Eettinen osaaminen 

Eettinen osaaminen näkyi harjoittelussani varmasti jokaisella oppitunnilla. Jokainen oppitunti sisältää pohdintaa oikeasta ja väärästä ja siitä, miten opettajana johdan luokkaa tasa-arvoisesti, mutta silti kaikkien oppilaiden taitotason huomioiden. Moilanen (2005) korostaa sitä, että opettajan työ sisältää väistämättä eettisiä päätöksiä, koska jokaiseen opettajan tekemään pedagogiseen ratkaisuun sisältyy arvovalintoja. Tällaiset arvovalinnat näkyivät harjoittelussani tilanteissa, joissa minun täytyi pohtia yksilön ja ryhmän tarpeiden välillä. Luokassa oli paljon innokkaita oppilaita, joiden kanssa kaikenlainen aktiivinen tekeminen olisi ollut varmasti antoisaa. Toisaalta luokassa oli muutama oppilas, joiden keskittymistä ja koulupäivän rytmiä toiminnallinen tekeminen sekoitti.  

Eettistä ristiriitaa tuotti myös tilanteet, joissa keskityin enemmän tietyn oppilaan käyttäytymiseen ja sen arviointiin. Luokassa oli yksi oppilas, jonka oli todella vaikea keskittyä ja rauhoittua hiljaisuutta vaativissa tehtävissä. Otin tavoitteeksi kitkeä kaikenlaisen oppitunnin häiritsemisen pois oppitunneiltani ja yritin keskittyä kehumaan erityisesti tätä oppilasta pienistäkin onnistumisista. Tämä aiheutti minulle kuitenkin eettisen ristiriidan juuri tasa-arvoisuuden takia. Huomasin kehuvani tätä tiettyä oppilasta sellaisista asioista, joita muut oppilaat noudattivat päivittäin. Kehuminen auttoi tätä oppilasta kehittämään käyttäytymistään, mutta koin epäreiluksi sen, että muut oppilaat ja heidän hyvä käyttäytymisensä jäivät sivummalle.  

Ruhasen (2023) tutkimuksessa yksi haastatelluista opettajista kertoo luokassaan olevan muutama oppilas, jotka omalla käyttäytymisellään hallitsevat koko luokkaa ja luovat ikävää ilmapiiriä. Tämä on aihe, josta keskustelin harjoitteluni aikana useamman kerran luokanopettajan kanssa ja pohdimme keinoja sen välttämiseen. Keskustelumme pohjautui vahvasti siihen, ettei ole eettisesti reilua antaa muutaman oppilaan johtaa koko luokkaa, vaan kaikkien pitäisi saada oma äänensä kuuluviin. Tähän kiinnitin erityistä huomiota esimerkiksi pienryhmäjakoja tehdessäni. Jaoin tietoisesti “johtajaoppilaat” yhteen ryhmään, jolloin myös he pääsivät harjoittelemaan kompromissien tekemistä. Oppilaiden jakamista helpotti resurssiopettaja, joka oli luokassamme kolme viikkotuntia. Jaoimme usein resurssiopettajan kanssa luokan oppilaita niin, että välillä hän otti erilliseen tilaan härväävät oppilaat ja minä pystyin keskittymään muun ryhmän opetukseen. Välillä vaihdoimme ryhmiä, jotta minä pääsin seuraamaan toiseen ryhmän toimintaa.  

Moilanen (2005) kertoo kirjassaan opettajan pakoista, joista yksi on vallan pakko. Pohdin itse harjoitteluni aikana tätä osa-aluetta ja sitä, miten käytän valtaani opettajana. Vallankäyttö näkyi juuri tilanteissa, joissa jaan oppilaita ryhmiin. Minulla on opettajana valta jakaa oppilaat työskentelemään tietyissä ryhmissä, mutta se velvoittaa minut myös miettimään, millä perusteella teen jakoa. Koitin miettiä kaikenlaisissa ryhmäjaoissa tasa-arvoisuutta. Keskustelimme luokanopettajan kanssa paljon siitä, että mielestämme on epäeettistä käyttää perinteistä “hiljainen tyttö riehakkaamman pojan parina rauhoittaa tekemistä” mallia. Ei ole mielestäni eettisesti oikeutettua jakaa oppilaita esimerkiksi parityöhön tällä tavalla. Vaikka työnteko näennäisesti sujuisikin hyvin, ei ole rauhallisen oppilaan puolesta reilua, että hänen toivottua käyttäytymistään käytetään toisen oppilaan korjaamiseen.  

