Tarkastelen ammatillista kasvuani Pitkäsen (2021, 76–106) tutkimustulosten rakenteen ohjaamana. Pitkänen (2021) kuvaa tutkimusartikkelissaan opettajuuden kehittyvän teoriatasolta toiminnaksi, joka ilmentää opettajan ammatillisen eetoksen muutosta, sisältötietojen ja -taitojen hallintaa sekä henkilökohtaisen opettajuuden löytämistä. Ammatillista eetosta hän lähestyy arvojen, vastuun ja ihmiskäsityksen näkökulmista. Tutkimustulosten perusteella nuoren opettajan ammatillista eetosta pidettiin huomattavasti teoriakeskeisempänä ja ideologisempana kuin kokeneiden opettajien, joiden ammatillisessa eetoksessa korostui ajattelun käytännönläheisyys, vastuun jakaminen ja yhteistyö.

Ammatillisten sisältötietojen ja -taitojen kehittymistä Pitkänen (2021) tarkastelee tiedonkäsityksen, oppimiskäsityksen ja pedagogiikan kautta. Nuorten opettajien tiedonkäsitys pohjautui ammatillisen eetoksen tavoin vahvasti teoriatietoon, kun taas kokeneiden opettajien tiedonkäsitys sisälsi myös ammatissa ja ammattiyhteisössä toimimisen synnyttämää hiljaista tietoa. Oppimiskäsityksen muutos nuorien ja kokeneiden opettajien välillä ilmeni tutkimustuloksissa erityisesti konstruktivistisen oppimiskäsityksen muuttumisessa kohti autenttista oppimista, jolloin tietoa ei ”rakenneta” aiemman tiedon päälle, vaan oppiminen nähdään asioiden syvällisempänä ymmärtämisenä. Pedagogiikassa kokeneet opettajat pystyvät hallitsemaan isompia kokonaisuuksia ja luomaan toiminnallaan luokkaan työskentelyä edistävää ilmapiiriä, kun taas nuoret opettajat keskittyvät enemmän työrauhan ylläpitämiseen ja toimivien työtapojen valintaan.

Henkilökohtaista opettajuutta Pitkäsen (2021) artikkelissa lähestytään opettajaidentiteetin kehittymisen näkökulmasta. Tutkimustuloksissa korostettiin nuorten opettajien hakevan omaa rooliaan ja kokeilevan oppimiaan käytänteitä omassa työssä, kun taas kokeneiden opettajien opettajaidentiteettiä pidettiin vakiintuneena ja sisäisesti ohjautuvana. Opettajuuttaan kehittäessä nuori opettaja saattaa pyrkiä muuttamaan itseään ollakseen parempi opettaja, mutta kokeneen opettajan kuvataan pyrkivän ensisijaisesti tiedostamaan ja hyödyntämään omia vahvuuksiaan osana opetustyönsä kehittämistä.

Ammatillinen eetos

Vaikka opettajuuden eettiset kysymykset ovat olleet yksi suurimmista teemoista sijaisuuteni aikana, perusarvoni ja toimintatapani opettajana ovat säilyneet pitkälti muuttumattomina. Pedagoginen ajatteluni on kuitenkin kehittynyt vastaamaan paremmin koulumaailman realiteetteja, kuten tehokasta ajankäyttöä sekä perheiden erilaisia elämäntilanteita. Olen oppinut kantamaan vastuuta työtehtävistäni niin, etteivät ne kuormita minua liikaa. Opetusharjoitteluissa pystyin tekemään enemmän yksin, mutta sijaisuuden aikana huomasin tarvitsevani apua. Työtehtäviini eivät enää kuuluneet vain tuntien suunnittelu ja toteuttaminen, vaan myös monet muut käytännön tehtävät, kuten palaverit, yhteissuunnitteluajat ja tapaamiset huoltajien kanssa.

