Viestintä ja vuorovaikutusosaaminen: haluan ja kykenen toimimaan yhteistoiminnallisesti vuorovaikutustilanteissa ja ryhmissä; olen kykenevä ja kiinnostunut kuuntelemaan toista ja kykenevä viestimään erilaisissa vuorovaikutussuhteissa.

Tarkastelen viestintä- ja vuorovaikutusosaamista ja sen kehittymistä seuraavien kysymysten avulla:

 

• Tiedostanko omat tapani olla vuorovaikutuksessa toisten kanssa (esim. nonverbaali viestintä, vrt. Joharin ikkuna)

 Teimme Joharin ikkunan viime vuonna kotiryhmässämme. Tässä on minun Joharin ikkunani: http://www.joharinikkuna.fi/index.php?view&window=14488 

Mielestäni tiedostan melko hyvin omat tapani olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Joharin ikkunastakin huomasi, että olin ollut itse samoilla linjoilla mitä muutkin olivat. Huomasin kuitenkin, että kun piti valita itseä kuvaavia sanoja vähän niin eri ihmiset kokivat toimintani eri tavalla ja näin ollen eri sanat painottuivat.

 

• Kuinka käsittelen erilaisia tunteitani vuorovaikutustilanteissa?

Pystyn käsittelemään tunteitani vuorovaikutustilanteissa sen verran, että pystyn selvittämään tilanteeseen sopivat ja sopimattomat tunteet. Yleensä tästä seuraa lähinnä tunteiden hallintaa vuorovaikutustilanteissa ja tunteiden analysointi tapahtuu yleensä vuorovaikutustilanteisen jälkeen.

 

• Mikä minulle on vaikeaa/helppoa vuorovaikutustilanteessa?

Vuorovaikutustilanteissa oleminen on minulle luonnollista ja helppoa. Tulen toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Minulle on selvää esimerkiksi millä tavalla esimerkiksi eri ikäisten ihmisten kanssa vuorovaikutetaan. Mikäli tilanteessa on jotain epäselvää tai kummallista, aistin sen yleensä ja osaan muuttaa vuorovaikutustapojani tilanteeseen sopivammaksi. 

 

Vaikeinta minulle vuorovaikutustilanteissa on vierailla kielillä toimiminen.

 

• Millainen olen kuuntelijana ja tulenko itse kuulluksi?

Ystäväpiirissäni minua pidetään hyvänä kuuntelijana. Ystävieni mukaan olen välillä vähän liiankin hyvä kuuntelija, enkä tuo omia huolen aiheitani juurikaan esille. Oman kokemukseni mukaan tulen kyllä myös kuulluksi jos haluan nostaa omia asioitani esille.

 

Kuuntelijana keskityn toisten kuunteluun enkä mihinkään muuhun. Osoitan kiinnostusta ja myötätuntoa kuuntelemisen lisäksi elein, ilmein ja aiheeseen liittyvin lisäkysymyksin. Kuuntelijan roolissa ollessani pyrin itse pysymään rauhallisena. Iloisissa tilanteissa iloitsen mukana. Surullisista tilenteissa osoitan empatiaa, mutta pyrin myös tsemppaamaan vastapuolta eteenpäin.

 

• Millainen olen yhteistyökumppanina?

Yhteistyökumppanina olen ahkera ja tunnollinen. Jos yhteistyössä kaikki sujuu ongelmitta niin saamme tehokkaasti asiat hoidettua. Jos taas ongelmia ilmenee minun on todella haastavaa nostaa kissaa pöydälle. Ajattelen jotenkin näiden tilanteiden olevan noloja molemmille osapuolille. Sen seurauksena etten nosta ongelmaa rehdisti pöydälle, sinnittelee ja teen työt myös muiden puolesta, jotta minun ei tarvitsisi nolata ketään. Tiedostankin tämän olevan minulle yksi todella iso haaste, jonka ratkaisemiseen minun on keskityttävä ennen valmistumistani ja työelämään siirtymistä.

 

• Miten kohtaan oppilaani/työkaverini/vanhemmat?

Pyrin aina kohtaamaan muut ihmiset yksilöinä. En haluaisi koskaan yleistää. Tiedän tämän olevan haastavaa, enkä aina onnistukaan tässä, mutta aiemmin lähihoitajana toimiessani ymmärsin avoimen ja yksilöllisen kohtaamisen merkityksen. Toimiessani hoitajana vanhainkodissa ymmärsin konkreettisesti sen kuinka esimerkiksi samat diagnoosit voivat eri ihmisillä täysin eri asioita. Samoin opin, että saman ihmisen vointi ja toimintakyky voi olla täysin erilainen eri päivinä, tai parhaimmillaan samankin päivän sisällä. Hoitajan työssä tämä tarkoitti sitä, että jokaisen asiakkaan kanssa tuli aloittaa päivittäin puhtaalta pöydältä. Perinkin toteuttamaan tätä samaa toimintatapaa myös opettajana toimiessani. En haluaisi ikinä olla opettaja, joka kantaa mukanaan erimielysiiksistä syntyneitä kaunoja ja välittäisi näitä omalla toiminnallaan eteenpäin.

