Eurooppaisten mielestä keskiajalla oli vain yksi oikea uskonto, kristinusko. Muut uskonnot olivat väärässä, näiden muiden uskontojen kannattajia kutsuttiin vääräuskoisiksi. Kunnon kristitty teki pyhiinvaellusmatkoja niille paikoille, jotka liittyivät Raamatun henkilöiden ja pyhimysten elämänvaiheisiin. Suosituin pyhiinvaelluskohde oli Palestiinan alue, missä Jeesus eli ja kuoli. Islaminuskoiset arabit, jotka hallitsivat Palestiinaa, suhtautuivat aluksi suopeasti kristittyihin pyhiinvaeltajiin, koska nämä toivat kauppamiehille tuloja.

Tilanne kuitenkin muuttui, kun 1000-luvun alussa turkkilaiset ottivat alueen heidän haltuunsa. Turkkilaiset taas pitivät kristittyjä vääräuskoisina ja alkoivat vainota pyhiinvaeltajia. Turkkilaiset hyökkäsivät Itä-Rooman eli Bysantin alueelle. Bysantin keisari pyysi hädissään apua läntiseltä Euroopalta ja paavilta.

Syntyi suuri innostus, jonka seurauksena kaikki tahtoivat mukaan ns. pyhään sotaan. Uskonto ei kuitenkaan ollut ainoa syy lähtöön. Moni aatelismies toivoi Pyhästä maasta itselleen läänityksiä. Toiset taas kaipasivat elämäänsä jännitystä ja seikkailuja. Kun paavi lupasi kaikille ristiretkiläisille syntinsä anteeksi, yhä useammat halusivat mukaan.

Alkoi sota Pyhän maan vapauttamiseksi muslimien vallasta. Vuonna 1096 Jerusalemiin matkasi joukko ensimmäisiä ristiretkiläisiä, joiden pukuihin oli ommeltu kristinuskon symboli eli punainen risti. Siksi sotaretkiä ryhdyttiin kutsumaan ristiretkiksi ja niihin osallistuneita ritareita ristiritareiksi. Ritarien lisäksi joukoissa marssi ja purjehti monenkirjavaa väkeä.

Olot jerusalemissa rauhoittuvat kuitenkin vain alle sadaksi vuodeksi, sillä kuningaskunta oli vain pieni maapalainen islaminuskoisten maiden keskellä. Kun ruhtinas Saladinin yhdisti islaminuskoisten voimat, muslimit valloittivat Jerusalemin ja häätivät kristityt Palestiinan alueelta.