11. Japani seuraa länsivaltoja
Muistiinpanot
Japani oli 1800-luvun alussa ulkomaalaisilta suljettu valtio.
- Japani ei suvainnut ulkomaisia alueellaan.
- Japanin yhteiskunnassa oli tiukka arvojärjestys.
- Maata johti keisari apunaan šogun.
- Suurin osa väestöstä oli maanviljelijöitä.
Yhdysvallat ja muut länsimaat pakottivat Japanin avautumaan.
- Yhdysvallat halusi käydä kauppaa Japanin kanssa.
- Japani vakuuttui länsimaiden teknisestä ylivoimasta ja kauppayhteydet avattiin.
- Länsimaalaiset kohtelivat japanilaisia alentavasti.
Japani uudistui ja kehittyi nopeasti teollisuusmaaksi.
- Japani omaksui länsimaista paljon uutuuksia, mutta säilytti omaa kulttuuriaan ja perinteitään.
- Se uudisti esimerkiksi lainsäädäntönsä, armeijan ja koulutuksen.
- Japani kehittyi nopeasti, koska se kopioi aluksi länsimaisia tehtaita.
Japanilla oli vähän raaka-aineita, siksi se valloitti muita Aasian alueita.
- Japani hyökkäsi Kiinaan ja liitti sen alueitaan itseensä.
- Se löi sodassa Venäjän.
- Japanista tuli imperialistinen valtio.