Salovaara ja Honkonen (2011) muistuttavat siitä, että lasten ja nuorten elämänpiiri muodostuu kodista, koulusta, kavereista ja harrastuksista. Näillä kaikilla toimijoilla on tärkeä merkitys lapsen ja nuoren turvalliselle kasvulle. (Salovaara & Honkonen. 2011. 162.) Jotta lapsi tai nuori voisi kokonaisvaltaisesti hyvin, olisikin tärkeää, että näiden toimijoiden välinen yhteistyö saataisiin toimivaksi. Opettajaopiskelijana keskityn koulun ja kodin väliseen yhteistyöhön. Salovaara ja Honkonen (2011) tuovat esille kodin ja koulun välisen yhteistyön olevan kodin oikeus ja koulun velvollisuus, jonka ei pitäisi riippua esimerkiksi opettajan persoonallisuudesta. Yhteistyön tulisi olla jatkuvaa yhteydenpitoa sekä positiivisissa että negatiivisissa asioissa. Yhteistyön tarkoituksena on siis turvata lasten ja nuorten monipuolinen kasvu ja kehitys. (Salovaara & Honkonen. 2011. 163-168.) Haluaisin myös omalla toiminnallani pyrkiä kohti tällaista joustavaa ja monipuolista yhteydenpitoa vanhempien kanssa oppilaiden parhaaksi, kun jossain kohtaa pääsen työelämään. Näitä asioita ei nimittäin kovinkaan runsaasti pääse opetusharjoitteluissa harjoittelemaan. Onneksi minulla on näistä asioista kokemusta lähihoitaja- ja valmennustaustan kautta.

Kollegojen kanssa tehtävä yhteistyö tuntuu olevan riippuvaista kovin paljon opettajien omasta tahdosta. Olen luonteeltani yksinpuurtaja, joten tiedän jo nyt haluavani panostaa siihen, että tekisin yhteistyötä tulevien kollegojeni kanssa. Liian helposti monet opettajat tekevät samat asiat useaan kertaan, vaikka voisi hyödyntää toisia opettajia vähentääkseen omaa ja toisten kuormitusta. Salovaara ja Honkonen (2011) tuovat esille opettajien välisestä yhteistyöstä kuormituksen vähentämisen, opettajanhuoneilmapiirin välittymisen oppilaisiin sekä sen että opettajien välinen yhteistyö on ehto turvalliselle koululle, jossa asioihin voidaan puuttua mahdollisimman varhain (Salovaara & Honkonen. 2011. 168-171).

Olen perehtynyt opinnoissani melko paljon dialogiseen toimintatapaan ja haluaisin toteuttaa sitä sekä oppilaiden, vanhempien että kollegoiden kanssa. Vuorikoski ja Kiilakoski (2005) pitävätkin dialogista toimintatapaa vastakkaisena ajatteluna sille, että oppijaa pidettäisiin opettamisen kohteena. Dialogisessa toimintatavassa huomioidaan vastapuolen kokemusmaailma ja mielipiteet. (Vuorikoski & Kiilakoski. 2005. 316-317.) Vaikka tällainen toimintatapa vaatii varmasti paljon, uskon sen myös pidemmän päälle antavan ja opettavan paljon enemmän. Lisäksi koen, että dialoginen toimintatapa toimisi paremmin vanhempienkin kohtaamisessa kuin luennointi tai totuuksien kertominen vanhempien lapsesta. Itse pidän tärkeämpänä, että opettaja saisi tuotua esille koulun näkemyksen ja että vanhemmat toisivat esille kodin näkemykset. Oman kokemukseni mukaan tällaiset toimimintatavat voisivat olla huomattavasti parempia onnistuneelle yhteistyölle.

 

• Kyseenalaistanko sitä, mitä tiedän oppilaasta? Näenkö oppilaat aitoina vai omien asenteiden kautta? Olenko valmis oppilaan oppilaasta lisää?

Edellisessä kohdassa kuvaamani toimintatapa auttaa minua kohtaamaan oppilaita omina itsenään. Mielestäni kyseinen toimintamatapa antaa myös tilaa kyseenalaistaa oppilaan toimintaa sekä auttaa oppimaan oppilaista lisää. 

 

Haluaisin kuitenkin päästä kokeilemaan saman luokan kanssa olemista pidempään, jolloin näkisin ehkä paremmin toiminko pidemmän päälle kuvaamallani tavalla vai onnistunko ylläpitämään tällaista toimintaa vain kun emme ole vielä oppilaiden kanssa tuttuja.

 

• Kuinka ohjaan oppilaiden ajattelun- ja vuorovaikutustaitojen kehittymistä?

Minulla ei ole mitään vippaskonsteja ajattelun- ja vuorovaikutustaitojen opettamiseen. Opettajana toimiessani pyrin liittämään oppilaiden ajattelua- ja vuorovaikutusta kehittävää toimintaa kaikkeen tekemiseen. Pyydän esimerkiksi perusteluja yllättävissä tai päivänselvissä kohdissa, pistän oppilaat itse ratkaisemaan vuorovaikutuksessa ongelmia jne.

