4. Välimeri antiikin aikana

2. Ylioppilaskoetehtävä

1700-lvulla Rooman luhistumisen uskottiin olleen väistämätön tapahtuma, mikä oli suoranainen seuraus valtakunnan koon suuruudesta. Tuona aikana ei osattu nähdä tapahtumaa kokonaisuutena, joka koostui useista tekijöistä. 1960-luvulla puolestaan uskottiin, että Rooma hajosi ulkoisen painostuksen vuoksi. Viholliskansat ahdostivat Roomaa ekä idästä että lännestä, mikä aiheutti jo heikenneelle Rooman valtakunnalle suuria ongelmia.

1960-luvulla asiaa pohtinut A. H. M. Jones ei kuitenkaan ollut kokonaan väärässä, vaikkei hahmottanutkaan kokonaisuutta. Ympäri Eurooppaa ja Afrikkaa levittäytynyttä valtakuntaa oli huomottavasti vaikeampi puolustaa kuin pienelle alueelle keskittynyttä aluetta. Valtakunnan suuri koko myös vaikutti kansan yhtenäisyyteen. Legioonat alkoivat toimia keskusvallasta välittämättä, sillä keisari vaihtui usein ja ne saattoivat nimittää omia hallitsijoitaan.

Rooman lopullinen hajoaminen johtui useista tekijöistä, eikä mitään yksittäistä syytä hajoamiselle osata nimetä. Seuraavat tekijät kuitenin vaikuttivat merkittävästi Rooman luhistmiseen.

Uusien valloitettujen alueiden kansat eivät aina alistuneet Rooman valtaan, ja provinsseissa synti kapinoita. Rooma koki pahan poliittisen ja taloudellisen kriisikauden 200-luvulla jKr, kn Rooma joutui puolustamaan rajojaan sekä idässä että lännessä. Jatkuvat sodat nielivät paljon valtakunnan varoja: Roomaa vaivasi rutto, joka kulki sotilaiden mukana alueelta toiselle ja harvensi entisestään rivistöjä. Ruuasta oli pula, kaivokset ehtyivät ja ammattitaidosta oli pula. Talonpojat hylkäsivät maatilansa, mikä vain pahensi ruokapulaa. Sotilaille annettiin palkkioksi rahaa, mimkä johti inflaatioon sillä rahaa oli painettava koko ajan lisää.

Rooman kaupunki alkoi menettää merkitystään, kun keisari Konstantinus siirsi pääkaupungin itään Konstantinopoliin vuonna 330 jKr. Pääkaupungin siirryttyä myös tärkeimmät virkamiehet, rikkaat sekä surtilalliset siirtyivät itään. Myös käsityöläiset siirtyivät tarvitessaan suurmepien kaupunkien tarjoamaa suojaa.

Lopullisen hajoamisen uskotaan aiheuttaneen suuren muttoliikkeen takia, kun ihmiset lähtivät idästä lönteen etsimäään parempi elinoloja. Ulkoinen ja sisäinen paine aiheutti Rooman hajoamisen, vaikkei sille pystytäkkään antamaan yksiselitteistä teoriaa.







5. Miksi juuri Ateena nousi johtoasemaan?

Ateenan ympäristössä oli paljon hyvää viljeltävää maata. Kaupunki myös rikastui vilkkaasta kaupankäynnistä. Vaurautta lisäsi myös Laurionin hopeakaivos. Ateena sijaitsi hyvien kulkuyhteyksien äärellä, ja se oli sijainniltaan helppo paikka puolustaa. Ateena toivotti ulkomaalaiset kauppiaat ja käsityöläiset tervetulleiksi.

