Pöytäkirja 28.1.2015
| HILTULANLAHDEN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS RY:N KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Aika Keskiviikko 28.1.2015 klo 18.11 Paikka Hiltulanlahden koulu, päärakennus Läsnä Sami Kokkonen puheenjohtaja Kirsi Kokkonen Marika Rissanen Marja Korhonen sihteeri Minna Kujanpää poistui klo.19.38 Matti Laitinen Poissa Katja Pietarinen Hanna-Maria Antikainen Satu Salminkoski Merja Tuomenlehto Annukka Yletyinen 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Sami Kokkonen avasi kokouksen klo: 18.12 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 3. Pöytäkirjan tarkastajat Pöytäkirjan tarkastajina toimivat Marika Rissanen ja Minna Kujanpää. 4. Esityslistan hyväksyminen Esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi. 5. Edellisen kokouksen pöytäkirja Käytiin läpi ja hyväksyttiin. 6. Koulun kuulumiset Koulun kuulumisia kertoi Sami, joka oli saanut Merja - opelta kirjallisena koulun terveiset. Koko koulun perinteinen ulkoilupäivä suunnitteilla Kasurilaan hiihtoloman jälkeen. Vy kustantaa bussikyydityksen, joka on budjetoitu jo aiemmin. Koulun lukudiplomikirjojen hankintaa avustetaan jo aiemmin päätetysti 300€:lla. Rahat hankintoihin annetaan käteisenä ja Katriina-ope toimittaa tilityslomakkeen kanssa rahat valtuustovirastotalon kassaan koulun tilille kirjattavaksi. Rahastonhoitaja toimittaa sovitun summan käteisenä koululle Katriina-opelle. Verso-ohjaaja koulutus on sovittu toteutettavaksi 8/2015 ja 9/2015. Vehmasmäen koulu lähtee mukaan samaan koulutukseen, joten koulutuksen hinnan saa puolitettua heidän kanssaan. Opettajat alkaneet miettiä jo tulevan kevään luokkaretkiä ja pyytäneet VY:ltä mielipidettä, että onko käytettävissä edellisten vuosien tapainen retkikäytäntö vai muutetaanko käytäntöä. Opettajat tekevät ehdotuksen seuraavaan kokoukseen mennessä, millainen heidän suunnitelma retkien suhteen on. VY päätti, että tarjoamme tänä keväänä retkien budjetiksi 4500€ kaikkien luokkien käyttöön. Budjetoitua luokkaretkiin varattua summaa alennettiin, koska ns. budjetin ulkopuolelta tulleita menoja on ollut jo mäkiviikon bussikyyti ja Verso-ohjaaja koulutus. Käytäntöä tullaan myös muuttamaan lukuvuodesta 2015-2016 alkaen siten, että VY budjetoi nykyisiä summia pienemmän summan yhteisesti jaettavaksi, jolloin päätösvalta jää luokille itselleen, että keräävätkö rahaa luokkana itse vai tekevätkö pienemmän retken. Kirsi kertoi kuulumiset koululla kokoontuneesta oppilashuoltoryhmän kokouksesta, jossa hän edusti vanhempia. Ryhmä koostuu eri ammattiryhmistä sekä oppilasedustajasta. Kokoontumiset 2 x vuodessa, jonne vanhemmat voivat välittää kuulumisia ja kysymyksiä käsiteltäväksi. 7. Varainhankinta a) Joulujuhla kahviosta tuottoa tuli 133,46€. b) Hiltulanlahden asukasyhdistys järjestää 13.2.2015 Vanulassa koko perheen sukkatanssit ja yhteislaulutapahtuman. VY:n on toivottu järjestävän kahvio , jonka tuotto suoraan VY:lle. Kirsi laittaa Wilman kautta viestiä 5.-6. – luokkien vanhemmille, että saataisiin leivonnaisia myyntiin ja heistä apua kahvion pitämiseen. VY:n kaapissa koululla on kaikki kahvitukseen tarvittavat välineet. c) Pilkkikisat ja koko perheen ulkoilutapahtumaa suunnitellaan pidettäväksi 21. tai 28.3. Seurataan hieman sää – ja jää tilannetta. Ohjelmarunko on valmiina viime vuodelta. Lisäksi suunniteltiin; lumiveistoskisa, umpihanki futista, lumikengillä kävelyreitti, kirpputori ym. Sami infoaa Harri-rehtoria tapahtumasta ja mahdollisista koulun tilojen käytöstä (viipale). Viime kevään tapaista Kevättapahtumaa suunnitellaan äitienpäivän tuntumaan. Lisää ensi kokouksessa. d) Keksi- ja karkkitilaus Kakkutukun kautta käynnistetään ja lomakkeiden palautus 25.2 koululle. Tuotteiden jakaminen viimeistään 28.3 tapahtumassa. Marika ja Minna vastuuhenkilöt. 8. Muut asiat a) Koulumatkan vaaran paikat ja koulukuljetukset Todettiin, että Hiltulanlahden uuden asuinalueen rakentaminen hankaloittaa kulkemista ja vaaranpaikkoja aiheuttaa erityisesti Sormulantie. Asiasta Harri-rehtori infonnut koteja ja Sormulantien käyttämistä vältettävä. Kaupunki on luvannut Sormukantielle turva- aidat, jotta kevyenliikenteen kulkeminen mahdollista. Autojen on käytettävä kiertotietä. Vaarallisen koulutien ja koulukyyditys asiaa hoitaa kaupungin suuntaan sovitusti Hanna-Maria ja Kirsi Jouhkimo yhteistyössä. Koteihin voidaan tehdä kysely siitä, että kuinka paljon kyydityksen tarvitsijoita on, jos hakemuksia lähdetään tekemään. 9. Nettisivut ja Facebook- sivu Katja Turunen päivittää blogia ja facebookia. Katjaa pyydetään muuttamaan facebook ryhmäksi, joka helpompi löytää. 10. Taloudellinen tilanne Tilitiedot: 6500,00€ ja pohjakassa 100€. 11. Seuraava kokous Ke 18.2.2015 klo.18 -20 Hiltulanlahden koulu, päärakennus 12. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo. 19.55 Sami Kokkonen Marja Korhonen puheenjohtaja sihteeri Marika Rissanen Minna Kujanpää pöytäkirjan tarkastaja pöytäkirjan tarkastaja |