Harjavallan paikalliset lisäykset
Harjavallan kaupungin peruskouluissa oppilaita rohkaistaan osallistumaan ja vaikuttamaan. Oppilaita innostetaan esittämään oppimiseen ja koulun toimintaan liittyviä näkemyksiä ja vaikuttamaan yhteisiin asioihin. Opettajamme ohjaavat oppilaita oman mielipiteen rakentavaan ilmaisemiseen. Oppilaiden aloittet otetaan huomioon koulun toiminnassa. Tämä vahvistaa heidän haluaan vaikuttaa. Tavoitteena on, että jokainen oppilas voi omista lähtökohdistaan osallistua oppimisensa suunnitteluun.
Oppilaskuntatoiminnan avulla harjoitellaan yhteistyötä ja demokraattista toimintaa sekä vahvistetaan koulun yhteisöllisyyttä. Oppilaskunnan hallituksen tehtävä on omalta osaltaan innostaa kaikkia koulun oppilaita vaikuttamaan koulun asioiden hoitamiseen.