Tässä reflektiotekstissä tarkastelen opetusharjoitteluni aikana tapahtunutta kehittymistä suhteessa opintojakson tavoitteisiin sekä omiin henkilökohtaisiin tavoitteisiini. Tarkastelen omaa kehittymistäni erityisesti vuorovaikutusosaamisen, moninaisuuteen liittyvän osaamisen sekä pedagogisen osaamisen näkökulmasta. 

Harjoittelun aikana vuorovaikutus oppilaiden, ohjaavien opettajien ja muiden harjoittelijoiden kanssa oli keskeinen osa oppimistani. Koen olevani vuorovaikuttajana pääosin helposti lähestyttävä ja kannustava. Oppitunneilla pyrin luomaan ilmapiirin, jossa oppilaat uskaltavat esittää kysymyksiä ja osallistua keskusteluun. Vuorovaikutus ohjaavan opettajan kanssa oli tärkeää oppimiseni kannalta. Sain paljon ideoita oman opettajuuteni kehittämiseen, kun keskustelimme ohjaavan opettajani kanssa. Myös muiden harjoittelijoiden ajatukset toivat hyviä oivalluksia. Yhteisopettajuus toisen harjoittelijan kanssa auttoi tarkastelemaan opetusta eri näkökulmista ja kehittämään omia pedagogisia ratkaisuja. 

Onnistuneissa vuorovaikutustilanteissa oppilaiden kanssa keskustelu oli luontevaa ja oppilaat osallistuivat aktiivisesti oppitunnin työskentelyyn. Tällaisissa tilanteissa hyödynsin esimerkiksi avoimia kysymyksiä ja keskustelua tukevia työskentelytapoja. Valitsin usein keskusteluun perustuvia työskentelytapoja, koska ne tukevat oppilaiden aktiivista osallistumista ja ajattelun näkyväksi tekemistä. Tärkeä asia, minkä oivalsin harjoittelussa, on ajatus siitä, että opettajana voit välillä olla niin sanotusti vain sivusta seuraajana, kun oppilaat itse vievät opetusta eteenpäin. Kun kysyy paljon kysymyksiä ja vaatii oppilailta perusteluja, oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa. Yhteistoiminnalliset ja keskusteluun perustuvat työskentelytavat voivat tukea oppilaiden aktiivista osallistumista sekä ajattelun kehittymistä (Hellström, ym. 2016). Olen myös huomannut, että oppilaat saattavat joskus oivaltaa jonkin asian paremmin vertaisensa selityksestä kuin opettajan opetuksesta. Lapsilähtöisen opetuksen on havaittu olevan hyödyksi sekä kiinnostuksen heräämiselle että taitojen oppimiselle (Lerkkanen & Pakarinen, 2018). 

Vuorovaikutustilanteissa pyrin kiinnittämään huomiota myös nonverbaaliseen viestintään. Esimerkiksi katsekontakti ja oppilaiden puheenvuorojen kuunteleminen ja sen ilmaiseminen eleillä ovat tapoja osoittaa arvostusta ja kiinnostusta oppilaita kohtaan. Tällaiset pienet vuorovaikutukselliset teot voivat vahvistaa oppilaiden kokemusta siitä, että heidän ajatuksensa ovat merkityksellisiä. Koen olevani myös kuuntelijana kiinnostunut oppilaiden ajatuksista ja pyrin antamaan heille tilaa tuoda näkemyksiään esiin. Samalla harjoittelun aikana tuli esiin, että haluan vielä kehittää taitoani ohjata keskustelua niin, että kaikki oppilaat pääsevät osallistumaan siihen. Välillä huomasin, että osa oppilaista ei puhunut juuri mitään oppitunnin aikana, kun taas toiset olivat äänessä koko ajan. Tässä pitää kuitenkin olla tarkkana, että ei painosta esimerkiksi ujompia oppilaita puhumaan, jos se tuntuu epämukavalta juuri silloin. 

Haasteita vuorovaikutukseen toivat tilanteet, joissa oppilaiden keskittyminen herpaantui tai työskentely ei edennyt suunnitellulla tavalla. Tällaisissa tilanteissa huomasin, että oman toiminnan rauhallisuus ja selkeä ohjeistaminen auttavat palauttamaan tilanteen hallintaan.  

Opetusharjoittelu auttoi minua pohtimaan myös omaa suhtautumistani moninaisuuteen. Luokassa oppilailla on erilaisia taustoja, kokemuksia ja oppimisen lähtökohtia, ja opettajan tehtävänä on huomioida nämä erot opetuksen suunnittelussa ja toteutuksessa. 

Harjoittelun aikana pyrin tietoisesti tarkastelemaan omia ennakko-oletuksiani oppijoista. Opettajana on tärkeää olla tietoinen siitä, että omat käsitykset ja asenteet voivat vaikuttaa siihen, miten oppilaita kohdataan ja millaisia odotuksia heille asetetaan. Tämän vuoksi pyrin lähestymään oppilaita avoimesti ja olemaan valmis oppimaan lisää heidän kokemuksistaan ja tarpeistaan. 

