Tarjolla olevat valinnaisaineet
Varparannan koululla tarjolla olevat valinnaisaineet
Valinnaiskursseja on lukuvuoden aikana tarjolla yhteensä neljä 4.-6. luokkien oppilaille. Alla on kuvaukset kaikista mahdollisista OPS-puussa olevista kursseista. Kaikki kurssit suunnitellaan yhteistyössä oppilaiden kanssa mielenkiinnon kohteiden ja tarjolla olevien resurssien puitteissa.
SOVELTAVAT VALINNAISAINEET
Seuraavat kurssit arvioidaan jatkuvalla arviointitavalla. Arvioinnissa sovelletaan koulun muita arviointiperusteita, ei numeerista arviointia. Itsearviointia ja vertaisarviointia käytetään.
Ryhdy yrittäjäksi
Ryhdy yrittäjäksi -valinnaisaineessa toimitaan yrittäjyyden ympärillä. Tavoitteena on tutustua yrittäjyyteen, kehittää omia taitoja ja perustaa pienissä ryhmissä oma yritys. Valinnaisaineessa sovelletaan Nuori Yrittäjyys ja talous NYT:n materiaaleja. Ennen joululomaa oppilaat pitävät myyjäistapahtuman, jossa myydään valinnaisaineen aikana suunniteltuja, hankittuja tai kehitettyjä tuotteita tai palveluita. Myyjäisten teemana on joulumyyjäiset.
Vuodenajat luonnossa
Tavoitteena Vuodenajat luonnossa -valinnaisaineessa on tutustua vuodenaikoihin ja niiden vaihteluun mahdollisimman monipuolisesti. Vuodenajat luonnossa -valinnaisaineessa tutustutaan erilaisten menetelmien ja teemojen avulla eri vuodenaikojen ominaispiirteisiin. Tutkitaan ja toimitaan musiikin, kuvaamataidon, tutkimusten ym. keinoin vuodenaikoja. Kurssilla voidaan nauttia vuodenajoista aistien välityksellä sekä tietopohjaisesti.
Median pyörteissä
Nykypäivän maailma vaatii medialukutaitoa, sekä erilaisten ympäristöjen ja sovellusten hallintaa. Sitä tavoitellaan tässä valinnaisaineessa. Median pyörteissä -valinnaisaineessa käytetään erilaisia sovelluksia, joita tarvitaan niin arkielämässä kuin viihdekäytössäkin. Opetellaan käyttämään erilaisia ohjelmia, jotka helpottavat arkielämää, ja joita oppilaat tarvitsevat juuri nyt, sekä mahdollisesti tulevaisuudessa.
Kulttuurisukellus
Kulttuurisukelluksen valinnaisaineessa on tavoitteena tutustua syvemmin erilaisiin kulttuureihin, jotka oppilaita kiinnostavat. Kulttuurisukelluksen valinnaisainekurssilla tutustutaan oppilaan valitsemaan kulttuuriin. Tutustutaan valitun kulttuurin tapoihin, kieleen, ympäristöön sekä ruokaperinteisiin, muihin esille tuleviin mielenkiintoisiin kulttuurin piirteisiin. Tuotetaan tuotos erilaisten sovellusten ja tekniikoiden avulla.
Valokuvaus ja animaatio
Tavoitteena on tutustua still-kuvauksen ja liikkuvan kuvan aihealueisiin.
Valokuvaus ja animaatio -valinnaisaineessa käsitellään seuraavia aiheita: valokuvauksen historia, kuvan rajaaminen ja kuvakulmat, kuvaan vaikuttavat kuvaajan tekemät valinnat kuvaushetkellä, muotokuvaus, kuvanmuokkaus, liikkuva kuva ja editoinin periaatteet sekä animaatio.
Kirjallisuus
Tavoitteena on tutustua monipuolisesti erilaiseen kirjallisuuteen
Sisältöjä voivat olla esimerkiksi lukupiiri, oman tasoinen ja motivoiva lukeminen, erilaiset oheistyöt lukemiseen liittyen, mukavan lukupaikan löytäminen, lukupelien pelaaminen, kirjavinkkaus, lukumotivaatio
Ilmaisun ihmeet
Tavoitteena on monipuolinen ilmaisutaitojen kehittäminen ja lisääminen erilaisten harjoitusten ym. avulla.
