Loppukoonti
loppukoonti ja tuotoksen itsearviointi
- laaditaan PROPEen kuvaus siitä, miten juuri tämä opintojakso on kehittänyt seuraavia opettajan osaamisen alueita:
vuorovaikutusosaaminen ja moninaisuuteen liittyvää osaaminen
Tämä opintojakso on kehittänyt vuorovaikutusosaamistani monin tavoin erityisesti demoilla. Demo, jolla käsiteltiin tunteita, tunteiden säätelyä ja vuorovaikutusta, sai miettimään esimerkiksi sitä, miten itse tunnistan omia tunteitani ja säätelen niitä. Tunnistin itsestäni uusia tapoja käsitellä ahdistusta, kun olen ihmisten ympäröimänä. Huomasin, että jos minulla on ahdistunut olo tai huono fiilis, minusta tulee sulkeutuneempi, ja saatan vajota syvälle omiin ajatuksiini. Myös parityönä tehtyä videota tunteista ja niiden säätelystä tehdessä tuli paljon tehtyä myös itsetutkiskelua esimerkiksi defenssien ja copingkeinojen osalta. Jotkut defenssit saattavat olla niin automaattisia, että tarvitaan paljon relfektointia, ennen kuin voi tunnistaa että tietyn käytöksen takana on defenssi.
eettinen osaaminen
Tämä opintojakso on kehittänyt myös eettistä osaamista relfektoinnin ja itsetutkiskelun kautta. Olen oppinut demoilla ja niiden jälkeen pohtiessa lisää siitä, millainen minä olen.
hyvinvointia vahvistava osaaminen
Tämä opintojakso on kehittänyt hyvinvointia vahvistavaa osaamista tunteiden tunnistamisen ja itsetutkiskelun kautta. Pohtiessa tunteita, niiden tunnistamista ja ehkä myös myöntämistä itselleen ja muille, on tullut pohdittua myös omaa hyvinvointia. Hyvinvoinnin kannalta on tärkeää tunnistaa omat tunteet ja se, jos ne alkavat haittaamaan hyvinvointia. Esimerkiksi väsymyksen ja ahdistuksen tunteet on tärkeää tunnistaa, jotta niille voi tehdä jotain, eikä oma hyvinvointi pääse heikentymään liikaa.
Antaisin video-tuotoksesta arvosanaksi 3. Sovelsimme lähteistä löytämäämme tietoa aiempiin tietoihin ja kerroimme esimerkkejä omista kokemuksistamme. Mielestäni videon avulla saa hyvän yleiskuvan aiheesta. Mielestäni podcastin rakenne oli myös melko johdonmukainen, ja käytimme luovuutta mm. etsiessämme sopivia kuvia videoon ja muokatessamme sekä asetellessamme niitä.