
Juhannuskokko ja juhannusruusu.
Nämä kaikki juhlat ovat vapaapäiviä eli silloin ei mennä kouluun tai moneen työpaikkaan. Myös pankit ja jotkut kaupat ovat kiinni suomalaisina juhlapäivinä.
TEHTÄVÄ 1: Yhdistä viivalla
Liittyy uskontoon
Juhannus Kesän juhla
Pääsiäinen Opiskelijoiden juhla
Vappu Syödään suklaamunia
On joka vuosi aina samana päivänä
TEHTÄVÄ 2: Onko oikein (O) vai väärin (V)? Laita O tai V.
- Perinteet ovat uusia asioita. _____
- Tippaleipiä syödään pääsiäisenä.____
- Suomalaiset ovat aina syöneet paljon riisiä. _____
- Kulttuurit muuttuvat koko ajan. _____
- Saunan jälkeen juodaan usein kahvia. _____
- Sinä saat ajaa autolla toisen ihmisen omistamalla maalla. _____
- Sinä saat nukkua toisen ihmisen omistamalla maalla. _____
- Eri puolilla Suomea syödään erilaista ruokaa. _____
- Pohjois-Suomessa syödään enemmän kansainvälistä ruokaa kuin Helsingissä. ____

