Karttatehtäviä Jaa Vertaile valtioiden kokoja Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen Avaa linkki ja tee oheiset tehtävät. a) Kirjoita hakukenttään Finland ja siirrä Suomi Grönlannin päälle. Kumpi on suurempi? b) Siirrä Suomi Euroopan päälle siten, että Suomen päälaki on Saksan ja Tanskan rajalla. Mille merelle Suomen eteläosa ylettyy? Kaspianmerelle Välimerelle Atlantille c) Siirrä Suomi Etelä-Amerikkaan Paraguayn päälle. Käännä kartan ilmansuuntamerkin (vasemmassa alareunassa) avulla Suomi sivuttain Paraguayn päälle. Valitse seuraavista väittämistä paras vaihtoehto kuvaamaan näiden kahden valtion pinta-alojen suhdetta. Suomi ja Paraguay ovat pinta-alaltaan aivan samankokoiset. Suomi on hieman suurempi. Paraguay on hieman suurempi. d) Kirjoita hakukenttään Australia ja siirrä se Etelä-Amerikan päälle. Minkä eteläamerikkalaisen valtion kanssa Australia on lähes samankokoinen? Uruguay Chile Argentiina Brasilia e) Kirjoita hakukenttään Chile ja raahaa se Suomen päälle siten, että Chilen pohjoisosa asettuu Suomen "pään" kohdalle. Chilen eteläosa ylettyy tuolloin pisimmillään Puolaan Libyaan Sudaniin. f) Jos Chile oikeasti sijaitsisi tällä paikalla, olisi sillä useita kasvillisuusvyöhykkeitä etelästä pohjoiseen kuljettaessa. Katso oheista kasvillisuuskarttaa ja laita vyöhykkeet oikeaan järjestykseen Chileä pohjoisesta etelään kuljettaessa. 1. lauhkean vyöhykkeen lehtimetsä 2. tundra 3. aavikko 4. havumetsä 5. välimerenkasvillisuus Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen Hae paikat Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen Hae seuraavat kaupungit Googlen avulla (Google Maps/Google Earth). Kopioi koordinaatit ja liitä ne hakukenttään Google Maps -sovelluksessa. Kirjoita paikkakunta vastauslaatikkoon isolla alkukirjaimella!! a) 62°36'36.0"N 29°44'57.6"E b) 55°00'15.1"N 82°58'04.7"E c) 0°19'28.9"N 32°34'58.8"E d) 33°26'59.3"S 70°39'53.5"W e) Hae seuraaville paikoille koordinaatit: Pisan kalteva torni Halti Niagaran putoukset Eiffeltorni f) Kirjoita alla olevat paikkojen koordinaatit seuraavaan tapaan:23°32'36.5"N 60°30'06.4"W/ 23 astetta 32 minuuttia 36,5 sekuntia pohjoista leveyttä ja 60 astetta 30 minuuttia 6,4 sekuntia läntistä pituutta. 53°32'26.5"N 113°30'09.4"W 12°03'19.5"S 77°03'11.2"W 32°23'35.2"S 21°51'20.7"E 52°30'37.9"N 13°23'23.0"E Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen Ohjevideo Fonecta Tehtäviä Fonectan sovelluksesta Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen Katso ensin Fonectan ohjevideo yllä. Tee sen jälkeen tehtävät. a) Laita hakukenttään Tampere Tuomikallio ja valitse maastokartta. Arvioi korkeuskäyrien perusteella Tuomikallion korkeus merenpinnasta. b) Hae Tuomikallion läheisyydestä kohouma nimeltä Pirunvuori. Mittaa Tuomikallion ja Pirunvuoren välinen etäisyys. Mittaa etäisyys korkeimmista kohdista. c) Vie seuraavat koordinaatit hakukenttään ja paina enter. 61.50604, 23.75476. Mille tielle päädyit? d) Mittaa c-kohdan sillalta Tammerkosken vesireitin pituus mahdollisimman tarkkaan Ratinansillalle saakka. e) Mittaa oman koulumatkasi pituus mahdollisimman tarkasti. Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen
