Aineeton lahja äitienpäiväksi/ohjeistus
Äitienpäivä lähestyy...
Suunnittele äidille aineeton lahja
Aineeton lahja tarkoittaa lahjaa, johon et periaatteessa käytä yhtään rahaa. Aineeton lahja ei ole käsin kosketeltava tai mikään fyysinen esine.
Aineeton lahja voi olla esimerkiksi jalkahieronta äidille, koiran ulkoilutus isän puolesta, pikkusiskon tai veljen vahtiminen, pöydän kattaminen tai mikä tahansa teko, jonka uskot ilahduttavan perheenjäsentäsi. Saat vapaat kädet sen suunnitteluun.
Aloita ideoiminen joko yksin tai yhdessä jonkun toisen oppilaan kanssa. Kokoonnumme yhteen Teams -videopuhelun merkeissä, jonka aikana kokoamme parhaat ideat erilaisista aineettomista lahjoista yhteen. Jos ideoit yhdessä parin kanssa niin toivoisin teidän voivan esittää vähintään kaksi erilaista aineetonta lahjaideaa. Jos teet työtä yksin niin silloin riittää yksikin idea.
Valitse yhteisesti kootulta lahjalistalta yksi idea ja toteuta se, jos mahdollista, äitienpäivänä, sunnuntaina 10.5.2020. Joku muukin ajankohta toki käy. Jos et syystä tai toisesta voi muistaa äitiäsi lahjalla niin ilahduta siinä tapauksessa jotain toista perheenjäsentä aineettomalla lahjalla.
Dokumentoi työ. Kerro kokonaisella lauseella, mikä oli antamasi lahja. Kenelle annoit lahjan? Kerro, miten lahjan saaja reagoi. Mitä hän sanoi? Miten hän käyttäytyi lahjan saatuaan? Jos lahjasta tai siihen liittyvästä tilanteesta on mahdollista ottaa kuva niin ota kuva!
Palauta työ Peda Nettiin, “Äitienpäivälahja” -kansioon heti saman tien. Oletan, että palautus on kansiossa maanantaina 11.5. klo 16.00 mennessä.
Eli lyhyesti:
- Suunnittele aineeton lahja
- Osallistu videopuheluun
- Toteuta lahja