 

Tieteellinen osaaminen 

Valitsin omaksi kehitystehtäväkseni harjoittelun ajaksi työrauhan parantamisen. Luokassa, jossa tein harjoittelua oli paljon työrauhaongelmia ja luokanopettaja sanoikin harjoittelun alussa, että työrauhaongelmien pois kitkeminen olisi meidän kaikkien yhteinen tavoite. Ryhmän hallinta ja työrauhan ylläpitäminen tuntuivat minulle entuudestaan haasteelta, mutta olin kuitenkin innoissani tarttumassa kiinni tähän haasteeseen. Tämä harjoittelu oli hyvä mahdollisuus kehittää itsevarmuuttani ryhmänhallintataidoissa. Keskustelimme luokanopettajan kanssa siitä, että työrauha on suurelta osin kiinni selkeistä säännöistä ja rutiineista, joita aloin kehittämään myös omille tunneilleni. Olin päättänyt, etten anna periksi pienissäkään työrauhaongelmissa vaan puutun niihin kaikkiin systemaattisesti.  

Saloviita (2010) on jakanut työrauhan toteutumisen luokassa kolmeen päätekijään, jotka ovat toimivat säännöt ja rutiinit, hyvä suhde oppilaisiin sekä hyvä opetus. Lähdin kehittämään näitä kolmea kohtaa omassa opetuksessani. Saloviita (2010) korostaa rutiinien merkitystä jokapäiväisessä arjessa ja korostaa myös kirjoittamattomien rutiinien merkitystä työrauhan kannalta. Hänen mielestään opettaja, jonka luokassa työrauha onnistuu, puuttuu systemaattisesti jokaiseen epätoivottuun käyttäytymiseen eikä täten anna oppilaille tilaa kehittää ajatusmallia, jossa häiriökäyttäytymisestä ei seuraa mitään (Saloviita, 2010). Koin tämän tärkeäksi tavaksi toimia myös omassa opetuksessani. Otin ensimmäisestä tunnista lähtien tiukan linjan häiriökäyttäytymisen suhteen ja huomasinkin, että oppilaat alkoivat kokeilla rajojani. Systemaattisen puuttumisen ansiosta oppilaat alkoivat kuitenkin tottua toimintatapoihini, ja luokan työrauha alkoi parantua huomattavasti.  

Toisena Saloviitan (2010) työrauhan parantamisen keinona on luoda hyvä suhde oppilaisiin. Itse koin tämän kaikista vaikeimpana toteuttaa lyhyen harjoittelun aikana. Ensimmäiset viikot menivät tutustuessa, jolloin koin parhaaksi kokeilla erilaisia keinoja työrauhan kehittämiseen. Koska minulla ei ollut vielä minkäänlaista oppilaantuntemusta, ainut mitä pystyin tekemään, oli tutustuminen ja kokeileminen. Pikkuhiljaa harjoittelun edetessä opin tuntemaan oppilaita ja löytämään keinoja, jotka toimivat juuri heidän kanssaan. Osalle oppilaista yksinkertaiset ja tiukat säännöt toimivat parhaiten, kun taas osalle huumorin ja höynäytyksen kautta päästiin parhaisiin tuloksiin. Koen omassa työssäni molemminpuolisen arvostuksen erittäin tärkeänä. Arvostan itse oppilaita ja käyttäydyn heitä kohtaan ystävällisesti ja kunnioittavasti, jolloin toivon saavani samaa kohtelua takaisin. Osoitin olevani aidosti kiinnostunut oppilaiden ajatuksista ja mielipiteistä, jolloin he hiljalleen kiintyivät myös minuun. Tämä kiintymys osoittautui suureksi tekijäksi myös työrauhan parantamisessa.  

