Pelillisyysryhmän ajatuksia Smartfeet-pelialustasta ja vähän muuta

Tällä kertaa palaverin paikaksi valittiin Möysän koulu Lahdessa. Aiheena oli mm. jakaa ajatuksia ja kokemuksia Smartfeetillä toteutetuista peleistä. Alussa ongelmia tuottanut Lahden opetusverkko saatiin korjattua, kun ItsPron porukka löysi palomuurista pienen eston.

Varsinainen pelin teko oli kaikkien mielestä varsin innostavaa. Smartfeet koettiin alustana melko selkeäksi ja helpoksi. Pelit saatiin tehtyä ja niitä päästiin kokeilemaan.
Ongelmiin törmättiin lähinnä vasta pelivaiheessa, joten se hieman söi onnistumisen tunnetta. Netin toimimattomuus oli yleisin ongelma. Jollei oppilaiden omia laitteita(netin jakamista) saada valjastettua käyttöön, on tällä hetkellä ainoa vaihtoehto toimia EduWlanin alueella koulujen sisällä.

Jatkosuunnitelmana on jäädä odottelemaan toukokuussa ilmestyvää päivitystä, joka mm. parantaa erilaisten laitteiden käyttöä. Lisäksi saamme käyttöön Smartfeet-tunnukset myös oppilaille, joten pelien rakentaminen ei ole enää vain opettajan vastuulla.

Uudella versiolla olisi kaikkie tarkoitus saada tehtyä jokin peli. Näitä tuotoksia olisi tarkoitus jakaa toisille sitten syksyllä tai vielä toukokuun lopulla. Lisäksi syksyllä on suunnitteilla osallistua PEPE-hankkeen kanssa yhteiseen tapaamiseen Helsingissä 18.9.

Möysä kuittaa.


Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin