Syyslomalta palattiin levänneinä ruskan sävyjen kaunistamalle koulun pihalle aloittamaan lokakuista kouluviikkoa.


Oppilaskunnan järjestämät Halloween-hulinat ilahduttivat oppilaita.

Sukelsimme heti suomen kielen kekriprojektin pariin. Tutustuimme kekriperinteisiin talonpoikaissäätiön aineiston avulla. Oppilaat katselivat videomuotoisen opetuskoosteen kekrinajasta jo ennen syyslomaa, koulujen elokuvaviikolla ja lisäksi sivustolta olin koostanut kaksipuolisen tietoaineiston. Aineistoa luettiin yhteisesti ääneen oppitunnilla, minkä lisäksi kukin luki sitä itsekseen sopivia tietoja etsien. Tietoja kirjattiin luokan yhteiseen kekrilehteen, joka kertoisi muulle koulun väelle perinteistä. 



Lehteen kukin kirjoitti ja piirsi vähintään kaksi aukeamaa ja näitä kopioitiin koko koulun väelle kekrikiertueella jaettavaksi. Kiertuetta varten olimme valmistaneet kuviksessa kekrinaamarit ja pukeuduimme kekripukin tai kekrittären roolivaatteisiin. Kiertueella jaettavaksi leivoimme ryhmätyönä sadonkorjuuherkkua: omenaruusuja. Kiertueen vuorosanoja harjoittelimme koko viikon aamutoimissa: lausuttavaa oli kaikille yhteisesti runomuodossa ja vielä nimetyille kertojille omina tieto-osuuksinaan. Kiertue sujui mainiosti: muut oppilaat kuuntelivat esitystämme tarkasti. Lopuksi kukin täytti vielä itsearvioinnin omaa työtään projektissa tarkastellen. Projektimme tiedot löydät jakson sivun alaosasta, täältä.



Viikon kekriprojektin jälkeen seuraavana maanantaina aloitettiin odotettu ympäristöopin eläinjakso. Vihkon kanteen pohdimme kaikkia luonnonkuntia: pitkäikäistä ja paikallaan pysyvää, ikuisen tuntuista kivikuntaa, pienestä siemenestä vankkoja juuria ja lehtevää vartta versovaa kasvikuntaa, vaistojaan seurailevaan ja liikkuvaista eläinkuntaa sekä lopulta ihmiskuntaa tietoisuuden ja ajattelun mukanaan tuoman vapauden ja vastuun kantajaa.

 

Steinerkouluissa eläinkuntaa käsitellään perinteisesti neljän esimerkkieläimen kautta, esitellen mahdollisimman erilaisia eläimiä erilaisista elinympäristöistä: syyvyksissä sukeltelevaa, kekseliästä mustekalaa, taitavasti aistivaa herkkää pientä hiirtä, keskittyneesti ruokaansa sulattavaa lehmää sekä savannilla loikoilevaa notkeaa petoa, leijonaa. Tarkoitus on että kuvailen elävästi ympäristön ja olosuhteet, joissa eläin elää sekä ominaisuudet, jotka ovat sille ominaisia. Tavoite on, että oppilaat pystyvät taulukuvien, itsetekemiensä kuvien ja ennen kaikkea mielikuvien avulla todella eläytymään kuhunkin eläimeen. Luokka on hyvin kiinnostunut eläimistä, joten kuvia tehtiin mainiolla tarmolla ja tekstin kirjoittaminen mustekynällä oli myöskin helposti luistavaa. Jaksovihko kerrataan kotona joka viikko ja kun kyselin tietoja, ne olivat painuneet hyvin mieliin.