Kolmantena Saloviitan (2010) työrauhan parantamisen keinona toimii hyvän opetuksen antaminen. Tämä näkyy opettajan ja oppilaiden välillä ikään kuin sanomattomana sopimuksena, jossa opettajan vastuulla on laadukkaan opetuksen tarjoaminen oppilaille (Saloviita, 2010). Huomasin hyvin harjoittelun aikana, miten paljon opetuksen laatu vaikutti oppilaiden käyttäytymiseen ja työrauhaan. Alkupuolisko harjoittelusta meni pitkälti oppilaiden havainnointiin, jotta pystyin ymmärtämään oppilaiden taitotason sekä kiinnostuksen kohteet. Muistan yhden matematiikan tunnin hyvin juuri työrauhan suhteen. Olin kehittänyt tunnille kaikenlaisia toiminnallisia pelejä, joista oletin oppilaiden olevan hyvinkin innoissaan. Toisin kuitenkin kävi. Suunnittelemani pelit olivat suurimmalle osalle aivan liian helppoja, jolloin tilaa jäi kaikelle ylimääräiselle häiriökäyttäytymiselle. Yksi oppilas jopa sanoi minulle: "Voisimmeko jo tehdä niitä kirjan tehtäviä?". Kun pääsimme kirjan tehtävien pariin, luokka rauhoittua huomattavasti. Jokainen löysi tehtävistä omalle taitotasolleen riittävän haastavia tehtäviä ja tekeminen tuntui merkitykselliseltä. Tämä oli myös itselleni hyvä muistutus siitä, että oppilaat todella haluavat oppia ja sitä varten tulevat kouluun. Tehtävien tekeminen voittaa bingon ja muistipelin, jos tehtävistä on mahdollista saada yrittämisen ja onnistumisen kokemuksia.  

Tynjälä (2008) puhuu artikkelissaan opettajan asiantuntijuudesta ja sen joustavuudesta. Artikkelissa on yksi kohta, joka resonoi minua oman harjoitteluni suhteen paljon. Tynjälä (2008) kertoo opettajien suunnittelevan tietyille oppilasryhmille sopivia toimintamalleja, jolloin vieraaseen ryhmään siirtyminen tuntuu haastavalta. Tämä tarkoittaa, että opettajan asiantuntijuus on jokseenkin tilannesidonnaista (Tynjälä, 2008). Harjoittelijana olen asemassa, jossa saavun opettamaan itselleni täysin vierasta oppilasryhmää lyhyen ajan samalla, kun hyvän oppilastuntemuksen omaava luokanopettaja seuraa toimintaani. On ymmärrettävää, että ensimmäisillä tai edes viimeisilläkään harjoittelutunneilla en koe itseäni asiantuntijaksi asemassani. Tämä on kuitenkin asia, joka kehittyy oman luokan kanssa hiljalleen, ei todellakaan viikkojen tai edes kuukausien aikana. Olen sitä mieltä, että opettajan asiantuntijuus pääsee täyteen potentiaaliin vasta, kun oppilasryhmän oppii tuntemaan. Pelkkää oppiaineiden sisältöjen tuntemusta ei voida pitää asiantuntijuutena, jos näitä aineita opettaa tavalla, joka ei toimi kyseiselle oppilasryhmälle.  

 

Yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen osaaminen 

Koulu on yhteiskunnallinen instituutio, jossa opettaja toimii yhteiskunnallisesti merkityksellisenä ja seurattuna toimijana. Ruhanen (2023) kertoo tutkimuksessaan yhteiskunnan muovaavan koulua ja päin vastoin. Koen tämän vaativan opettajilta paljonkin joustavuutta pysyäkseen yhteiskunnan muutoksen mukana. Vaikka opetusta ohjaakin oppiainekohtaiset oppimistavoitteet, on opettajilla tärkeä tehtävä myös kasvatuksellisesti. Harjoittelun aikana keskustelimme luokanopettajan kanssa koulun kasvatustavoitteista ja niiden tärkeydestä. Luokanopettaja oli sitä mieltä, että kasvatustavoitteet voittavat oppiainesisällöt. Tarkoittaen sitä, että jos oppilailta nousee esille jokin epäkohta tai muu asia, opettajan tulee puuttua siihen ja se tulee käsitellä, vaikka siihen kuluisikin esimerkiksi yksi matematiikan tunti. Jos oppilaista kasvaa koulupolkunsa aikana sosiaalisesti älykkäitä yhteiskuntaan sopeutuvia kansalaisia, ei yhdellä matematiikan tunnilla ole mitään merkitystä.  

