Koulun toimenpiteet

Jynkänlahden koulun oppilashuoltosuunnitelma

OPPILASHUOLTORYHMIEN TOIMINTA

Oppilashuoltoryhmän toiminnasta koululla vastaa rehtori.

JYNKÄNLAHDEN KOULU
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki astui voimaan 1.8.2014. Laissa oppilashuolto on jaettu yhteisölliseen ja yksilökohtaiseen oppilashuoltoon.

Yhteisöllinen oppilashuolto

  • Laatii koulukohtaisen oppilashuoltosuunnitelman.
  • Ennalta ehkäisevää toimintaa, joka pohjautuu koulun toimintakulttuuriin.
  • Edistetään oppilaiden oppimista, hyvinvointia, terveyttä, sosiaalista vastuullisuutta, vuorovaikutusta ja osallisuutta sekä koulun terveellisyyttä, turvallisuutta ja esteettömyyttä.
  • Yhteisölliseen oppilashuoltoryhmään kuuluvat rehtori ja apulaisjohtaja, kouluterveydenhoitaja, koululääkäri, koulukuraattori, koulupsykologi, laaja-alaiset erityisopettajat, opinto-ohjaajat sekä opetushenkilöstön, oppilaiden ja huoltajien edustajat. Lisäksi nuorisopalveluiden ja muiden sidosryhmien edustajat tarpeen mukaan.
  • Ryhmä kokoontuu vähintään kaksi kertaa vuodessa. Kokoonkutsuja on rehtori Jari Harjula.
  • Koulun oppilashuoltoryhmä (arki-OHR) kokoontuu n. 2 kertaa kuukaudessa kehittämään koulun oppilashuollon toimintaa. Koulun oppilashuoltoryhmään kuuluvat rehtori, apulaisjohtaja, Kasvun tuen tiimi, oppilaanohjaajat, erityisopettajat, koulunuorisotyöntekijä, koulupsykologi, -kuraattori ja -terveydenhoitaja.
  • Koulun oppilashuoltoryhmä (arki-OHR) tapaa jokaisen luokanohjaajan vähintään kerran lukuvuoden aikana. Tarkoituksena on edistää luokkien hyvinvointia ja kohdentaa tarvittaessa luokalle sopiva oppilashuollon tuki.
Yksilökohtainen oppilashuolto

Koulupsykologi- ja kuraattoripalvelut ovat osa kouluissa tehtävää oppilashuoltotyötä. Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista. Oppilashuoltotyö kuuluu kaikille kouluyhteisössä työskenteleville ja sitä tehdään yhteistyössä oppilaiden ja huoltajien kanssa. Koulupsykologi ja koulukuraattori kuuluvat koulun oppilashuoltoryhmään, jonka tehtävänä on koordinoida ja kehittää oppilashuoltotyötä koulussa, osallistua koko kouluyhteisön hyvinvointia edistävään työhön sekä etsiä ratkaisuja tukea tarvitsevien oppilaiden auttamiseksi. Koulukuraattori ja koulupsykologi työskentelevät tarvittaessa myös työparina. Lapselle ja nuorelle mietitään ja sovitaan yhdessä huoltajan kanssa tarvittava tuki. Tarvittaessa tehdään yhteistyötä myös muiden lasten ja nuorten palveluissa työskentelevien asiantuntijoiden kanssa.
  • Kaksi erilaista ryhmää: asiantuntijaryhmä ja monialainen ryhmä.
  • Ryhmät kokoontuvat tarvittaessa.
  • Opettajat ja vanhemmat voivat konsultoida oppilashuoltopalveluita (koulupsykologi, koulukuraattori, kouluterveydenhuolto) ilman ryhmien käsittelyä (esimerkiksi psykologisiin tutkimuksiin ohjaaminen).
  • Yleistä ja tehostettua tukea voidaan antaa oppilaalle ilman ryhmien käsittelyä.
  • Kasvun tuen tiimiin kuuluvat Elli Hyppölä, Johanna Kivistö ja Perttu Kosonen

Asiantuntijaryhmä

  • Käsitellään oppilaan fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin liittyviä asioita.
  • Keskeisiä toimijoita asiantuntijaryhmässä ovat kouluterveydenhoitaja, koulukuraattori ja koulupsykologi. Asiantuntijaryhmässä on tarvittaessa mukana 31.10.2023 saakka psykiatrinen sairaanhoitaja. Saatavilla myös seksuaalineuvontaa.
  • Tarvitaan oppilaan kirjallinen suostumus. Jos oppilaalla ei ole edellytyksiä arvioida suostumuksensa merkitystä, huoltajan kirjallinen suostumus riittää.
  • Tehdään oppilashuoltokertomukset, joita säilytetään rehtorin kansliassa lukitussa kaapissa.
  • Wilmaan ei kirjata merkintöjä asiantuntijaryhmän kokouksista.
  • Asiantuntijaryhmään osallistuvat vain asian käsittelyn kannalta tarvittavat henkilöt.
  • Ryhmän kokoaja ensisijaisesti henkilö, jolla huoli oppilaan asiasta herää. Esim. luokanohjaaja, terveydenhoitaja, erityisopettaja, oppilaanohjaaja,  koulukuraattori, koulupsykologi tai koulunuorisotyöntekijä
  • Jos asiantuntijaryhmässä käsitellyt asiat vaikuttavat koulunkäyntiin, voidaan kutsua koolle monialainen oppilashuoltoryhmä, jossa sovitaan opetuksen järjestämisestä. Opetuksen järjestämisen kannalta välttämätön tieto voi olla tarpeen välittää tarvittavalle koulun henkilökunnalle.
  • Ryhmä kokoontuu erikseen sovittuna ajankohtana.