Koulun arki opetti minulle, että työyhteisön jäsenet voivat olla keskenään eri mieltä asioista sen vaikuttamatta opetuksen laatuun. Vaikka omassa opetuksessani tahdoin jättää tilaa myös kristillisen maailmankatsomuksen kyseenalaistamiselle, opin arvostamaan, millä tavoin suuri osa koulun opettajista toi henkilökohtaisen uskonsa osaksi opetustaan. Näissä tilanteissa opettajat toimivat kannustavina esimerkkeinä siitä, kuinka uskontoa voi harjoittaa niin, että se vahvistaa sekä omaa että muiden hyvinvointia. Positiivinen kokemus uskonnollisuudesta ja uskon näkymisestä koulun arjessa antoi vastauksen suurimpiin erityiseen maailmankatsomukseen perustuvan koulutuksen eettisiin kysymyksiin. Ymmärsin, että opettajana voin olla aidosti oma itseni kannustaen myös oppilaita vapaaseen itseilmaisuun.

Yhteistyö oppilaiden huoltajien kanssa avasi silmäni myös perheiden arkeen ja huoliin koulunkäynnistä. Opintojen aikana huomioni on keskittynyt vahvasti kasvatusalan asiantuntijan näkökulmaan oppilaan kehityksestä, minkä vuoksi oli erinomaisen avartavaa nähdä ikään kuin koulun seinien ulkopuolelle. Huoltajat saattoivat olla huolissaan esimerkiksi oppilaan valmiudesta luokka-asteen väliseen siirtymään, kun opettajan roolissa en nähnyt huolelle mitään aihetta. Näissä tilanteissa kommunikaation ja yhteistyön merkitys korostui.

Suurin oppimiskokemus tällä saralla oli tilanne, jossa oppilaan vanhempi soitti minulle kertoakseen, kuinka oppilas oli kokenut koetilanteen ahdistavana. Olin ollut ujolle oppilaalle alkukeväästä täysin tuntematon ja tapani ohjeistaa kokeen teossa oli tuntunut oppilaasta liian tungettelevalta. Tunsin asiasta suurta syyllisyyttä ja kysyin vanhemmalta, kokisiko oppilas ahdistavaksi, jos keskustelisin asiasta hänen kanssaan. Vanhempi sanoi, että he olivat käsitelleet asian kotona ja uskoi, että kevään edetessä tutustumme oppilaan kanssa paremmin. Kevään aikana minusta ja kyseisestä oppilaasta tuli paljon läheisempiä ja pystyimme hoitamaan hänelle vaikeat tilanteet hänen ehdoillaan. Vaikka alkutilanne oli ikävä, olen onnellinen, että sain kosketuksen myös erilaisten persoonien kanssa toimimisesta ja oppilastuntemuksen todellisesta merkityksestä.

Ammatilliset sisältötiedot ja -taidot

Sijaisuuden aikana jouduin usein uuden eteen, sillä en ollut tehnyt lainkaan erityispedagogiikan opintoja. Vaikka termit olivat tuttuja, muun muassa HOJKS-asiakirjat, pedagogiset arviot ja standardoidut oppimisvaikeuksien tunnistamista tukevat testit olivat minulle käytännössä täysin tuntemattomia. Sijaisuuden alkaessa en myöskään tiennyt, kuinka pitkään toimisin tehtävässä, sillä kyseessä oli sairausloman sijaisuus, jota jatkettiin muutamien viikkojen jaksoissa. En osannut aavistaa joutuvani tekemään päätöksiä muun muassa luokan kertaamisesta ja terveydenhuoltoon tai psykologille ohjaamisesta.

Ellen olisi saanut tukea muulta koulun henkilökunnalta, en olisi ollut varma yhdenkään päätöksen perusteista. Opin arvostamaan moniammatillista yhteistyötä ja käytännön kokemuksia huomattavasti enemmän kuin opetusharjoitteluiden ja lyhyempien sijaisuuksien aikana. Uskon saaneeni kokemuksestani rohkeutta pyytää apua myös luokanopettajan työssä, sillä tunne avuttomuudesta ja tietämättömyydestä paljasti minulle suuren määrän resursseja, joita en olisi ”asiantuntijana” saattanut edes ymmärtää hyödyntää.

