Kuvagalleriat
My First Band -konsertti 14.2.2018
Julkkiksia koulussa
My first band, eli Mun eka bändi vieraili Länkipohjan koululla. My first band on suomalainen pop-rock-yhtye, joka on saanut vaikutteita musiikkiinsa 1980-luvun popista. Bändi on tehnyt levyjä ja osallistunut esim. Uuden musiikin kilpailuun vuonna 2017. Bändin jäsenet ovat seuraavat : Antti Koivula (laulu), Heikki Puhakainen (koskettimet), Juho Vehmanen (basso) , Mikko Virta (sähkökitara) ja Heikki Kytölä (rummut). Konsertin koulullemme tarjosi Koulun konserttikeskus yhteistyössä Länkipohjan vanhempaintoimikunnan kanssa.
My first bandin koulukonsertissa tutustuttiin omaa musiikkia soittavan pop-rock-yhtyeeseen ja myös kuultiin monta tuttua kappaletta . Hyväntuulisen ja viihdyttävän tuokion aikana tutustuttiin bändisoittimiin ja niiden rooliin yhtyeessä. Konsertin huippuhetkiin kuului ehdottomasti mahdollisuus päästä osallistumaan oman biisin tekemiseen. Oli aika mahtavaa, kun teimme Länkipohjan koululle oman liikunta-aiheisen regee-kappaleen yhdessä oppilaiden, opettajien ja bändin kanssa! Tästä laulusta myös äänitettiin konsertissa oikea äänilevy.
Konsertin jälkeen oli mahdollisuus käydä ottamassa selfie-kuvia sekä pyytää nimikirjoituksia.
Meillä oli tosi hyvä konsertti ja julkkiksia omalla koululla !
Tekijät: Anni Rempsu ja Jessica Pärssinen
Länkipohjan koulun biisi: