Motoristen perustaitojen kehitys
Motoristen perustaitojen oppiminen jaetaan yleensä kolmeen eri vaiheeseen Fitts & Posnerin kolmiportaisen mallin (1967) mukaan (Kuva 2). Vaiheet ovat alkuvaihe eli kognitiivinen vaihe, harjoittelu- eli assosiatiivinen vaihe sekä lopullinen oppimisen vaihe eli automaatiovaihe (Jaakkola, Liukkonen & Sääkslahti 2013, 171; Fitts & Posner 1967). Oppimisen alkuvaiheessa oppija tutustuu tehtävään ja pyrkii ymmärtämään, mistä tehtävässä on kyse. Hän yrittää hahmottaa opeteltavan tehtävän kokonaisuutena ja muodostaa siitä mielikuvan, mikä vaatii paljon kognitiivista kapasiteettia eli ajattelutoimintoja. Suoritukset ovat epävarmoja ja niissä tapahtuu paljon vaihtelua. Tarkkaavaisuus kohdistuu kehon sisälle, minkä vuoksi liikkeitä säädellään pääsääntöisesti tiedollisesti (Wulf 2007; Jaakkola, Liukkonen & Sääkslahti 2013, 172). Taidon oppimisen alkuvaihetta kutsutaan myös karkeamotoriseksi- tai hahmotusvaiheeksi, mikä kuvastaakin hyvin tämän vaiheen ydintä.
Harjoitteluvaiheessa tehtävän idea on jo selvinnyt oppijalle, mistä johtuen oppiminen on tavoitehakuista ja oppijan omassa hallinnassa. Vahvan motivaation myötä oppija saa runsaan määrän toistoja tehtyä ja kehittyminen on nopeaa. Suorituksen toistot alkavat olla kohtalaisen sujuvia, vaihtelu pienenee ja pikkuhiljaa tarkkaavaisuus suuntautuu enenevissä määrin oman kehon ulkopuolelle. Taito alkaa tarkentua ja toiminnasta tulee “taloudellisempaa” eli energiaa säästyy kun käytetään tarkoituksenmukaisia lihaksia. (Jaakkola, Liukkonen & Sääkslahti 2013, 172.) Tätä assosiatiivistä vaihetta saatetaan kutsua myös jäsentymisvaiheeksi tai hienomotoriseksi vaiheeksi, mikä kuvastaakin hyvin taidon tarkentumista ja sujuvuuden parantumista.
Lopullisessa taitojen oppimisen vaiheessa suorituksen ohjaus on yhä enenevissä määrin tiedostamattoman aivojen osan vastuulla eli taito pystytään toteuttamaan automaattisesti, jolloin esimerkiksi havaintotoiminnot vapautuvat ympäristön tarkkailuun. Liikkeet ovat hyvin sujuvia ja tehokkaita ja vaihtelua suoritusten välillä on enää hyvin vähän eli voidaan sanoa, että taito on vakiintunut. Liikkeiden toteuttamiseen ei enää käytetä ylimääräisiä lihaksia ja lihasten välinen koordinaatio on optimaalista (Jaakkola, Liukkonen & Sääkslahti 2013, 173; esim. Williams & Wemsley 2000). Automaatio- tai toisin sanottuna vakiintumisvaiheeseen pääseminen vaatii yleensä vuosien työn.
Kuva 2 - Motoristen perustaitojen omaksumisen kolmiportainen malli
Harjoitteluvaiheessa tehtävän idea on jo selvinnyt oppijalle, mistä johtuen oppiminen on tavoitehakuista ja oppijan omassa hallinnassa. Vahvan motivaation myötä oppija saa runsaan määrän toistoja tehtyä ja kehittyminen on nopeaa. Suorituksen toistot alkavat olla kohtalaisen sujuvia, vaihtelu pienenee ja pikkuhiljaa tarkkaavaisuus suuntautuu enenevissä määrin oman kehon ulkopuolelle. Taito alkaa tarkentua ja toiminnasta tulee “taloudellisempaa” eli energiaa säästyy kun käytetään tarkoituksenmukaisia lihaksia. (Jaakkola, Liukkonen & Sääkslahti 2013, 172.) Tätä assosiatiivistä vaihetta saatetaan kutsua myös jäsentymisvaiheeksi tai hienomotoriseksi vaiheeksi, mikä kuvastaakin hyvin taidon tarkentumista ja sujuvuuden parantumista.
Lopullisessa taitojen oppimisen vaiheessa suorituksen ohjaus on yhä enenevissä määrin tiedostamattoman aivojen osan vastuulla eli taito pystytään toteuttamaan automaattisesti, jolloin esimerkiksi havaintotoiminnot vapautuvat ympäristön tarkkailuun. Liikkeet ovat hyvin sujuvia ja tehokkaita ja vaihtelua suoritusten välillä on enää hyvin vähän eli voidaan sanoa, että taito on vakiintunut. Liikkeiden toteuttamiseen ei enää käytetä ylimääräisiä lihaksia ja lihasten välinen koordinaatio on optimaalista (Jaakkola, Liukkonen & Sääkslahti 2013, 173; esim. Williams & Wemsley 2000). Automaatio- tai toisin sanottuna vakiintumisvaiheeseen pääseminen vaatii yleensä vuosien työn.
Kuva 2 - Motoristen perustaitojen omaksumisen kolmiportainen malli