🎈 Vappuaaton yhteenveto
Kuuma rasva ♨

a) voi räiskyä/kuohua jos sinne joutuu vettä.Pitää siksi olla kuivat työvälineet. Sopiva paistolämmin rasva 180 C on melkein yhtä kuuma kuin kolmen pisteen silitysrauta tZZZt ♨
(veden kiehumispiste 100)
b) voi syttyä liian kuumana palamaan. Tukahduta. Ensin kansi päälle, sitten pois levyltä, sammuta levy, Rauhallisuus !!
Vesi ei sytytä rasvaa, vaan rasva on kuumentunut liikaa itsesyttymispisteen eli yli 300 C. Vesihöyry vetää liekit mukanaan, siksi tuli leviää.
Downcycling (voi aina googlettaa tai käyttää kääntäjää)
Kierrätettäviä tuotteita käytetään aina uudestaan huonompi laatuisina/arvoisina tuotteina, eli se ei ole oikeastaan täysin ihan hyvä asia. Kaikkiea ei välttämättä saada/oteta kiertoon. Parempi kuitenkin kuin kokonaan poisheitäminen.
Upcycling tarkoittaa että kierrätysmateriaalista tehdään ikäänkuin arvokkampia uusia tuotteita. tähän tulisi pyrkiä
Liittyy kiertotalouteen.
Hienoa saada lukea teidän ajatuksia Muovivideoista. suurin osa oli kokenut ekan videon vaikuttavampana, jopa ahdistavana.
Toisessa videossa on kuitenkin lohdullinen sanoma: Me jokainen voimme omilla valinnoilla vaikuttaa. Varmaan mietit seuraavan roskan kohdalla, tiputatko luontoon! Ihan samoin käy eläimille Suomessa.
Moni käyttää jo kestokassia tai reppua ja kiinnittää huomiota valintoihin.
Olen oppinut etäopetuksen aikana, että kannattaa kysyä oppilailta kirjallisesti, mitä ajatuksia jokin asia herättää, missä työskentelyn vaiheessa koki iloa jne. Oisko se tunnetyöskentelyä 🤗
Nyt siellä 🐟🍩 kun olet vastannut mielestäni ok tai hyvin.
Itse olen alkanut kiinnittää valintoihin huomiota. Ei oo mainos!! Tuossa minun tyypillinen hammasharja orasnssi ja nyt kokeilen tuota kierrätysmuoviharjaa. se oli pakattukin kierrätyspahviin, ei yhtään muovia. Mutta miksi se ei näytä yhtä hyvin muotoillulta? Semmonen karvalakkimalli, eli pelkistetty/riisuttu versio. Mielenkiintoista kokeilla. Tuo on iso toimija, miettikää sitä muovikasaa, mikä jää syntymättä jo pelkästään tuosta oranssin harjan kannesta👌