Ollessani tekemisissä eri ikäisten oppilaiden kanssa myös odotukset heidän sisältöosaamisestaan ovat kirkastuneet minulle. Lyhyissä sijaisuuksissa kokonaiskuva oppiainesisällöistä jäi hyvin pirstaleiseksi, eikä oppilaiden aiempi tietämys käsiteltävistä asioista ollut minulle selkeä. Saadessani opettaa vuosiluokkia 1-4, yhteys aiemmin opittujen asioiden ja uusien sisältöjen välillä selkeytyi minulle huomattavasti. Sijaisuuden aikana pääsin myös seuraamaan läheltä, millaisia haasteita yleisopetuksen oppimateriaalit saattavat oppilaille tuottaa. Kun oppilaan ajatusprosessi poikkeaa omasta ajattelutavasta, on osattava purkaa opetettava sisältö sellaisiin osiin, joita oppilas pystyy yhdistelemään sen itselleen mielekkäiksi kokonaisuuksiksi.

Opetuksen tukena käytinkin usein tekemiäni yksilöllisiä ”erkkavihkoja”, joihin kokosin oppilaille omia tehtäviä heidän henkilökohtaisten kipupisteiden selättämiseksi. Pienryhmätyöskentelyssä pääsin havainnoimaan ja arviomaan samanaikaisesti oppilaan kehitystä ja tarpeita. Isossa ryhmässä vastaava toimintatapa ei sellaisenaan toimisi, mutta uskon, että riittävän oppilastuntemuksen avulla sitä voisi kuitenkin kehittää myös yleisopetukseen sopivaksi.

Henkilökohtainen opettajuus

Neljännen opetusharjoittelun aikana tunsin itseni ensimmäistä kertaa opettajaksi opiskelijan sijaan. Sijaisuuden aikana tunne opettajuudesta syveni ja loi etäisyyttä opettajaopiskelijaidentiteetin välille. On ollut hauska huomata, miten aiemmin lähes pakonomaisesti mieleen tulleet hyvän opettajan ominaisuudet ovat jääneet sivuun oppitunteja pitäessä. Enää oppilaiden edessä oleminen ei pelota, sillä erityisesti harjoitteluissa jännittäneet epäonnistumiset ja unohdukset tuntuvat nykyään inhimillisemmiltä.

Vahvimmillani olen luovissa tehtävissä, kuten oppimateriaalien valmistelemisessa ja opetuksen elävöittämisessä. Luovuus tarkoittaa minulle myös rohkeutta ja joustavuutta tilanteissa, jotka eivät mene suunnitelmien mukaan. Erityisopettajan työssä tilanteet muuttuivat nopeasti, eikä esimerkiksi tunteja usein voinut suunnitella tarkasti etukäteen. Opettajan toiveesta saatoimme esimerkiksi matematiikan tunnin ajan kerratakin ympäristöopin sisältöjä koetta varten. Vaikka pidän rutiineista, tunsin myös muuttuvat tilanteet mieluisiksi, sillä pystyin tutustumaan aiheisiin yhdessä oppilaiden kanssa perinteisen opettajajohtoisen työskentelyn sijaan.

Vaikka opettajuuteni on varmempaa, olen huomannut pelkääväni edelleen menettäväni tilanteen hallinnan. Tasapaino vapauden ja rajojen välillä on ollut minulle aina heikko kohta myös omassa arjessani. Epävarmuus näkyy opettajan työssä jatkuvana työrauhan ylläpitämisen ja vapaan keskustelun välisenä ristiriitana, minkä vuoksi toimintani ei ole suoraviivaista. Tämä luo ryhmään epävakautta, joka näyttäytyy rajojen testaamisena. Erityisesti 3.–4. luokkalaisia opettaessa rajojen vetäminen tuntui hankalalta, kun oppilaat osasivat kyseenalaistaa niitä. Pyrin kuitenkin perustelemaan toimintaani niin itselleni kuin oppilaille, jotta tilanne pysyisi hallinnassa. Jatkossa aion tehdä töitä löytääkseni rajojen vetämiseksi tapoja, jotka tuntuvat minusta luontevalta. Se vaatii kuitenkin enemmän aikaa, itsetuntemusta ja työkokemusta.