Mansikkamäen koulu

Mansikkamäen koulu on lapsilähtöinen ja liikunnallinen koulu, jossa halutaan luoda lapselle turvallinen ympäristö oppia, kasvaa ja elää lapsuutta.


Mansikkamäen koulun rakennus ulkoapäin.
 

Mansikkamäen koulu on valmistunut vuonna 2014. Koulussamme opiskelee noin noin 580 oppilasta luokilla 1-6, kaupungin autismikirjon luokilla sekä valmistavassa luokassa.

Mansikkamäen koulussa oppilas on koulumme toiminnan lähtökohta. Kaikkien koulussa tehtävien ratkaisujen tulee olla sellaisia, että niiden tavoitteena on oppilaan paras.

Koulumme on liikunnallinen. Liikuntaluokat ovat osa koulumme kokonaisuutta. Liikkumiseen kannustava toimintakulttuuri on osa koko koulumme toimintaa.

Haluamme, että Mansikkamäen kouluun on kiva tulla. Meistä on tärkeää, että lapsella on luottamus koulumme aikuisiin. Koulussamme on kaikki kiusaaminen kielletty.

Koulumme perustehtävänä on antaa oppilaalle hänen tarvitsemansa tiedot ja taidot jatko-opintoja ja elämää varten. Oppilaalla on oikeus hyvään opetukseen ja onnistumiseen koulutyössä.

Oppilaan ainutlaatuisuus ja arvokkuus sekä tasa-arvo ovat keskeisiä arvojamme. Haluamme kohdata jokaisen oppilaan juuri sellaisena kuin han on ja juuri siinä elämäntilanteessa, jossa hän on. Haluamme tukea oppilaan kasvua ihmisyyteen; pyrkimystä hyvyyteen, kauneuteen, oikeudenmukaisuuteen ja rauhaan. Oppilasta ohjataan aktiiviseksi, vastuulliseksi, muut huomioivaksi, työtä tekeväksi ja itseensä luottavaksi oppijaksi.

Mansikkamäen koulussa tavoitellaan myönteisiä oppimiskokemuksia sekä oppimisen iloa ja innostumista.

Kouvolan peruskoulujen ja lukioiden lukuvuosi 2024–2025

Syyslukukausi 8.8.–21.12.2024

  • Syysloma 21.–27.10.2024 (viikko 43)
  • Itsenäisyyspäivä 6.12.2024 (vapaa)
  • Joululoma 23.12.2024–6.1.2025

Kevätlukukausi 7.1.–31.5.2025

  • Talviloma 24.2.–2.3.2025 (viikko 9)
  • Pääsiäinen 18.4.–21.4.2025 (vapaa)
  • Vapun päivä 1.5.2025 (vapaa)
  • 2.5.2025 (vapaa)
  • Helatorstai 29.5.2025 (vapaa)
  • Lauantaityöpäivä 31.5.2025

Kalenteri

Uuden tapahtuman luominen

Sulje

Olet luomassa tapahtumaa menneisyyteen.

Täytä vaaditut kentät.

Varoitus

Menetät kaikki syöttämäsi tiedot, jos suljet ikkunan

Viikko 18

28 April 2025 Thursday
29 April 2025 Thursday
30 April 2025 Thursday
1 May 2025 Thursday
2 May 2025 Thursday
3 May 2025 Thursday
4 May 2025 Thursday

Viikko 19

5 May 2025 Thursday
6 May 2025 Thursday
7 May 2025 Thursday
8 May 2025 Thursday
9 May 2025 Thursday
10 May 2025 Thursday
11 May 2025 Thursday

Viikko 20

12 May 2025 Thursday
13 May 2025 Thursday
14 May 2025 Thursday
15 May 2025 Thursday
16 May 2025 Thursday
17 May 2025 Thursday
18 May 2025 Thursday

Viikko 21

19 May 2025 Thursday
20 May 2025 Thursday
21 May 2025 Thursday
22 May 2025 Thursday
23 May 2025 Thursday
24 May 2025 Thursday
25 May 2025 Thursday

Viikko 22

26 May 2025 Thursday
27 May 2025 Thursday
28 May 2025 Thursday
29 May 2025 Thursday
30 May 2025 Thursday
31 May 2025 Thursday
1 June 2025 Thursday
Ilmoittautuminen avoinna
Ilmoittautuminen alkaa myöhemmin
Ilmoittautuminen tehty
Ilmoittautuminen ei ole avoinna