Jeesus-liikkeestä kristinuskoksi
Usko Jeesukseen alkoi olla niin vahva sekä monien juutalaisten että pakanoiden keskuudessa, että aluksi syntyi useita Jeesus-liikeitä. Liikkeillä oli hieman erilainen kuva Jeesuksesta, jolloin syntyi kilpailutilanteita. Vähitellen kuitenkin alettiin pitää joitakin perusoppeja oikeina ja toisia väärinä, vaikka vielä kristinuskon synnyttyä osa liikkeistä halusi pitää kiinni juutalaisista juurista ja tavoista. Kristinuskoksi uutta liikettä alettiin kutsua vasta 200-luvulla (katso seuraava luku).
Osalla liikkeistä, kuten gnostilaisuudella, oli lähteinä kirjoituksia, joita ei koskaan hyväksytty Raamatun Kaanoniin eli ohjeelliseen kirjakokoelmaan. Tätä liikettä ei siksi luettukaan kristilliseksi liikkeeksi. Nykypäivänä Raamatusta poikkeavaa kuvaa Jeesuksesta levittävät mm. Jehovan todistajat, joita ei myöskään luokitella kristityiksi.