VANHEMPAINYHDISTYS TOIMII JA KEHITTYY
Vanhempainyhdistystoiminta on monipuolista, paikallisten tarpeiden ja tekijöidensä innostuksen mukaan suuntautuvaa toimintaa, johon vaikuttavat myös yhdistyksen ulkopuolelta tulevat toiveet ja haasteet. Yhdistyksen toiminnot ovat vuosittain toistuvia tai kertaluontoisia. Osa niistä on kirjattu ennakolta toimintasuunnitelmaan, osa syntyy spontaanisti vuoden aikana. Vuosien varrella voi kertyä paljon erilaisia asioita, joissa yhdistys haluaa olla mukana.
Välillä voi olla hyvä pysähtyä miettimään vanhempainyhdistyksen toiminnan tarkoitusta ja tavoitteita sekä suunnitella yhdistyksen toimintaa niiden pohjalta.
Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi kun yhdistyksen
- toimintatavat ovat jo liiankin tuttuja ja kaivataan uutta potkua
- toimintaan halutaan innostaa uusia vanhempia
- toiminnan määrä ylittää tekijöiden jaksamisen
- toimintaympäristö tai sille esitetyt toiveet/haasteet muuttuvat
- uusi toimintakausi alkaa
- uusi yhdistys aloittaa toimintansa
Tämän koosteen ajatuksena on tarjota ajatuksia ja ideoita vanhempainyhdistyksen toiminnan kehittämiseen.
Suomen Vanhempainliitto Mariankatu 28 B 5 00170 Helsinki (09) 135 1177
toimisto@vanhempainliitto.fi www.vanhempainliitto.fi