Kuvataidemaailma on aina ollut itselleni melko vieras. En ole nauttinut taideteosten katselusta, ja käsitys niitä kohtaan on melko vajavainen. Arvostus on korkea niitä teoksia kohtaan, jotka on taitavasti tehty näyttämään malliltaan. Aidon näköiset piirrokset tai maalaukset maisemista tai ihmisistä on helppoa ymmärtää hienoiksi, sillä jopa minä hoksaan niiden vaatineen tekijältään loistavaa silmän ja käden yhteistyötä. Abstraktimpi taide, joka näkyy etenkin nykytaiteessa hyvin selkeästi, on vaikeaa tajuttavaa. Mistä tämä johtuu?

Yksi tekijä on varmasti se, että lapsesta lähtien jonkin mallin kopioiminen paperille on ollut kuvataiteen keskiössä. Tämä ilmenee koulussa, kun lähes jokaisessa työssämme tavoitteena oli jollain tapaa saada taiteiltua jotain asiaa muistuttava tuotos. Ennen kouluikää piirtäminen oli hyvin vahva oppimisen ja leikin väline, ja elämän ensimmäisetkin piirrokset pyrkivät kuvastamaan ihmisiä tai eläimiä. Mitä, jos alusta asti paperille olisi kannustettu tuottamaan abstrakteja asioita, esimerkiksi omien tunteiden sekamelskan luominen paperille?

Toki abstrakti ajattelu kehittyy ihmisellä vasta alakoulun päätyttyä, minkä takia nämä tehtävät voivat olla haastavia lapselle. Tämä saattaakin myös olla abstraktin taiteen ymmärtämisen tiellä. Kuvataiteen teokset ovat asioita, joita aistimme näkemällä. Koska näkö on tärkeä aisti myös jokapäiväisessä elämässä, on helppo samaistua jotain mallia muistuttavaan teokseen.

Kävin Jyväskylän taidemuseon näyttelyssä Graphica Creativa 2019. Näyttelyssä oli teoksia Helsingin, Oslon, Tokion ja Edmontonin taideyliopistoista. Perehdyin tarkemmin Kari Koltveitin (Oslon taideyliopisto) teokseen Selviytymisstrategioita. Valitsin teoksen, sillä siihen oli vaikeaa päästä sisälle juuri abstraktiuden vuoksi. Aluksi en hoksannut yhtään, mitä Koltveitin luomus ajoi takaa. Oslolainen oli asetellut 12 paperinippua kolmeen vaaka- ja neljään pystyriviin. Hän oli repinyt jokaisesta nipusta paperia eri tavoilla. Joissakin oli keskellä suuri reikä, joitakin oli jyrsitty sivusta, joissakin taas paperi pursusi reiästä oudoilla tavoilla. Väritys oli kokonaan valkoinen, toki varjot toivat teokseen vivahteita. 

Kun luin kyhäelmän nimen, aloin tulkitsemaan jokaista paperikasaa ja niiden repimistä omana selviytymisstrategianaan. Ehkä teoksen oli tarkoitus osoittaa, että kriisin tai epätoivon koittaessa ihmisillä on monia erilaisia tapoja selvitä vastoinkäymisestä. Tässä tulkinnassa korostui nimenomaan psyykkisen hyvinvoinnin etsiminen. Osa ihmisistä pohtii asioita itsekseen ja tekee siten työtä traumojen lievittämiseksi. Tämä voisi näkyä paperinipuissa, joihin on kaavittu reikä keskelle. Osa puhuu ikävistä kokemuksistaan muille, minkä Koltveit ilmaissee paperin rönsyilynä ulospäin. Osa ei halua ajatella näitä surullisia muistojaan ja patoaa ne sisälleen, mikä taas näkyy papereissa, joissa on hyvin vähän jälkiä. Yhtä nippua on kaiverrettu sivusta käsin, ja tämä ehkä tarkoittaa sitä, että joskus uudet kokemukset saavat ihmisen palaamaan vanhoihin traumoihin. Todennäköisesti tulkintani on erilainen kuin se, mikä Koltveitin idea teoksesta oli. Jos perusajatus olisikin sama, varmasti monia yksityiskohtia jäi tulkinnastani uupumaan.

Tätä pohdintaa tehdessäni tajuan, että itsekin pidän taiteellisuudesta ja sen abstraktiudesta. Tämä vain tulee näkyväksi rap-musiikin ja sen lyriikoiden puolella. Kuuntelen mieluummin sanoituksia, joissa kirjoittaja ei vain töksäytä lauseita helpoimmalla ymmärrettävällä tavalla, vaan käyttää metaforia, loppusointuja sekä muita nerokkaita lyyrisiä kikkailuja. Usein kuulijalta jää varmasti pimentoon merkityksiä, joita sanoittaja on tekstiinsä sisällyttänyt. Kuuntelija saattaa myös luulla tulkitsevansa lyriikat niin kuin niiden tekijä on tarkoittanut, mutta osua silti metsään.

Tämän ymmärrettyäni kuvataide aukeaa itselleni hieman paremmin. Jos itselleni nerokas ja abstrakti kirjoittaminen voivat olla taidetta, ymmärrän kuvien tekevän monille saman. Vierailemastani näyttelystä löytyi hyvin paljon muitakin abstrakteja teoksia, joiden tulkitseminen oli joskus hyvin vaikeaa, kun taas joskus luulin päässeeni kärryille taiteilijan ajatusmaailmasta.