7.11. 2022

Pienryhmässä löytyi yhteisiä tunteita ja aistikokemuksia. Useammalla oli esimerkiksi kokemus siitä, että kun kotoa poismuuton jälkeen meni käymään takaisin kotiin, siellä ei tuoksunutkaan enää yhtä tutulta ja samalta kuin aiemmin. Tämä herätti haikeuden tunnetta. Itse taas koin eri tavalla, ja oma kokemukseni on, että kotikotona tuoksuu yhä samalta ja tutulta.
Keskustelussa oli tuli esiin vähän yllättävänä asiana se, että muutamat kertoivat kokevansa tunteet eri väreinä, esim. viha on punainen. Itse en juurikaan näe tunteita väreinä, mutta joistakin tunteista saattaa tulla heti vahva mielikuva siitä, miltä ne tuntuvat kehossa, ja missä ne erityisesti tuntuvat.
Työskentely oli mielestäni mielenkiintoista, mutta ei herättänyt kovin paljoa uusia ajatuksia. Aihe on itselleni aika tuttu, koska olen oman kiinnostuksen takia opiskellut aiheesta aiemmin.