Uusien valloitettujen alueiden kansat eivät aina alistuneet Rooman valtaan, ja provinsseissa synti kapinoita. Rooma koki pahan poliittisen ja taloudellisen kriisikauden 200-luvulla jKr, kn Rooma joutui puolustamaan rajojaan sekä idässä että lännessä. Jatkuvat sodat nielivät paljon valtakunnan varoja: Roomaa vaivasi rutto, joka kulki sotilaiden mukana alueelta toiselle ja harvensi entisestään rivistöjä.

Legioonat alkoivat toimia keskusvallasta riippumattomasti, sillä keisari vaihtui usein. Armeija oli keisaria tärkeämpi vaikuttaja, ja se saattoi valita tietylle alueella itse oman keisarinsa. Ruuasta oli pula, kaivokset ehtyivät ja ammattitaidosta oli pula. Talonpojat hylkäsivät maatilansa, mikä vain pahensi ruokapulaa. Sotilaille annettiin palkkioksi rahaa, mimkä johti inflaatioon sillä rahaa oli painettava koko ajan lisää.

Rooma alkoi menettää merkitystään, kun keisari Konstantinus siirsi pääkaupungin itään Konstantinopoliin vuonna 330 jKr. Pääkaupungin siirryttyä myös tärkeimmät virkamiehet, rikkaat sekä surtilalliset siirtyivät itään. Myös käsityöläiset siirtyivät tarvitessaan suurmepien kaupunkien tarjoamaa suojaa.

Lopullisen hajoamisen uskotaan aiheuttaneen suuren muttoliikkeen takia, kun ihmiset lähtivät idästä lönteen etsimäään parempi elinoloja. Ulkoinen ja sisäinen paine aiheutti Rooman hajoamisen, vaikkei sille pystytäkkään antamaan yksiselitteistä teoriaa.