Vanhempainillassa keskustelimme huoltajien kanssa puhelimista ja niiden vaikutuksesta oppilaiden vapaa-aikaan. Huoltajat tunnistivat yhteiskunnan painostuksen puhelimen hankkimiseen. Yhteiskunnastamme on nopeassa ajassa muuttunut digitalisoitunut ja aiheesta onkin eriäviä mielipiteitä sen suhteen, miten perheiden tai koulun tulisi digitalisoitua yhteiskunnan mukana. Norssilla digitalisoitumisen mukana on muututtu vahvasti ja oppilailla onkin taitoja käyttää sellaisia digitaalisia laitteita, joita ei minun lapsuudessani ollut edes olemassa. Tämä yhteiskunnallinen muutos on usein huolestuttanut minua, mutta harjoittelun aikana opin ymmärtämään entistä paremmin myös digitalisoitumisen mahdollisuudet opetuksen tukena. Ymmärsin, että minun täytyy opettajana kehittyä yhteiskunnan muutoksen mukana, jotta voin olla oppilaiden tukena harjoittelemassa uusia toimintatapoja.  

Yhteiskunnallista keskustelua opettajan työstä käydään paljon ja media-alustoilta voi löytää melkeinpä päivittäin keskustelunaloituksia erilaisista mielipiteistä opettajien toimintaan liittyen. Jos itse opettajana antaisin juurikaan painoarvoa näille keskusteluille, palaisin loppuun saman tien. Opettajan ammatti on hyvin seurattua ja sen kommentointi on usein ladattu tunteella. Omat lapset ovat huoltajille arvokkaita ja siksi heidän kokema vääryys opettajan toimesta tuntuu kamalalle. Opettajat saavat kuitenkin mediassa todella suurta ryöpytystä, joka ei ole rakentavaa kritiikkiä.  

Opettajan yhteiskunnallinen asema aiheuttaa opettajalle ulkopuolelta tulevaa painetta ristiriitaisten toiveiden ja oletusten vuoksi (Ruhanen, 2023). Vaikka opettajan työnkuvaan kuuluu opetus- ja kasvatustavoitteita, todellisuudessa opettaja saa valtavasti erilaisia toteuttamattomissa olevia toiveita yhteiskunnalta ja huoltajilta.  

Itselleni paineita opettajana tuo myös strereotyyppinen mielikuva opettajasta. Opettaja pukeutuu peittäviin vaatteisiin eikä tuo itseään liikaa esiin laittautumisellaan. Mietin itse harjoittelun aikana pukeutumistani paljon, enkä välttämättä halunnut laittaa joitain vaatteita päälle tausta-ajatuksena se, että minut otettaisi tosissaan. Olen saanut töissä ollessani "nuori bimbo" kommentointia osakseni, joka on aiheuttanut minulle pinttyneen ajatuksen siitä, että minun täytyy pitää töissä tietynlaisia vaatteita. Osalla huoltajista näyttää olevan edelleen ajatusmaailma, jossa työntekijän pukeutuminen ja ulkonäkö vaikuttavat hänen ammattitaitoonsa. Nuorena opettajana on jo ikänsäkin puolesta alttiina kritiikille, jolloin en halua omalla pukeutumisellani lisätä sitä.  


Lähteet: 

Ruhanen, A. 2023. Pyytämättä ja yllättäen. Opettajan koettu valta opetustyön arjessa. Kasvatustieteen pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. 

Tynjälä, P. 2008. Opettajan asiantuntijuus ja työkulttuurit. Samalta viivalta 2. PS-kustannus, 83-113. 

Saloviita, T., tiedekunta, K. j. p., & Opettajankoulutuslaitos. (2010). Työrauha - opettajan kolme kaikkein tärkeintä keinoa. Helsingin opettajien ammattiyhdistys. 

Moilanen, P. 2005. Opettaja kasvattajana. Johdatusta opettajan ammatin eettisiin kysymyksiin. Opetusmoniste. OKL. Jyväskylän yliopisto.