Monialainen ryhmä

  • Käsitellään opetukseen ja oppimiseen liittyviä asioita.
  • Esimerkkejä käsiteltävistä asioista: kolmiportainen tuki, kurinpidolliset asiat, poissaolot, oppimisen tuen tarpeen selvittäminen ja palvelujen järjestäminen.
  • Oppilasta ja huoltajaa on kuultava kun kysessä on tehostetun tai erityisen tuen käsittely.
  • Pedagogisen tuen käsittely ei vaadi oppilaan tai huoltajan suostumusta. Huoltajille ilmoitetaan tästä etukäteen ja heillä on mahdollisuus osallistua asian käsittelyyn.
  • Esitykset oppilaan opetuksen järjestämisestä kirjataan Wilmaan. 
  • Terveydellisiä tietoja ei kirjata Wilmaan (koulupsykologipalvelut, koulukuraattorikäynnit). Tarvittaessa asiakirjaan voi kirjata lauseen "oppilasta koskevat muut asiakirjat ovat koulun arkistossa".
  • Toteutuneet ja ei-toteutuneet (esim. oppilas ei saavu tukiopetukseen) tukitoimet merkitään Wilmaan. Wilma --> Tuki --> Toimenpiteet. Tuen tarjoaja tekee merkinnän.
  • Monialaiseen oppilashuoltoryhmään osallistuvat vain asian käsittelyn kannalta tarvittavat henkilöt.
  • Ryhmän jäseninä voivat toimia rehtori, apulaisjohtaja, opinto-ohjaajat, erityisopettajat, kouluterveydenhoitaja, koulukuraattori, koulupsykologi sekä luokanohjaaja
  • Kokoonpanoa vaihtelemalla voidaan käsitellä useita oppilasasioita peräkkäin.
JYNKÄLAHDEN KOULUTERVEYDENHUOLTO JA OPPILASHUOLTOPALVELUT


Kerhot ja hankkeet

Koulu ei järjestätä tänä vuonna kerhoja. Koulumme osallistuu lukuvuosina 2023-24 ja 2024-25 Erasmus+ -hankkeeseen.
KOULUNUORISOTYÖN VAHVISTAMINEN JA KEHITTÄMINEN KUOPIOSSA 2020-2022 -hankkeen kautta koulullemme on saatu koulunuorisotyöntekijä lukuvuosille 2023-24 ja 2024-25.


Kulttuuritarjonta

Koulu osallistuu teatteripolkuun 8. luokkien osalta ja musiikkipolkuun 7. luokkien osalta. 8. luokat osallistuvat Suomen kulttuurirahaston valtakunnalliseen Taidetestaajat -hankkeeseen.

Koululiikunta

Koulun uimaopetus järjestetään koulun liikuntatunneilla liikunnanopettajien johdolla viereisessä Lippumäen hallissa. Uintiviikot syyslukukaudella ja kevätlukukaudella.

Koulu järjestää liikuntapäivän lokakuussa, helmikuussa ja toukokuussa. Lisäksi koulu osallistuu yhteisesti sovitusti koululiikunnan kilpailutoimintaan. Koulussamme järjestetään liikuntamahdollisuuksia myös välitunnin aikana ja olemme mukana Liikkuva koulu -toiminnassa. Koulussamme on viikottain ainakin yksi pitkä Liikkuva koulu -välitunti.

Koulu mahdollistaa liikuntaluokkien osallistumisen urheiluseurojen aamuharjoituksiin siten, että 7G:n urheiluluokan oppilailla on mahdollista osallistua aamuharjoituksiin tiistaina klo 8-10, 8G:n ja 9G:n urheiluluokkalaisilla tiistaina klo 8-10 ja torstaina klo 8 - 10.


Kouluruokailu

Koulussamme on 115-paikkainen kouluruokala

Kouluruokailu toimii koulussamme neljässä vuorossa. Pääsääntöisesti ruokailuvuorojen alkamisajat ovat seuraavat:
1. vuoro klo 10.30
2. vuoro klo 10.45
3. vuoro klo 11.30
4. vuoro klo 11.45

Lisäksi Liikkuva koulu -välitunnin aiheuttamien aikataulumuutoksien vuoksi yksi ruokailuvuoro alkaa klo 11.20. Tällöin ei ole ruokailuvuoroa 4.

Erityisruokavalion tarpeen ilmaantuessa oppilas huoltajineen ohjataan olemaan yhteydessä kouluterveydenhoitajaan, joka tekee erikoisruokavalioilmoituksen keittiötä varten.

Maksullinen välipala tarjoillaan klo 13.00 – 13.15.

Juhlapäiviä vietetään juhlavamman aterian muodossa pääsiäisenä, itsenäisyyspäivänä sekä jouluna. Lisäksi 9. luokan päättäville oppilaille järjestetään keväällä juhlaruokailu.

Ravitsemuskasvatus sisältyy omalta osaltaan useiden aineiden oppisisältöihin.

Ruokailua valvotaan ja ruokalassa edellytetään asiallista ja hyvää käytöstä. Apulaisjohtaja suunnittelee ruokailuvalvonnan ja ruokailuvuorot.

Koulukuljetukset

Koulullamme ei ole säännöllisesti koulukuljetusta tarvitsevia oppilaita.