Mesikämmenet 5.-9.10. 🍂
MAANANTAI
Siniset 🔵
Punaiset đź”´
Keltaiset 🟡
Kävimme läpi viime viikon Vihreän lipun raadin. Juttelimme ketkä kaikki tarvitsevat vettä, annoimme kasveille vettä kastelukannuilla ja lauloimme ja leikimme monta vesilaulua. Parasta oli kasteluppuhat ja kalalaulu lasten mielestä. Kastuimmekin luvatun sateen alla, kun emme laittaneet kuravaatteita. Kun lähtiessä ei vielä satanut 🤠lopussa hörppäsimme itsekin janoisina vettä mukeista.
TIISTAI
Siniset 🔵
Punaiset đź”´
Keltaiset 🟡
Mesikämmenten ja Pandojen Viiskareilla oli yhteistä ulkopuuhaa leiksan kentällä.
Tästä päivitys yhteisten tapahtumien sinulla.
KESKIVIIKKO
Siniset 🔵
Punaiset đź”´
Keltaiset 🟡
Tean loihtimaa Tanssin taikaa đź’ś
Käytiin salaisella saarella lentokoneella, missä kohtasimme erilaisia eläimiä ja jouduimme ylittämään erilaisia esteitä. Lopuksi kuulimme rummun kuminaa lehvistön takaa. Opettelimme tanssin eläinten bileisiin.
TORSTAI
Siniset 🔵
Punaiset đź”´
Keltaiset 🟡
Syksyisen puun taiteilua oli tänään keltaisilla! Kaikista oli kivaa päästä sormiväreillä taiteilemaan. Osa keksi laittaa eri värit eri sormiin niin pääsi nopeammin tekemään puuhun lehtiä.
Toinen Mesikämmenten ja Pandojen Viiskariporukka pääsi vuorostaan liikkumaan ja puuhailemaan yhdessä.
PERJANTAI
Siniset 🔵
Punaiset đź”´
Keltaiset 🟡
Kaikilla ulkona Kehokekkereiden liikuntaa.
Tästäkin tulossa päivitys kuvien kera yhteisiin tapahtumiin.
Iltapäivällä leikittiinkin sisällä, kun satoi kovasti ja aamulla nautimme sadeleikeistä jo. Sibeliusbokseja teimme valmiiksi, loput valmistuvat ensi viikolla ja sitten ne saa viedä metsästä löytyneine aarteineen kotiin syksystä muistoksi.
LIIKUNNALLISET VESSASIIRTYMÄT
- laukkaamista keppihevosilla
- hyppelyä renkaaseen ja esteen yli. Lopuksi mentiin vielä tasapainoillen.
VIIKON LEIKIT
-pehmopaleilla rakentelua, barbileikit
-nukke- ja kotileikki
-omilla, leluilla leikkiä-kun on oman lelun viikko-mm. barbeja, autoja, pallo, laskin, bambi ja kettu-pehmot sekä piirustuslevy
-aarteen etsintä aarrekartan avulla ulkona