9.luokat

Aineeton lahja

Äitienpäivä lähestyy... 

  

Suunnittele äidille aineeton lahja 

Aineeton lahja tarkoittaa lahjaa, johon et periaatteessa käytä yhtään rahaa. Aineeton lahja ei ole käsin kosketeltava tai mikään fyysinen esine 

Aineeton lahja voi olla esimerkiksi jalkahieronta äidille, koiran ulkoilutus isän puolesta, pikkusiskon tai veljen vahtiminen, pöydän kattaminen tai mikä tahansa teko, jonka uskot ilahduttavan perheenjäsentäsi. Saat vapaat kädet sen suunnitteluun.  

Aloita ideoiminen joko yksin tai yhdessä jonkun toisen oppilaan kanssa. Kokoonnumme yhteen Teams -videopuhelun merkeissä, jonka aikana kokoamme parhaat ideat erilaisista aineettomista lahjoista yhteen. Jos ideoit yhdessä parin kanssa niin toivoisin teidän voivan esittää vähintään kaksi erilaista aineetonta lahjaideaa. Jos teet työtä yksin niin silloin riittää yksikin idea. 

Valitse yhteisesti kootulta lahjalistalta yksi idea ja toteuta se, jos mahdollista, äitienpäivänä, sunnuntaina 10.5.2020. Joku muukin ajankohta toki käy. Jos et syystä tai toisesta voi muistaa äitiäsi lahjalla niin ilahduta siinä tapauksessa jotain toista perheenjäsentä aineettomalla lahjalla. 

Dokumentoi työ. Kerro kokonaisella lauseella, mikä oli antamasi lahja. Kenelle annoit lahjan? Kerro, miten lahjan saaja reagoi. Mitä hän sanoi? Miten hän käyttäytyi lahjan saatuaan? Jos lahjasta tai siihen liittyvästä tilanteesta on mahdollista ottaa kuva niin ota kuva!  

Palauta työ Peda Nettiin, “Äitienpäivälahja” -kansioon heti saman tien. Oletan, että palautus on kansiossa maanantaina 11.5. klo 16.00 mennessä. 

  

Eli lyhyesti: 

  1. Suunnittele aineeton lahja
  2. Kerro lahjaideastasi muulle ryhmälle kotitaloustunnilla
  1. Toteuta lahja
  1. Palauta työ Peda Nettiin ma 11.5 klo 16.00 mennessä.tapiksen vessa_IMG_20200224_113400.jpg

Italia -ruokaohjemoniste

Italia 

Insalata Caprese 

(Mozzarella-tomaattisalaatti) 

n. 120 g mozzarellajuustoa 

2 tomaattia 

Ripaus mustapippuria 

Ripaus suolaa 

n. 10 basilikanlehteä (tuoretta) 

½ - 1 rkl oliiviöljyä 

 

  1. Leikkaa mozzarellajuusto ja tomaatit viipaleiksi. 
  1. Asettele juusto- ja tomaattiviipaleet vuorotellen tarjoiluvadille. 
  1. Ripottele niiden päälle vähän mustapippuria ja suolaa sekä basilikanlehdet. Valuta oliiviöljyä salaatin päälle. 

 

Calzone 

Pizzataikina: 

1 ½ dl vettä 

1/3 pkt hiivaa 

½ tl suolaa  

n. 3 dl vehnäjauhoja 

2 rkl öljyä 

Täyte: 

1 valkosipulin kynsi 

4 rkl ketsuppia 

4rkl pakastesipulia tai 1 sipuli hienonnettuna 

1 tl basilikaa 

1 tl oreganoa 

Ripaus mustapippuria 

100 g palvikinkkua 

2 persikanpuolikasta tai n. 50 g herkkusieniä 

1 dl juustoraastetta 

  1. Valmista pizzataikina. Lietä hiiva kädenlämpöiseen veteen ja lisää suola. Lisää jauhot vähitellen ja lopuksi öljy. Alusta taikina kimmoisaksi. Peitä kulho ja kohota taikina. 
  1. Sekoita ketsuppiin hienonnettu valkosipulin kynsi, sipulikuutiot ja mausteet. 
  1. Suikaloi kinkku ja persikat. 
  1. Jaa kohonnut taikina neljään osaan, kaaviloi ohuiksi pyöreiksi (halkaisijaltaan n. 15 cm) pizzalevyksi ja nosta ne leivinpaperin päälle. 
  1. Jaa mausteseos pohjien päälle niin, että muutama sentti reunoista jää ilman täytettä. 
  1. Leivitä päälle kinkku- ja persikkasuikaleet sekä juustoraaste. 
  1. Ummista pizza nostamalla vastakkaiset reunat keskelle päälle ja nipistä sormin liitoskohta hyvin tiiviisti kiinni. 
  1. Paista uunin alatasossa 225 asteessa noin 20 minuuttia. 

 

 

Tiramisu 

Pohja: 

1 kananmuna 

½ dl sokeria 

¼ dl vehnäjauhoja 

¼ dl perunajauhoja 

¼ tl leivinjauhetta 

Täyte: 

1 dl kuohukermaa 

½ prk (n. 100 g) maitorahkaa 

½ prk (n. 50 g) maustamatonta tuorejuustoa 

½ -¾ dl tomusokeria 

Kostuttamiseen: 

n. ½ dl omenamehua tai kahvia 

Pinnalle: 

Kaakaojauhetta 

 

  1. Voitele ja jauhota tasapohjainen pyöreä vuoka tai käytä leivinpaperia. 
  1. Vatkaa muna ja sokeri vaahdoksi. 
  1. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää ne vaahtoon siivilän läpi varovasti sekoittaen. 
  1. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa n. 15-30 min. Jäähdytä pohja. 
  1. Vatkaa kerma vaahdoksi. 
  1. Lisää kermavaahtoon varovasti sekoittaen muut täytteen ainekset. 
  1. Kostuta kakkupohja hyvin molemmilta puolilta. 
  1. Levitä täyte päälle. 
  1. Siivilöi kaakaojauhe pinnalle. 
  1.  Anna vetäytyä kylmässä ennen tarjoilua. 

Kuvien lähteitä: koksaonkivaa.blogspot.fi 

Unelmakämppä

Palauta tänne oma "Unelmakämppä" -työsi.
  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.