Tehtävänä: Toistuva grafiikka-kuva Escherin innoittamana
Alussa laita kynä paperille ja heiluta kättäsi ja tee viivasotku. Jatka sotkua jonkin aikaa.
Sitten katso sotkua ja etsi sotkusta hahmoja. Jalosta ensin tekemääsi sotkua ja selkeytä erottamaasi hahmoa. Hahmotatko jotain muuta taustan viivasotkussa? Voisiko sen ottaa edellisen hahmon mukaan? Tai keksitkö jotain muuta kuva-aihetta, mitä taustalla voisi näkyä? Suunnitelma
Valitse vahaliiduista kolme tai neljä väriä. Väritä sitten ensimmäinen suunnitelmasi noilla kolmella vaha. Valkoinen ei voi olla yksi noista kolmesta, mutta sen voi lisätä värivalikoimaasi neljänneksi väriksi. Vahaliitu on nyt suunnitelma-vaiheessa siksi, että et silloin piirrä yksittäisiä karvoja ja viiruja, vaan keskityt karkeampiin linjoihin.
Piirrä toiselle suunnittelupaperille 9-ruutuinen 3x3-ruudukko. Hahmottele äsken löytämäsi hahmo kaikkiin yhdeksään ruutuun ja koeta saada kaikkien yhdeksän ruudun kuvat värikynillä mahdollisimman samanlaisiksi.
Huom! Grafiikassa taustan jättäminen valkoiseksi ei suinkaan ole vaivattomin vaihtoehto, sillä se edellyttää KOKO taustan kaivertamista heti alussa! Valkoinen tausta ei ole kuitenkaan mahdoton, mutta silloin pitää tehdä taustalle jonkin värinen reunus.