Kahden jaksoviikon jälkeen alettiin työstää omia eläinprojekteja. Kukin oppilas askarteli pieneen pahvilaatikkoon dioraaman: mallin valitsemansa eläimen elinympäristöstä. Eläimestä otettiin selvää tietokirjojen ja joissain tapauksissa nettilähteiden avulla ja siitä valmistettiin tietojuliste. Lopulta, viimeisellä jaksoviikolla näitä valmiita elinympäristöjä ja julisteita esiteltiin luokalle, jolloin tuli harjoiteltua ensimmäisen esitelmän pitoa. Tehtävä jännitti, mutta vuosien varrella tähän on totuteltu vähän kerrallaan erilaisissa esillä olon tilanteissa. Ihana vaihe oli se, kun esitelmöitsijä sai halutessaan vastata yleisön kysymyksiin. Miten nokkelasti oppilaat penkoivatkaan muistoistaan tietoja omasta eläimestään tai sovelsivat päättelemällä esimerkiksi tällä tavalla: "Miten pitkään krokotiili voi sukeltaa veden alla?" "Joka kerta sopivan pitkään." Harvanpa krokotiilin tiedettäisiin hukkuneen liian pitkän sukelluksen vuoksi. Kysymyksistä paistoi myös aito kiinnostus ja luokkakavereille taputettaessa jaettu kokemus siitä, että minäkin uskalsin! Eläinopin jaksosta tietoa on täällä. Esitelmien ohella käsiteltiin ihmisen elimistö ja ominaisuuksia.



Ennen ja jälkeen syyslomaa luokassamme on ollut vuorotellen kaksi opiskelijaa, joka on tuonut oman vuorovaikutuksensa osaksi koulutyötä. Opiskelijat ovat olleet hyvin kiinnostuneita pedagogiikastamme ja tulleet lapsille tutuiksi. Lyhtyjen aikaan askartelimme soihtulyhdyt pohjoismaisen mytologian ja viikinkejä käsittelevän kevättalvella alkavan jaksomme hengessä. Martinpäivänä koulussamme on perinne, että ensimmäisen luokan oppilaat kiertävät tuomassa muulle koulun väelle lyhtyjensä valoa ja herkullisen jaettavan pullan. Jälleen nautimme tästä perinteestä lyhtylauluja laulaen. Aamutoimien suhteen onkin tänä vuonna käynnistetty luokkien 1.-5. voimin yhteiset aamulaulajaiset pari kertaa viikossa vuodenaikalaulujen ja huilunsoiton merkeissä.



Marraskuulla tultiin jo jälleen suomen kielen jaksolle, jossa käsittelemme nyt verbin taivuttamista aikamuodoissa, persoonapronomineja ja verbin taipumista niiden kanssa. Aikamuotoja Tarmo Verbinen löysi astuttuaan vanhan talon pölyiseen kirjastohuoneeseen, jonka nurkasta pilkisti muinainen, mystinen esine, kimalteleva kristallipallo. Kutsuvasti se kuiskaili Tarmolle latinankielistä taikasanaa: Tempus... tempus... Pallo näytti tapahtumia menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta. Tarmon tutkiessa palloa se kuiskasi hänelle taikasanan "preesens" ja näytti hänet kuin peilistä parastaikaa katselemassa palloa: Minä katson. Kun se kuiskasi "imperfekti" näkyi eilinen jo päättynyt tekeminen: Minä katsoin. "Perfekti" ja "pluskvamperfekti" toivat muassaan lisää näkyjä tekemisistä: Minä olen katsonut sekä minä olin katsonut. Vihkotyön kristallipallon piirtämiseen oppilaat innostuivat todella ja pikkuhiljaa otsikoissa harjoittelemme myös mustekynäkaunoa.

Verbin taivuttamisen ohella on harjoiteltu lähestyvää Lucia-kiertuetta varten laulaen, lausuen, vuorosanoja opetellen, puvustusta miettien ja Lucia-legendaan tutustuen. Joulunalusajan ihanat perinteet adventtipuutarhassa kulkemisesta ja hämärän hyssyssä tuikkivasta vähitellen joulua kohti lisääntyvästä valosta kuuluvat asiaan.