oklv211 koonti
Oppimiskokemuksistani kolme merkityksellisintä olivat se, mitä opin itsestä vuorovaikuttajana, ryhmätentti ja yhdessä kirjoittaminen sekä pienryhmissä tehty palaute toisten esseistä. Kurssin alussa tehty teksti minä kielenkäyttäjänä ja vuorovaikuttajana sai pohtimaan paljon itseä vuorovaikuttajana. Pohdinta jatkui läpi kurssin, ja mielestäni on erittäin tärkeää ymmärtää itseään ja omaa toimintaa vuorovaikuttajana, koska silloin voi paremmin myös yrittää ymmärtää muita ja muiden syitä heidän toimintansa takana. Ryhmätentti oli tärkeä oppimiskokemus, koska yhdessä tekstivastausten kirjoittaminen oli uusi juttu. Myös tehtävänjako ja ajankäyttö olivat hyödyllisiä taitoja, joita ryhmätentissä opin. Pienryhmissä tehty palaute toisten esseistä taas oli erityisesti omaa tekstiäni ajatellen hyödyllinen, koska sain paljon vinkkejä esimerkiksi siitä, miten voi muotoilla jonkin lauseen paremmin, tai missä kohdassa voisin hyödyntää jotain lähdettä. Toivon, että myös minun antamista vinkeistä ja ehdotuksista oli hyötyä ryhmäläisilleni.
Kehittämiskohteistani tärkeimmät ovat tieteellisen tekstin rakenne ja oman äänen ja lähteen erottaminen. Esimerkiksi johdanto ja lopetuskappaleet ovat haastavia. Myös se, kuinka paljon kannattaa käyttää omaa ääntä, ja miten erottaa se lähteestä, tuntuu vaikealta.