Oppilaiden osallisuus

Oppilaiden osallisuus Auroran koulussa

Yhtenä koulumme päämääränä on kasvattaa oppilasta itsenäiseksi ja yhteistyökykyiseksi kansalaiseksi, jolla on taidot itsensä edelleen kehittämiseen ja selviytymiseen ympäröivässä yhteiskunnassa. Auroran koulun oppilailla on mahdollisuus osallistua Ulvilan yhteiskoulun oppilastoimintaan. Se on yksi tapa, jolla oppilaat saavat kokemusta asioihin vaikuttamisesta ja yhteistyöstä eri tahojen kanssa. Erilaisia oppilastoiminnan muotoja koulussamme ovat mm. oppilaskunnan hallitus ja tukioppilaat.

Oppilaskunnan hallitus
Yhteiskoulussa toimii oppilaiden keskuudestaan valitsema oppilaskunnan hallitus. He toimivat oppilaiden edunvalvojana ja vaikuttamiskanavana suhteessa opettajakuntaan, vanhempainyhdistykseen, kaupungin koulutoimeen sekä nuorisovaltuustoon. Oppilaskunnan hallitus toimii myös yhteistyössä koulumme tukioppilaiden ja luokkien luottamusoppilaiden kanssa. Toimintansa rahoittamiseksi oppilaskunta järjestää taloudellista toimintaa, mm. kioskitoiminta. Varoja käytetään kaikkia oppilaita hyödyttäviin hankintoihin ja tarkoituksiin, kuten teemapäivien järjestämiseen. Oppilaskunnan hallitus osallistuu yhteistyössä opettajien ja muun kouluyhteisön kanssa mm. teemapäivien, kulttuuritapahtumien ja muiden yhteisten tilaisuuksien suunnitteluun ja toteuttamiseen. Hallitus pitää aamunavauksia ja tiedottaa toiminnastaan keskusradion kautta sekä omalla ilmoitustaulullaan. Hallituksen huoneen vieressä sijaitsee myös postilaatikko palautteille ja ideoille. Oppilaskunnan hallitus valitaan syksyisin. Oppilaskunnan hallituksen toimintaa ohjaa tehtävään valittu opettaja.

Tukioppilastoiminta
Tukioppilastoiminnan keskeinen tavoite on vaikuttaa hyvien toverisuhteiden syntymiseen sekä myönteisen ilmapiirin kehittymiseen koulussamme. Lisäksi tavoitteena on toimia kiusaamista ennaltaehkäisevästi. Tukioppilaana toimivat kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaiset oppilaat, jotka haluavat omalla esimerkillään ja toiminnallaan edistää koulumme oppilaiden yleistä viihtyvyyttä, luoda kouluun positiivista ilmapiiriä ja parantaa koulumme oppilaiden kaverisuhteita. Tukioppilaat antavat myös tärkeää tukea yläkoulun aloittaville seitsemäsluokkalaisille. Lisäksi tukioppilaiden toimintaan kuuluu erilaisten tapahtumien ja teemapäivien suunnittelu ja järjestely kouluvuoden aikana. Tukioppilaana toimiminen on luottamustoimi. Tukioppilaiden ohjaavana opettajana toimii tehtävään valittu opettaja.