kirjan tehtäviä s.74

a) -Seneca näki orjat ihmisinä ja ymmärsi ihmisyyden arvon
- Artistoteles piti orjia eläimen tasolla
- Aristotelen mukaan luonto oli luonut tietyt ihmiset ''orjiksi'' esim ruumiinrakenteen persteella, vaikka keho muokkautui lähinnä ulkoisista syistä
- Seneca yritti saada ihmiset näkemään orjat kaltasinaan


b) Orjan tehtävä oli palvella isäntäänsä ja tehdä ruummillista työtä, minkä ei katsottu olevan sopivaa isännällä

Orjat nähtiin omaisuutena, jota voitiin käyttää kauppatavarana

Orjien lapsista tuli suoraan maanomistajien omaisuutta

Orjilla ei ollut samoja oikeuksia kuin vapailla, ja he eivät esim voineet solmia laillista avioliittoa, ei tunnustettuja sukulais- tai perhesiteitä

Isännät ja emännät saivat vapaasti kurittaa orjaa tahtomallaan tavalla, ruumiillisesti tai seksuaalisesti

Orjuus ei välttämättä ollut elinikäinen kohtalo, vaan isäntä saattoi vapauttaa orjansa kuoltuaan tai vielä eläessään, tai orjan saavuttaessa tietyn iän

Mikä edisti Rooman valtakunnan hajoamista?

Uusien valloitettujen alueiden kansat eivät aina alistuneet Rooman valtaan, ja provinsseissa synti kapinoita. Rooma koki pahan poliittisen ja taloudellisen kriisikauden 200-luvulla jKr, kn Rooma joutui puolustamaan rajojaan sekä idässä että lännessä. Jatkuvat sodat nielivät paljon valtakunnan varoja: Roomaa vaivasi rutto, joka kulki sotilaiden mukana alueelta toiselle ja harvensi entisestään rivistöjä.

Legioonat alkoivat toimia keskusvallasta riippumattomasti, sillä keisari vaihtui usein. Armeija oli keisaria tärkeämpi vaikuttaja, ja se saattoi valita tietylle alueella itse oman keisarinsa. Ruuasta oli pula, kaivokset ehtyivät ja ammattitaidosta oli pula. Talonpojat hylkäsivät maatilansa, mikä vain pahensi ruokapulaa. Sotilaille annettiin palkkioksi rahaa, mimkä johti inflaatioon sillä rahaa oli painettava koko ajan lisää.

Rooma alkoi menettää merkitystään, kun keisari Konstantinus siirsi pääkaupungin itään Konstantinopoliin vuonna 330 jKr. Pääkaupungin siirryttyä myös tärkeimmät virkamiehet, rikkaat sekä surtilalliset siirtyivät itään. Myös käsityöläiset siirtyivät tarvitessaan suurmepien kaupunkien tarjoamaa suojaa.

Lopullisen hajoamisen uskotaan aiheuttaneen suuren muttoliikkeen takia, kun ihmiset lähtivät idästä lönteen etsimäään parempi elinoloja. Ulkoinen ja sisäinen paine aiheutti Rooman hajoamisen, vaikkei sille pystytäkkään antamaan yksiselitteistä teoriaa.

Pedanetin Kreikka tehtävät

1. Tauti oli tuhoinen, sillä lääkärit eivät tienneet taudista mitään ja joutuivat hoitamaan sairaita, vaikkeivat tienneet edes mistä sairaudesta oli kyse. Tauti myös levisi nopeasti.

2. Taudin arveltiin olevan lähtöisin Etiopiasta, ja Ateenassa suosittiin etiopialaisia orjia joita kaupattiin meriteitse Ateenaan.

1. Sota-aika oli rutolle otollista, sillä huonoissa oloissa elävät sotilaat kulkivat pitkiä matkoja, ja levittivät tautia tehokkaasti paikasta toiseen.

2. Maanjärjistykset aiheuttivat kuolonuhreja, joista tauti levisi niihin, jotka koskivat ruumiisiin.

1. Pyykkien pesua.

2. Perheessä oli piikoja, öljyjä joilla voitiin voidella keho, muuleja sekä hienoja kankaita.