Moninaisuuden huomioiminen näkyi opetuksessani esimerkiksi erilaisten työskentelytapojen tarjoamisena sekä oppilaiden osallistamisen lisäämisenä. Luokan ilmapiirin rakentamisessa pyrin myös korostamaan keskinäistä kunnioitusta ja toisten huomioon ottamista. Puutuin aina esimerkiksi epäasiallisiin kommentteihin heti. Opettajalla on tärkeä rooli luokan ilmapiirin ohjaamisessa sekä sellaisen ympäristön rakentamisessa, jossa erilaisuutta arvostetaan ja jossa jokainen oppilas voi kokea olevansa hyväksytty. 

Pedagogisen osaamisen kehittyminen oli keskeinen osa harjoittelua. Oppituntien suunnittelussa pyrin huomioimaan oppimistavoitteet, oppilaiden lähtötason sekä erilaiset työskentelytavat, jotka tukevat oppimista. Oppimisen kannalta myönteinen ilmapiiri on keskeinen tekijä. Pyrin opetustilanteissa huomioimaan oppilaiden erilaisia tarpeita ja luomaan turvallisen oppimisympäristön. Tämä tarkoitti esimerkiksi oppilaiden kannustamista, heidän ajatustensa kuuntelemista sekä positiivisen palautteen antamista. Oppilaiden motivaatioon vaikuttaa merkittävästi se, millaiseksi he kokevat opettajan tuen ja vuorovaikutuksen (Lerkkanen & Pakarinen, 2018). Tämän vuoksi pyrin olemaan oppitunneilla aidosti läsnä ja tukemaan oppilaiden osallistumista. Pyrin myös menemään oppilaita vastaan luokan ovelle ja huomioimaan heidät jo ennen tunnin alkua. Huomasin, että loppupuolella harjoittelua oli helpompi olla täysin läsnä oppilaille, kun en enää stressanut siitä, mitä tapahtuisi seuraavaksi. 

Harjoittelun aikana kiinnitin huomiota myös ryhmäprosesseihin ja ryhmän dynamiikkaan. Huomasin, että oppilaiden keskinäiset suhteet sekä ryhmän ilmapiiri vaikuttavat merkittävästi työskentelyyn. Esimerkiksi ryhmätehtävissä oppilaiden välinen yhteistyö saattoi tukea oppimista, mutta toisinaan ryhmässä saattoi ilmetä myös haasteita. Harjoittelussa pyrin miettimään, miten saisin ryhmätyöskentelyn toimimaan, ja mitkä ryhmät tarvitsevat enemmän tukea työskentelyssä. 

Arviointi on tärkeä osa oppimisen ohjaamista. Harjoittelun aikana pyrin antamaan oppilaille palautetta, joka tukee heidän oppimisprosessiaan ja auttaa heitä kehittämään omaa osaamistaan. Oppimista ohjaavan arvioinnin tavoitteena on auttaa oppilasta ymmärtämään omaa oppimistaan ja kehittämään sitä edelleen (Luostarinen & Nieminen, 2019). Lisäksi pyrin osallistamaan oppilaita oppimisprosessiin esimerkiksi keskustelujen ja yhteisten pohdintojen kautta. Tällaiset työskentelytavat voivat vahvistaa oppilaiden toimijuutta ja osallisuutta oppimisessa. 

Harjoittelun aikana tunnistin myös useita kehittämiskohteita omassa opettajuudessani. Yksi keskeinen tavoitteeni liittyy vuorovaikutuksen ohjaamiseen. Haluan oppia paremmin ohjaamaan luokan keskustelua ja varmistamaan, että mahdollisimman moni oppilas osallistuu oppimistilanteisiin. Huomasin harjoittelussa, että välillä kysyn kysymyksiä vain niiltä, jotka viittaavat tai vaikuttavat innokkailta. Lisäksi haluan kehittää osaamistani opetuksen eriyttämisessä ja oppilaiden erilaisten oppimisedellytysten huomioimisessa. Tavoitteenani on oppia suunnittelemaan oppimistehtäviä, jotka tarjoavat erilaisia mahdollisuuksia osallistua ja oppia. Tavoitteiden saavuttamiseksi aion jatkossakin reflektoida omaa opetustani, hyödyntää saamaani palautetta sekä tulevia opintoja.  

 

 

 

Lähteet:  

Hellström, M, Johnson, P, Leppilampi, A, Sahlberg, P. (2016). Yhdessä oppiminen : yhteistoiminnallisuuden käytäntö ja periaatteet. Into. 

Lerkkanen, M.-K., & Pakarinen, E. (2018). Opettajan merkitys oppimismotivaatiolle. In K. Salmela-Aro (Ed.), Motivaatio ja oppiminen (pp. 181-196). Jyväskylä, Finland: PS-kustannus. 

Luostarinen, A. & Nieminen, J.H. 2019. Arvioinnin käsikirja. Jyväskylä: PS-kustannus.