Musiikkiluokat
Musiikkiluokat
Musiikkiluokilla tarkoitetaan luokkia, joille oppilaat valitaan musikaalisuustestien perusteella pääsääntöisesti koko perusopetuksen ajaksi. Musiikkiluokilla on musiikin opetuksessa laajemmat tavoitteet kuin yleensä peruskoulussa. Lisäksi opetusryhmän kokoonpano on kiinteä, jolloin pitkäjänteinen musiikinopiskelu yksittäisenkin oppilaan kohdalla toteutuu.
Musiikkiluokilla annetaan valmiuksia ja virikkeitä monipuoliseen musiikin harrastamiseen. Lähtökohtana on musiikin tekeminen yhdessä, laulaminen, soittaminen, sekä erilaiset projektit.
Kotkassa musiikkiluokkia on Käpylän koulussa (3.-6.lk), Karhulan koulussa (7.-9.lk) ja Kotkansaaren koulussa (3.-9.lk).
Musiikkiluokalle voi hakea 2. luokan keväällä ja opiskelu musiikkiluokalla alkaa 3. luokan alussa. Musiikkiluokalle voi hakea kuka tahansa oppilas. Jos oppilas musiikinopiskelun perusteella valitsee koulukseen muun kuin lähikoulun, ei hän ole oikeutettu maksuttomaan koulukuljetukseen. Hakuaika on alkukeväällä ja siitä tiedotetaan koulujen kautta.
Musiikkiluokalle pyrkivät oppilaat suorittavat testin, jonka avulla pyritään kartoittamaan, onko oppilaalla riittävästi rytmistä ja melodista lahjakkuutta musiikkiluokalla opiskelua varten. Testin melodiaosa tapahtuu laulamalla oppilaan itsensä valitsema laulu sekä laulamalla säveltapailutehtäviä opettajan ohjeen mukaisesti. Testin rytmiosa tapahtuu taputtamalla opettajan mallin mukaan erilaisia rytmiaiheita.
Oppilas, joka osaa soittaa jotakin soitinta, voi antaa vapaaehtoisen soittonäytteen soittamalla lyhyen kappaleen. Oppilaan tulee käyttää omaa soitintaan. Soittonäytteen antaminen ei välttämättä takaa musiikkiluokalle pääsyä.
Musiikkiluokkia koskeviin tiedusteluihin vastaavat:
Käpylän koulu Rehtori Ville-Matti Hurskainen puh. 040 652 9967 |
Karhulan koulu Rehtori puh. 040 735 4861 |
Kotkansaaren koulu Rehtori Anu Tiilikainen puh. 0400 420 982 |
Musiikkiluokkavideo
Musiikkiluokalle haku 2025
Musiikkiluokilla tarkoitetaan luokkia, joille oppilaat valitaan musikaalisuustestien perusteella pääsääntöisesti koko perusopetuksen ajaksi. Musiikkiluokilla on musiikin opetuksessa laajemmat tavoitteet kuin yleensä peruskoulussa. Lisäksi opetusryhmän kokoonpano on kiinteä, jolloin pitkäjänteinen musiikinopiskelu yksittäisenkin oppilaan kohdalla toteutuu.
Musiikkiluokilla annetaan valmiuksia ja virikkeitä monipuoliseen musiikin harrastamiseen. Lähtökohtana on musiikin tekeminen yhdessä, laulaminen, soittaminen, sekä erilaiset projektit.
Kotkassa musiikkiluokkia on Käpylän koulussa (3.-6.lk), Karhulan koulussa (7.-9.lk) ja Kotkansaaren koulussa (3.-9.lk).
Musiikkiluokalle voi hakea 2. luokan keväällä ja opiskelu musiikkiluokalla alkaa 3. luokan alussa. Musiikkiluokalle voi hakea kuka tahansa oppilas. Jos oppilas musiikinopiskelun perusteella valitsee koulukseen muun kuin lähikoulun, ei hän ole oikeutettu maksuttomaan koulukuljetukseen. Hakuaika on alkukeväällä ja siitä tiedotetaan koulujen kautta.
Musiikkiluokalle pyrkivät oppilaat suorittavat testin, jonka avulla pyritään kartoittamaan, onko oppilaalla riittävästi rytmistä ja melodista lahjakkuutta musiikkiluokalla opiskelua varten. Testin melodiaosa tapahtuu laulamalla säveltapailutehtäviä opettajan ohjeen mukaisesti sekä laulamalla jokin seuraavista lauluista:
Hämä-hämähäkki
Sataa sataa ropisee
Minun ystäväni
Oppilas voi halutessaan soittaa mitä tahansa soitinta, jonka soittotaidon osaa. Oppilaan tulee käyttää omaa soitintaan.
Musiikkiluokalle pyrkivien oppilaiden huoltajille järjestetään INFO- tilaisuudet:
-
Haukkavuoren koululla keskiviikkona 15.1.2025 klo 18.00
-
Käpylän koululla torstaina 16.1.2025 klo 18.00.
Hakijoille tiedotetaan soveltuvuuskokeiden tarkka ajankohta myöhemmin. Jos oppilas musiikinopiskelun perusteella valitsee koulukseen muun kuin lähikoulun, ei hän ole oikeutettu maksuttomaan koulukuljetukseen.
Hakulomakkeiden linkit löytyvät koulujen peda.net -sivustolta. Hakeminen tapahtuu sähköisellä lomakkeella osoitteessa:
Haukkavuoren koulu: https://forms.office.com/e/tSWeihb4LQ
Käpylän koulu: https://forms.office.com/e/qR9vq1zTeM