Sisällöt voivat olla esimerkiksi seuraavanlaisia: Katsotaan näytelmä esim. videolta ja tutustutaan näyttelemiseen, pienet näytelmät, improvisaatio, pantomiimi, monipuoliset työtavat ilmaisun käytössä, keskittymisharjoitukset, kontaktiharjoitukset, ilmeet, eleet, liikkeet, äänenkäyttö, väittelyt, rohkeuden löytäminen, turvallisuus ryhmässä, rentoutuminen, viestintä, draama, tekstien tulkinta, näytteleminen, puvustus ja lavastus
Tutkitaan ja toimitaan
Kurssin sisältö suunnitellaan yhdessä oppilaiden kanssa heidän mielenkiinnonkohteitansa hyödyntäen. Tutustutaan erilaisiin ilmiöihin monipuolisia ja toiminnallisia työtapoja käyttäen. Kurssin tavoitteena on monipuolinen tutkiminen ja toimiminen erilaisten ilmiöiden parissa. Ilmiöitä ja sisältöjä voivat olla esimerkiksi vesistöt, eläimet, kasvit, sienet, maaperä sekä arkielämän kemialliset ja fysikaaliset ilmiöt.
Vaapun valmistus
Vaapun valmistus -kurssilla jokainen oppilas pääsee valmistamaan oman vaapun. Oppilas pääsee toteuttamaan vaapun valmistuksen eri vaiheet aina aihion vuolemisesta vaapun pintakäsittelyyn ja koeuittoon asti.
Arvioidaan jatkuvan arvioinnin avulla osana käsityön numeroa. Arvioinnissa sovelletaan koulun muita arviointiperusteita ja arviointia. Itsearviointia ja vertaisarviointia käytetään.
TAIDE- JA TAITOAINEIDEN VALINNAISAINEET
Arvioidaan osana taito- ja taideaineiden arviointia.
Liikutaan
Tavoitteena on monipuolinen, elämyksellinen liikunta. Pyrkimyksenä on myös oppilaiden fyysisen kunnon kehittäminen. Jokaisella kerralla pyritään toteuttamaan osio, jossa oppilas saa fyysistä kuormitusta. Kurssin sisältöjä voidaan miettiä myös yhdessä kurssille osallistuvien oppilaiden kanssa.
Arvioidaan jatkuvan arvioinnin avulla osana liikunnan numeroa. Arvioinnissa sovelletaan koulun muita arviointiperusteita ja arviointia. Arvioinnissa voidaan käyttää myös itsearviointia ja vertaisarviointia.
Taiteillaan
Tavoitteena on tutustua kuvan tekemiseen eri keinoilla ja tavoilla. Kurssilla oppilaat tutustuvat myös joihinkin vähemmän käytettyihin kuvataiteen tekniikoihin.
Aiheitamme ovat esimerkiksi akryylivärimaalaus, akvarellityöt, hiilipiirustus, grafiikka ja muotoilu.
Arvioidaan jatkuvan arvioinnin avulla osana kuvataiteen numeroa. Arvioinnissa sovelletaan koulun muita arviointiperusteita ja arviointia. Itsearviointia ja vertaisarviointia käytetään.
Musisoiden
Musiikin valinnaisainekurssilla soitetaan erilaisia soittimia, kuunnellaan erilaisiin musiikkityyleihin liittyviä kappaleita, ja työstetään sekä soitettua että kuultua materiaalia erilaisten tekniikoiden avulla.
Arvioidaan jatkuvan arvioinnin avulla osana musiikin numeroa. Arvioinnissa sovelletaan koulun muita arviointiperusteita ja arviointia. Itsearviointia ja vertaisarviointia käytetään.
Taitavat kädet
Käsityön valinnaisainekurssilla suunnitellaan ja valmistetaan pehmeistä ja kovista materiaaleista erilaisia tuotoksia. Käytetään mahdollisuuksien mukaan monipuolisesti myös luonnonmateriaaleja ja integroidaan käsitöitä kuvataiteeseen. Tehdään yhteistyöprojekteja, joissa oppilaat pääsevät yhdessä suunnittelemaan ja toteuttamaan isomman kokonaisuuden.
Arvioidaan jatkuvan arvioinnin avulla osana käsityön numeroa. Arvioinnissa sovelletaan koulun muita arviointiperusteita ja arviointia. Itsearviointia ja vertaisarviointia käytetään.
Varparannan koulussa lukuvuonna 2025-2026 toteutuvat valinnaisaineet ovat:
1. elokuu-syysloma: Liikutaan (Johanna) ja Taiteillaan (Milla)
2. syysloma - joululoma: Ryhdy yrittäjäksi (Milla) ja Tutkitaan ja toimitaan (Johanna)
3. tammikuu - talviloma: Taitavat kädet (Johanna) ja Liikutaan (Milla)
4. talviloma - kesäloma: Kulttuurisukellus (Johanna) ja Valokuvaus ja animaatio (Milla)