Vertaile valtioiden kokoja Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen Avaa linkki ja tee oheiset tehtävät. a) Kirjoita hakukenttään Finland ja siirrä Suomi Grönlannin päälle. Kumpi on suurempi? b) Siirrä Suomi Euroopan päälle siten, että Suomen päälaki on Saksan ja Tanskan rajalla. Mille merelle Suomen eteläosa ylettyy? Kaspianmerelle Välimerelle Atlantille c) Siirrä Suomi Etelä-Amerikkaan Paraguayn päälle. Käännä kartan ilmansuuntamerkin (vasemmassa alareunassa) avulla Suomi sivuttain Paraguayn päälle. Valitse seuraavista väittämistä paras vaihtoehto kuvaamaan näiden kahden valtion pinta-alojen suhdetta. Suomi ja Paraguay ovat pinta-alaltaan aivan samankokoiset. Suomi on hieman suurempi. Paraguay on hieman suurempi. d) Kirjoita hakukenttään Australia ja siirrä se Etelä-Amerikan päälle. Minkä eteläamerikkalaisen valtion kanssa Australia on lähes samankokoinen? Uruguay Chile Argentiina Brasilia e) Kirjoita hakukenttään Chile ja raahaa se Suomen päälle siten, että Chilen pohjoisosa asettuu Suomen "pään" kohdalle. Chilen eteläosa ylettyy tuolloin pisimmillään Puolaan Libyaan Sudaniin. f) Jos Chile oikeasti sijaitsisi tällä paikalla, olisi sillä useita kasvillisuusvyöhykkeitä etelästä pohjoiseen kuljettaessa. Katso oheista kasvillisuuskarttaa ja laita vyöhykkeet oikeaan järjestykseen Chileä pohjoisesta etelään kuljettaessa. 1. lauhkean vyöhykkeen lehtimetsä 2. tundra 3. aavikko 4. havumetsä 5. välimerenkasvillisuus Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen
Hae paikat Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen Hae seuraavat kaupungit Googlen avulla (Google Maps/Google Earth). Kopioi koordinaatit ja liitä ne hakukenttään Google Maps -sovelluksessa. Kirjoita paikkakunta vastauslaatikkoon isolla alkukirjaimella!! a) 62°36'36.0"N 29°44'57.6"E b) 55°00'15.1"N 82°58'04.7"E c) 0°19'28.9"N 32°34'58.8"E d) 33°26'59.3"S 70°39'53.5"W e) Hae seuraaville paikoille koordinaatit: Pisan kalteva torni Halti Niagaran putoukset Eiffeltorni f) Kirjoita alla olevat paikkojen koordinaatit seuraavaan tapaan:23°32'36.5"N 60°30'06.4"W/ 23 astetta 32 minuuttia 36,5 sekuntia pohjoista leveyttä ja 60 astetta 30 minuuttia 6,4 sekuntia läntistä pituutta. 53°32'26.5"N 113°30'09.4"W 12°03'19.5"S 77°03'11.2"W 32°23'35.2"S 21°51'20.7"E 52°30'37.9"N 13°23'23.0"E Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen
Tehtäviä Fonectan sovelluksesta Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen Katso ensin Fonectan ohjevideo yllä. Tee sen jälkeen tehtävät. a) Laita hakukenttään Tampere Tuomikallio ja valitse maastokartta. Arvioi korkeuskäyrien perusteella Tuomikallion korkeus merenpinnasta. b) Hae Tuomikallion läheisyydestä kohouma nimeltä Pirunvuori. Mittaa Tuomikallion ja Pirunvuoren välinen etäisyys. Mittaa etäisyys korkeimmista kohdista. c) Vie seuraavat koordinaatit hakukenttään ja paina enter. 61.50604, 23.75476. Mille tielle päädyit? d) Mittaa c-kohdan sillalta Tammerkosken vesireitin pituus mahdollisimman tarkkaan Ratinansillalle saakka. e) Mittaa oman koulumatkasi pituus mahdollisimman tarkasti. Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen