Lilja Korpikaivo

Kadonnut nuori

Minä-kertoja 

Kävelin kadulla ja mietin kaikkea, mitä olin kokenut. Ystävän kuolema, äidin ja isän jokapäiväiset riidat ja ukin sairastuminen. Kaikki kävi niin raskaaksi itselleni, että päätin lähteä pienelle happihyppelylle. Pysähdyin lähikaupan pihaan ja näin alakerran nuorenparin tappelevan kaupan edessä. Tällä kertaa päätin puuttua riitaan, jotta kumpaakaan ei sattuisi enää. Molemmat olivat humalassa ja ruhjeilla. Käskin naisen rauhoittua ja päästämään miehestään irti. Nainen aukoi vain päätään ja jatkoi lyömistä ja haukkumista. Päätin, että nyt riitti ja vetäisin naisen miehestä. Mies oli selkeästi juonut vähemmän ja lähti heti takaisin kotiin päin heidän koiransa luokse. Nainen meni käymään kaupassa ostamaan oluen ja tultuaan takaisin minä lähdin pois. Hän lähti seuraamaan minua ja päätin kävellä ostarille turvaan. Nainen oli kävellessään soittanut kavereilleen ja yhtäkkiä olin autossa pussi päässäni. En tiennyt, minne olimme menossa. 

Olen Antti

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.