Tekstin tuottaminen
Miltä ajatus tarinan kirjoittamisesta tuntui? Miksi?
- Millaisena kirjoittajana itseäsi pidät?
- Millaisia muistoja sinulla on tarinoiden kirjoittamisesta kouluaikoina?
Ajatus tarinan kirjoittamisesta tuntuu ihan hyvältä, mutta vähän oudolta, koska edellisestä fiktiivisen tekstin kirjoittamisesta on niin kauan aikaa. Olen kuitenkin aina tykännyt tarinoiden kirjoittamisesta. Kouluaikoina ala-asteella kirjoitin aina pitkiä tarinoita, ja usein jatkoin kotonakin niiden kirjoittamista, koska innostuin niistä niin paljon. Myös yläasteella pidin kirjoittamisesta. Kirjoitin myös vapaa-ajalla jonkun verran fiktiivisiä tekstejä, ja erityisesti runoja. Sanoisin että kirjoittajana olen nykyään melko kriittinen, mutta saan tekstiä aikaiseksi, jos pääsen hyvään kirjoitusfiilikseen.
Reflektoi omaa kirjoitusprosessiasi.
- Miltä ensimmäisen kappaleen aloittaminen tuntui?
- Mikä kappale tuntui hankalimmalta kirjoittaa? Entä helpoimmalta?
- Mikä auttoi tarinan kirjoittamisessa?
- Mikä teki siitä hankalaa?
- Mitä muita ajatuksia tehtävä sinussa herätti?
- Mitä tällaisella tehtävällä voidaan harjoitella (osataitoja ja -tietoja)?
Ensimmäisen kappaalen kirjoitus tuntui aika helpolta, ja sain heti luotua mielikuvan koirasta, sen omistajasta ja ympäristöstä. Hankalimmalta tuntui ehkä vuorosanojen kirjoitus, koska tuntui, että siitä tuli jotenkin tönkömpää tekstiä. Helpoimmalta tuntui ensimmäinen kappale. Tarinan kirjoittamisessa auttoi hyvät ohjeet, ja se, että minulla on ollut melkein aina koira, joten aihe oli tuttu. Hankalaa siitä teki se, että edellisestä fiktiivisen tekstin kirjoittamisesta on niin kauan aikaa, että kirjoittaminen ei ollut yhtä luontevaa kuin joskus aiemmin. Tehtävällä voidaan harjoitella monia eri taitoja. Esimerkiksi vuorosanojen kirjoittamista ja kappalejakojen tekemistä tulee harjoiteltua. Tehtävä on myös hyvää harjoitusta yleisesti tarinan kirjoittamiseen, ja ohjeet auttavat alkuun myös niitä, jotka kokevat vaikeaksi aloittaa tarinan kirjoittamisen.