Viikko 11

Viikko on ollut yhtä juhlaa, kaikkiaan olemme juhlineet kolmet synttärit. Leikeissä on ollut suosiossa autoleikki, jossa autoja on nyt saanut laskettaa pahvitunnelia pitkin, ja avattavat rakennus palikat, joiden sisään voi piilottaa pieniä tavaroita yllätyksisksi. Osa porukasta oli torstaina jumpalla koulun salissa, jonne mukaamme saimme myös avoimenkerhon Kettuja. Leikkivarjo liehui hurjasti, ja saimme uusia ystäviä. Saime mm.olla karusellissa parin lapsen istuessa keskellä, ja muiden pyörittäessä varjoa vinhasti ympäri. Koitimme myös miten pallot pysyvät myrskyävän varjon kyydissä, ja opimme että samaan tahtiin heiluttamalla saa suurempia aaltoja. Saimme myös kokeilla tehdä sirkusteltaa, ja krokotiilikin kävi varpaista napsimassa. Lopuksi leikimme ja lauloimme vielä tuttua "karhu nukkuu" leikkiä. Pejantaina aloitimme virittäytymisen pääsiäisen tunnelmaan, maalaamalla paperista leikkaamiamme munia, samlla teimme vielä värikokeiluja, mitenkäs saikaan tehtyä pinkkiä? Entäs oranssia? mitä tapahtuu kun sekoittaa punaista ja sinistä?. Samalla vaihdoimme ikkunoiden lumikinokset ja pyryt ruohikoksi. Kevättä jo odottelemme, lapset ovat jo huomanneet jääpuikoista tippuvan vettä, sekä auringon paistavan.
" Karhu nukuu, karhu nukkuu
talvipesässänsä.
Ei ole varaa kellään,
näin sitä leikitellään.
Karhu nukkuu, karhunukkuu
Eipäs nukukkaan!"