 

• Miten otan itse vastaan palautetta ja kuinka annan palautetta muille?

Olen ristiriitainen palautteen vastaanottaja. Toisaalta haluan saada toiminnastani vastaan palautetta, jotta voisin kehittää sitä. Toisaalta taas palautteen vastaanottaminen tuntuu hankalalta. Jos minulle annetaan kehittävää palautetta, otan sen usein niin etten ole tarpeeksi riittävä, vaikka palautteen anto olisi tapahtunut kuinka hyvin tahansa. En myöskään ole kovinkaan hyvä ottamaan vastaan kehuja.

 

Palautteen antajana olen tarkka, mutta myös lempeä. Pyrin aina ajattelemaan etten aiheuttaisi kenellekään mielipahaa ja sama pätee siinäkin kun annan palautetta. Pyrin aina antamaan kehittävän palautteen rinnalla myös positiivista palautetta. Ja suhde tähän palautteen antoon pitäisi olla että kolmea positiivista palautetta kohtaan tulisi yksi negatiivinen palaute. Tämä on asia, jonka opin erityisopettajaharjoittelussa pienryhmässä ja jota haluaisin oppia toteuttamaan omassa toiminnassani.

 

• Osaanko viestiä lapsien kanssa?

Omasta mielestäni osaan viestiä eri ikäisten lasten kanssa. Lisäksi olen saanut lasten parissa toimimisesta hyvää palautetta sekä lähihoitaja- että opettajaopintojen aikana. En ole varma, mistä olen näitä taitoja oppinut, mutta kai ne ovat vähitellen kokemuksen myötä karttuneet. Luulen myös, että persoonallani ja luonteeltani on ollut tähän asiaan vaikutusta.

Gordon (2006) tuo esille, että opettajan ja oppilaiden välinen vuorovaikutus toimii, mikäli siihen kuuluu 1) avoimuus ja rehellisyys, 2) toisen huomioiminen, 3) vapaus tukea toinen toistaan, 4) erillisyys ja 5) molempien tyytyväisyys. Lisäksi Gordon tuo esille ettei kukaan voi olla täydellinen, ei edes opettaja, joten näihin pyrkiminenkin parantaa vuorovaikutusta huomattavasti. (Gordon. 2006. 43-47.) Minulla on opettajana perfektionistin vikaa niin kuin varmasti monella muullakin. Tämä Gordonin tekstin lukeminen saa minut ymmärtämään, että minun tämänhetkiset toimintatapani vievät kohti onnistuneempaa vuorovaikutusta lasten kanssa, vaikken pyrkisikään täydellisyyteen ja yli-inhimillisyyteen.

Gerlander & Kostiainen (2005) korostavat opettajan ja oppijan vuorovaikutussuhteen tarkoittavan kaksisuuntaista viestitntäsuhdetta, jossa näkyy sekä opettajan että oppijoiden identiteetit (Gerlander & Kostiainen. 2005. 71). Mielestäni tämä on hyvä muistutus siitä, että yhtä lailla lasten kanssa viestiessä on tärkeää kuunnella, mitä sanottavaa toisella on. Koen olevani tässä hyvä, sillä en ajattele lasten olevan varsinaisesti minua alempana, vaikka minulla onkin tiettyjä velvollisuuksia. Koen omaksi vahvuudekseni sen, että pystyn muuttamaan suunnitelmiani lennosta sen mukaan mitä keskusteluissa nousee esille. Esimerkiksi tällä viikolla olemme keskustelleet yläkoululaisten kanssa historian ja yhteiskuntaopin tunneilla Tuure Boeliuksen puhuttavasta kappaleesta Lätkäjätkä Villestä. Olemme ehtineet myös käydä hyvin "oikeatkin asiat", vaikka olemmekin käyttäneet aikaa näihin keskusteluihin. Koen kuitenkin äärettömän tärkeiksi tarttua oppilaita puhuttaviin, ajankohtaisiin asioihin silloin kun ne puhuttavat. Näistä saa todella hyviä keskusteluita aikaiseksi ja opettajana pääsee aivan uusille tasoille vuorovaikutuksessa oppilaiden kanssa.

 

Lähteet:

• Vuorikoski, M. & Kiilakoski, T. 2005. Dialogisuuden lupaus ja rajat. Teoksessa T. Kiilakoski, T. Tomperi & M. Vuorikoski (toim.) Kenen kasvatus? Tampere: Vastapaino, 309-334. (artikkelit netistä ladattavissa)

• Gerlander, M. & Kostiainen, E. 2005. Jännittyneisyys opettajan ja oppilaan vuorovaikutussuhteissa.

• Goffman, E. 2012. Vuorovaikutuksen sosiologia. Tampere: Vastapaino.

• Joharin ikkuna: http://www.joharinikkuna.fi/index.php?view&window=14488

• Salovaara, R. & Honkonen, T. 2011. Rakenna hyvä luokkahenki. Jyväskylä: PS-Kustannus.